Suvaitsevaisuusparadoksi

eräs paradoksi

Suvaitsevaisuusparadoksi toteaa, että jos yhteiskunta on rajoittamattoman suvaitsevainen, sen mahdollisuus suvaitsevaisuuteen tuhoutuu suvaitsemattomien ottaessa vallan.

Muun muassa Karl Popper on muotoillut niin sanotun suvaitsevaisuusparadoksin teoksessaan Avoin yhteiskunta ja sen viholliset vuonna 1945. Popper kritisoi monien marxilaisten suuntausten kehittelemää näkemystä historiaa ohjaavista laeista, historian ennustettavuudesta ja yleisemminkin totalitarismiin pohjautuvia filosofioita.[1]

Karl Popper määritteli paradoksin vuonna 1945 teoksessaan Avoin yhteiskunta ja sen viholliset (osa 1)[2]lähde tarkemmin?:

”Vähemmän hyvin tunnettu on suvaitsevaisuusparadoksi: rajoittamattoman toleranssin pitää johtaa toleranssin katoamiseen. Jos me laajennamme rajoittamatonta toleranssia myös niihin, jotka ovat suvaitsemattomia, jos me emme ole valmiina puolustamaan suvaitsevaista yhteiskuntaa suvaitsemattomien hyökkäystä kohtaan, niin silloin suvaitseva tulee tuhotuksi ja suvaitsevaisuus tämän mukana.”

Popperin johtopäätöksen mukaan olemme oikeutettuja kieltäytymään suvaitsemasta suvaitsemattomuutta: ”Meidän pitäisi siksi vaatia, suvaitsevaisuuden nimissä, oikeutta olla suvaitsematta suvaitsemattomuutta.”

Popperin mukaan ei kuitenkaan ole viisasta aina estää suvaitsemattomien filosofioiden esittämistä, kunhan niihin voidaan vastata järkiperäisillä argumenteilla ja julkinen mielipide pitää ne hallinnassa.[3]

Toimittaja Jussi Pullisen mukaan tähän yhteiskuntafilosofiaan perustuu pohjimmiltaan esimerkiksi Suomen lain kielto kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.[4]

Aiheesta muuallaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Popper, Karl R.: Avoin yhteiskunta ja sen viholliset. (The Open Society and its Enemies. Suomentanut Paavo Löppönen. Otava, 1974 (alkuteos 1945). ISBN 951-1-16685-9.

ViitteetMuokkaa

  1. In Memoriam Sir Karl R. Popper Niin & näin. 3/1996. Viitattu 24.12.2013.
  2. Popper, 1974
  3. Popper 1945, s. 226
  4. Pullinen, Jussi: Pitääkö suvaitsemattomuutta suvaita? Filosofi vastaa Helsingin Sanomat. 2.12.2014.
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Paradox of tolerance