Svenskfinland

niiden Suomen alueiden ruotsinkielinen yhteisnimi, joilla suomenruotsalaiset pääasiassa elävät

Svenskfinland on niiden Suomen alueiden ruotsinkielinen yhteisnimi, joilla suomenruotsalaiset pääasiassa elävät.[1] Siihen luetaan noin puolet Uudenmaan maakunnasta, Varsinais-Suomen eteläosa (Turunmaan seutukunta ja Turku sekä eräitä näihin rajautuvia alueita), Ahvenanmaa sekä suurin osa Pohjanmaan maakunnasta ja Kokkola Keski-Pohjanmaan maakunnasta (entisen Vaasan läänin rannikkoseutu). Svenskfinlandiin usein luetuissa Turussa ja pääkaupunkiseudulla asuu huomattava osa suomenruotsalaisista, vaikka he muodostavatkin näiden kaupunkien kokonaisväestöstä vain vähemmistön. Nykyinen pääkaupunkiseutu tosin oli pääasiassa ruotsinkielistä 1800-luvun lopulle saakka.

Alueet, jotka mielletään kuuluviksi "Svenskfinlandiin"

Käsite esiintyy ruotsinkielisessä julkisuudessa eikä sille ole vakiintunut suomenkielistä käännöstä. Sen ohella, että Svenskfinland on maantieteellinen käsite, sillä tarkoitetaan myös ruotsinkielisiä sosiaalisia verkostoja ja toimintoja, jotka tunnetaan myös nimellä Ankkalammikko.[2]

Svenskfinland toiminimenä muokkaa

Suomessa toimi Svensk-Finland-niminen ruotsinkieliseen palveluun keskittynyt vakuutusyhtiö vuoteen 2001 asti, jolloin siitä tuli osa Veritas-vakuutusryhmää.[3]

Lähteet muokkaa

  1. Svenskt i Finland (s. 6) Folktinget. Arkistoitu 15.3.2005. Viitattu 14.6.2007. (ruotsiksi)
  2. Marcus Björk, Organisationstruktur i en brokig verklighet[vanhentunut linkki] luettu 21.6.2007
  3. svenskfinland.fi (Arkistoitu – Internet Archive) 21.6.2007
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.