Suutari (hyönteinen)

kovakuoriaislaji

Suutari (Monochamus sutor) on kookas, mustansävyinen sarvijäärälaji. Lajin toukat voivat vahingoittaa kuorimatonta puutavaraa[2].

Suutari
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa:

Elinvoimainen [1]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Kovakuoriaiset Coleoptera
Alalahko: Erilaisruokaiset Polyphaga
Osalahko: Cucujiformia
Yläheimo: Lehtikuoriaismaiset Chrysomeloidea
Heimo: Sarvijäärät Cerambycidae
Alaheimo: Lamiinae
Tribus: Lamiini
Suku: Tukkijäärät Monochamus
Laji: sutor
Kaksiosainen nimi

Monochamus sutor
(Linnaeus, 1758)

Katso myös

  Suutari (hyönteinen) Wikispeciesissä
  Suutari (hyönteinen) Commonsissa

Koko ja ulkonäkö muokkaa

Suutari on melko kookas, pikimusta kovakuoriainen, jolla on erittäin pitkät tuntosarvet. Kuoriaisen ruumiin pituus on 16–24 mm, mutta koiraan tuntosarvet ovat yli kaksi kertaa ruumiin pituiset ja naaraallakin jokin verran ruumista pidemmät. Peitinsiivet ovat mustat ja etenkin naaraalla niissä on kellertävien karvatupsujen muodostamaa kuviointia, koiraalla kuviointi on heikompaa tai voi puuttua kokonaan. Etuselän sivuilla on suuri, teräväkärkinen hammas. Peitinsiipien tyvellä keskellä selkää olevassa pienessä kilvekkeessä on karvaton keskijuova, joka ulottuu koko kilvekkeen poikki. Koiraan etummaisen raajaparin nilkkojen jaokkeet ovat leveät ja niissä on pitkiä karvoja. Takimmaisen raajaparin nilkkojen tyvijaoke on kapea.[3][2]

Huomattavan samannäköisiä lajeja ovat ranskanräätäli (Monochamus galloprovincialis) sekä idänräätäli (Monochamus urussovii) ja lajien luotettava erottaminen toisistaan vaatii yleensä yksityiskohtien tarkastelua.[3]

Levinneisyys muokkaa

Suutarin levinneisyys ulottuu Pohjois-Euroopasta ja Keski-Euroopan vuoristoista Siperian poikki Japaniin asti. Suomessa sitä tavataan melko yleisenä koko maassa Ahvenanmaalta ja etelärannikolta pohjoisimpaan Lappiin saakka. Kuitenkin Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa se on taantunut.[3]

Elinympäristö ja elintavat muokkaa

Suutarin elinympäristöjä ovat aurinkoiset paikat, joilla on kuolleita tai vioittuneita puita, erityisesti metsien myrskytuhoalueet, metsäpalojen ja kulotusten synnyttämät aukeat sekä hakkuuaukeiden reunukset. Laji lisääntyy myös aurinkoiselle paikalle jätetyssä kuorellisessa puutavarassa. Aikuiset kuoriaiset ovat liikkeellä kesäkuun puolivälistä elokuun lopulle. Ne ovat päiväaktiivisia ja liikkuvat etenkin aurinkoisella säällä, jolloin koiraat voivat kamppailla naaraista. Kuoriaiset syövät puiden nilaa.[3]

Naaras munii vastikään kuolleisiin kuusiin ja mäntyihin, joiden kuoreen se nakertaa suppilomaisen kuopan, jonka pohjalla on vaakasuora uurre. Munintapaikaksi kelpaavat myös kannot ja kuorellinen puutavara. Kuhunkin munintasuppiloon naaras laskee kaksi munaa[2]. Toukka elää aluksi kuoren alla, mutta kaivertaa talveksi käytävän syvälle puun sisään. Toukkakäytävään kuuluu puun pinnalla oleva laaja, laakea allas, joka täyttyy toukan tuottamasta puupurusta, jota saattaa pursottua puun pinnalle saakka. Toukat syövät myös toisiaan. Toukkavaihe kestää yleensä kaksi vuotta, joskus vain vuoden, ja täysikasvuinen toukka koteloituu puun sisään kaivertamaansa U-kirjaimen muotoiseen käytävään lähelle puun pintaa. Toukat kykenevät tuottamaan kuorta leuoillaan raapien jopa kymmenen metrin päähän kuuluvan äänen.[3]

Suutarin toukkien asuttama puutavara ei toukkakäytävien vuoksi kelpaa sahatavaraksi. Vahinkoja voidaan kuitenkin torjua keräämällä puutavara nopeasti pois maastosta tai kuorimalla varastoitavat rungot.[2]

Lähteet muokkaa

  1. Jyrki Muona, Jaakko Mattila: Suutari – Monochamus sutor Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  2. a b c d Metla: metsien terveys, Suutari (Monochamus sutor) (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. a b c d e Heliövaara K., Mannerkoski I. & Siitonen J.: Suomen sarvijäärät. Helsinki: Tremex Press, 2004. ISBN 952-5274-03-9. s. 216–217.

Aiheesta muualla muokkaa