Syntipukki (vuoden 1935 elokuva)

vuoden 1935 elokuva
Tämä artikkeli käsittelee vuoden 1935 elokuvaa. Vuoden 1957 elokuvaa käsitellään sivulla Syntipukki (vuoden 1957 elokuva). Sanan muita merkityksiä on täsmennyssivulla.

Syntipukki on suomalainen komediaelokuva vuodelta 1935. Elokuva perustuu Agapetuksen näytelmään Syntipukki (1930).

Syntipukki
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Erkki Karu
Käsikirjoittaja Agapetus
Perustuu Agapetuksen näytelmään Syntipukki Helsinki: Otava, 1930. (näytelmän kantaesitys: Suomen Kansallisteatteri 29.4.1930)
Tuottaja Erkki Karu
Säveltäjä Georg Malmstén
Kuvaaja Eino Kari
Leikkaaja Eino Kari
Lavastaja Carl Fager
W. Wahlroos
Koreografi Alexander Saxelin
Pääosat Kaarlo Kartio
Ester Toivonen
Jaakko Korhonen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus
Ensi-ilta 7. huhtikuuta 1935
Kesto 93 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Katsojat 382 011
(vuoteen 1945 mennessä)[1]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elokuva kertoo omasta maitokaupasta haaveilevan Koikkalaisen eli Mussun edesottamuksista suuressa tavaratalossa valitusten vastaanottajana, syntipukkina[2]. Rakkautta väreilee tavaratalon kauniin myyjän Irjan ja pääjohtajan Vaaran välillä. Miss Euroopalla Ester Toivosella on tässä elokuvassa ensimmäinen pääroolinsa[3].

Elokuva on kuvattu Helsingin tavaratalo Stockmannilla. Elokuvan toteutusta on luonnehdittu kankeaksi.[4] Se oli kuitenkin yleisömenestys.[3] Samasta näytelmästä on Matti Kassila ohjannut vuonna 1957 valmistuneen elokuvan Syntipukki (1957)[3].

JuoniMuokkaa

Adalbert ”Mussu” Koikkalainen perii yhdeksän tuhatta markkaa. Hän hakeutuu töihin tavaratalo Sampoon, jotta saisi työkokemusta havittelemaansa maitokauppaa varten. Rohdoskauppaosaston tasokas myyjätär Irja Salo saa valituksia asiakkailta. Hän ehdottaa, että Mussusta tehdään syntipukki, jonka piikkiin tavaratalossa sattuneet kömmähdykset pannaan. Irja sattuu tapaamaan myös Sammon pääjohtaja Vaaran, mutta ei tunne miestä vaan luulee tätä kauppamatkustajaksi. Mussu kyllästyy pian syntipukin rooliinsa, mutta ei pääse siitä heti eroon, sillä henkilökunnan päällikkö Aro huomauttaa häntä kahden viikon irtisanomisajasta.

Irja saa lisää huomautuksia. Hän keksii juonen: Mussu alkaa hänen pyynnöstään kertoa huhua, jonka mukaan pääjohtaja Vaara olisi nähty intiimissä tilanteessa Irjan kanssa. Näin Irja saa Aron kunnioittamaan itseään. Todellisuudessa Irja ei tiedä vieläkään kuka johtaja on. Hän pyytää Vaaraa ulos luullen miestä edelleen kaupparatsuksi. Irja ja Vaara rakastuvat toisiinsa. Seuraavana päivänä Vaara nimittää Mussun uudeksi henkilökunnan päälliköksi ja Arosta tehdään osto-osaston päällikkö. Mussu alkaa saman tien nöyryyttää vahtimestari Miettistä, jonka kanssa hänellä meni sukset ristiin jo hänen tullessaan Sampoon töihin. Kun Miettinen kertoo tilanteesta Vaaralle, tämä kumoaa nimitykset. Mussu haluaa yhä kiihkeämmin eroon työstään Sammossa. Hän paljastaa, että Vaarasta ja Irjasta kulkeva huhu on vailla totuuspohjaa.

Lopulta Irjalle paljastuu Vaaran henkilöllisyys. Pienen vastahangan jälkeen Irja suostuu Vaaran kosintaan. Mussun äiti puolestaan saapuu paikalle kartanonomistaja Ilolan kanssa ja kertoo heidän hankkineen maitokaupan. Vihdoin Mussu pääsee eroon Sammosta ja voi aloittaa työn omassa kaupassaan.

NäyttelijätMuokkaa

 Ester Toivonen  Irja Salo  
 Kaarlo Kartio  Frans Esko Ylermi Adalbert Koikkalainen, ”Mussu”  
 Jaakko Korhonen  pääjohtaja Vaara  
 Tyyne Jauri  rouva Aro  
 Aku Käyhkö  henkilökunnan päällikkö Aro  
 Tyyne Haarla  rouva Ilola  
 Kaija Suonio  rouva Koikkalainen  
 Heikki Välisalmi  vahtimestari Miettinen  
 Mary Hannikainen  balettitanssija ja valssi-iskusävelmän laulaja  
 Dallapé  ravintolaorkesteri Georg Malmsténin johdolla  
 Olavi Suominen  urheiluosaston myyjä  
 Ossi Korhonen  rohdoskauppaosaston esimies  
 Ansa Ikonen  leikkikaluosaston myyjätär  
 Uuno Montonen  huonekaluosaston asiakas  
 Laila Rihte  naisten alusvaateosaston myyjätär  
 Kaarlo Hiltunen  mannekiini  
 Margarita Särkkä  nainen pukunäytöksessä  
 Artturi Järviluoma  mies ravintolassa  
 Eija Hiltunen  nainen ravintolassa  
 Kyösti Käyhkö  mies ravintolassa  
 Jaana Ylhä  yksi ballerinoista  

TuotantoMuokkaa

Elokuvan pohjana ollut Agapetuksen saman niminen näytelmä oli yksi kolmesta näytelmästä, joiden filmausoikeudet Suomen Filmiteollisuus hankki toimintansa alussa. Kaksi muuta olivat Minna Canthin Roinilan talossa (1935) ja Sam Sihvon Hevoshuijari (1943). Näytelmän kantaesitys oli Kansallisteatterissa huhtikuussa 1930. Näytelmää esitettiin myös Norjassa, Ruotsissa ja Virossa. Syntipukin filmatisoinnissa tapahtumapaikkoja laajennettiin Sammon tavaratalosta muun muassa päähenkilöiden koteihin ja kabaree-ravintolaan.[1]

Suomen Filmiteollisuus otti vasta toimintansa ensiaskeleita ja oli studiotta. Vuonna 1930 valmistunut huippumoderni Stockmann Helsingin Aleksanterinkadulla antoi henkilökuntansa ja tilansa ilmaiseksi SF:n käyttöön. Tavaratalo laski elokuvalle huomattavan mainosarvon[1] ja myös rahoitti elokuvaa runsaskätisesti.[5]> Syntipukki kuvattiin kuudessa viikossa[3] tammi–maaliskuussa 1935 Stockmannilla ja sen ympäristössä. Myös studio-otot kuvattiin Stockmannilla.[6]

Koomikon uraansa aloittavalle Kaarlo Kartiolle ja Miss Eurooppa Ester Toivoselle Syntipukki oli ensimmäinen merkittävä elokuva.[5] Ansa Ikonen teki pienen sivuroolin myyjättärenä. Syntipukki oli yksi hänen kolmesta avustajatason elokuvatehtävästään ennen pääroolia komediassa Kaikki rakastavat (1935). Pienissä sivuosissa vilahtavat myös muun muassa Georg Malmstén, Uuno Montonen ja Laila Rihte.[1]

Televisiossa Syntipukki esitettiin ensi kerran 13. helmikuuta 1979.[3]

Matti Kassila ohjasi 1957 Syntipukista uuden version, nimiosassa Lasse Pöysti.[1]

MusiikkiMuokkaa

Syntipukin musiikista vastasi Georg Malmstén. Elokuvassa esitetään muun muassa iskelmä ”Lemmen liekki leimahtaa”, jonka sanoitus on Erkki Karun.[3] Sen laulaa ravintolakohtauksessa Mary Hannikainen Dallapé-orkesterin säestyksellä. Sävelmän levyttivät Malmstén ja Greta Pitkänen vuonna 1934. Myöhemmin sen ovat levyttäneet muun muassa Ossi Malinen, Kivikasvot ja Finlanders[7].

VastaanottoMuokkaa

Elokuva oli katsojien mieleen.[3] Tuottajan osuus elokuvan pääsylipputuloista kohosi lähes puoleentoista miljoonaan markkaan.[1]

Ilta-Sanomien kriitikko kuitenkin arvioi Syntipukin melko epäonnistuneeksi. Kirjoittajan mielestä elokuvakameran tarjoamia mahdollisuuksia ei ollut osattu hyödyntää. Uusi Suomessa kriitikko teilasi elokuvan alun liian hidastempoiseksi, mutta tähdensi: ” --- virkeätä elävyyttä ja hauskaa tilannekomiikkaa on sittemmin aivan riittämiin ja filmi on kokonaisuudessaan hauska.” Helsingin Sanomissakin kehuttiin elokuvan pirteyttä ja komiikkaa. Kriitikot antoivat myönteistä palautetta Ester Toivoselle. ”Hänen filmiin tulonsa on ensimmäinen todellinen filmidebyytti meidän maassamme”, eräs arvostelija kirjoitti.

Vuoden 1994 televisioesityksen yhteydessä Ilta-Sanomien Timo Kuismin arvioi Syntipukin omalla tavallaan sangen hauskaksi, mutta auttamattoman kömpelösti toteutetuksi ja ala-arvoisesti leikatuksi.[8] 2000-luvulla Arto Pajukallio on arvioinut elokuvan Matti Kassilan samasta näytelmästä tekemään ohjaukseen verrattuna heikommaksi tulkinnaksi.[5]

LähteetMuokkaa

KirjallisuusMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f Suomen kansallisfilmografia 1, sivu 617
  2. KK: Syntipukki. Päivän elokuvia, Tv-maailma 15/2013, s. 21.
  3. a b c d e f g Muut tiedot, Elonet.fi. Viitattu 15.4.2013.
  4. Päivän elokuvia, Tv-maailma 1/2012, s. 4.
  5. a b c Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 7.1.2012, s. D 7.
  6. Suomen kansallisfilmografia 1, s. 614.
  7. Suomen äänitearkisto[vanhentunut linkki].
  8. Suomen kansallisfilmografia 1, s. 616 ja 617.