Syväjohtaminen on eversti evp, kasvatustieteen tohtori Vesa Nissisen kehittämä johtamismalli. Nissinen on kehittänyt mallin monien muiden johtamismallien pohjalta. Mallia on käytetty ja kehitetty Puolustusvoimien johtajakoulutuksessa vuodesta 1998 alkaen.lähde? Mallin kantavana ajatuksena on, että johtaja kehittää jatkuvasti omia johtamistaitojaan. Syväjohtamisen tekijänoikeudet omistaa ja sitä käyttää Deep Lead Oy.

Kuvaus muokkaa

Syväjohtaminen ottaa huomioon johtajan valmiuden johtaa alaisiaan,selvennä johtamisen ja lopuksi sen aikaansaaman vaikutuksen. Mallin mukaan johtamiskäyttäytyminen koostuu seuraavista johtamisominaisuuksista:

  1. luottamuksen rakentaminen (luottamus),
  2. inspiroiva tapa motivoida (innostus),
  3. älyllinen stimulointi (oppiminen) sekä
  4. ihmisen yksilöllinen kohtaaminen (arvostus)[1]

Tavoitteena syväjohtamisessa on saada nämä neljä johtamisominaisuutta tasapainoon keskenään siten, ettei mikään niistä korostu yli muiden eikä myöskään jää muiden varjoon.selvennä Mallin mukaan johtajan tulisi koko ajan kehittää omia johtamistaitojaan.[2]

Historia muokkaa

Syväjohtamisen juuret ovat 1980-luvun muutosjohtamisessa. Eräs syväjohtamisen nykytutkija on professori Bernard M. Bass, jonka tutkimustyön tulokset ovat lähtökohtana mallille.[3]tarkistettava

Syväjohtamista käytetään Puolustusvoimissa niin varusmiespalveluksen kuin Maanpuolustuskorkeakoulun johtajakoulutuksen perustana. Puolustusvoimien johtajakoulutus ja sen perusteet on kuvattu Johtajan käsikirjassa 2022. Vuodesta 2002 lähtien myös varusmiehet ovat voineet opiskella syväjohtamista.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Bass, B. M.: Leadership and Performance. New York: Free Press, 1985. (englanniksi)
  • Johtajan käsikirja 2012. Tampere: Pääesikunta, 2012.
  • Johtajan käsikirja 2022. Pääesikunta, 2022. ISBN 978-951-25-3257-5. Teoksen verkkoversio.
  • Nissinen, Vesa: Syväjohtaminen. Helsinki: Talentum, 2004.
  • Syväjohtaminen on ajattelutapa – ei sarja temppuja. Reserviläinen, 2003, nro 1.

Viitteet muokkaa

  1. Johtajan käsikirja 2022, s. 48.
  2. Johtajan käsikirja 2022, s. 67–68.
  3. Nissinen, Vesa: Military leadership : critical constructivist approach to conceptualizing, modeling and measuring military leadership in the Finnish Defence Forces. (Tohtoriopiskelijan väitöskirja) Publication Series 1, 2001, nro 20, s. 27. Maanpuolustuskorkeakoulu, Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitos. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa