Suuret herätykset
Suuret herätykset ovat dramaattisten muutosten aikakausia anglo-amerikkalaisessa uskonnossa. Ne jaetaan tavallisesti kolmeksi aikakaudeksi.
- Ensimmäinen suuri herätys (1730–1740-l.)
- Toinen suuri herätys (1800–1830-l.)
- Kolmas suuri herätys (1880–1900-l.)
Suureksi herätykseksi kutsutaan Englannin pohjoisamerikkalaisissa siirtokunnissa alkanutta herätysten aaltoa. Herätykset alkoivat 1720-luvulla Massachusettsissa ja levisivät pian laajemmalle. Erityisesti metodistisaarnaaja George Whitefield vaikutti pitkillä saarnamatkoillaan siihen, että suuri herätys ulottui kaikkiin siirtokuntiin.[1]
Suurissa herätyksissä kirkkokunnat menettivät merkitystään ja saarnaajat saattoivat nojautua yhteiseen protestanttiseen perinteeseen. Perinteiden pohjalta syntyi myöhemmin yhteisiä ajattelutapoja. Metodistien jälkeen baptistit nousivat johtoasemaan ja herätys kasvatti baptismin suureksi kirkkokunnaksi.[2]
Suurten herätysten kautta levisi puritaaninen käsitys, että Amerikan siirtokunnat olisivat uusi Israel, joka oli tehnyt liiton Jumalan kanssa. Amerikkaan muuttajista yhä suurempi osa ei ollut enää brittiläistä syntyperää, ja herätysten kautta juurettomat siirtolaiset pääsivät Amerikan "uuden Israelin" jäseniksi. Herätys oli siksi myös eurooppalaisuuden jäänteistä irrottautumista ja amerikkalaisuuteen liittymistä. Voimakas herätys jakoi siirtolaisyhteisöjä, mutta loi samalla yhteistä pohjaa ja vaikutti näin yhtenäisen kansakunnan syntyyn.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ Kaarlo Arffman: Kristinuskon historia, s. 182. Keuruu: Edita, 2004. ISBN 951-37-4183-4.
- ↑ Kaarlo Arffman: Kristinuskon historia, s. 183. Keuruu: Edita, 2004. ISBN 951-37-4183-4.
- ↑ Kaarlo Arffman: Kristinuskon historia, s. 184. Keuruu: Edita, 2004. ISBN 951-37-4183-4.