Sutton (Lontoon kaupunkipiiri)

Lontoon kaupunkipiiri
(Ohjattu sivulta Sutton (kaupunkipiiri))

Sutton (London Borough of Sutton) on yksi Lontoon 32:sta kaupunkipiiristä ja sijaitsee kaupunkialueen eteläosassa Surreyn vastaisella rajalla.[1] Sen pinta-ala on 44 neliökilometriä, ja siellä asui vuonna 2017 noin 203 000 ihmistä.[2] Sutton sai nykyiset rajansa vuonna 1965, kun Sutton and Cheam, Beddington and Wallington ja Carshalton yhdistettiin yhdeksi kaupunkipiiriksi.[1]

Sutton
Suttonin sijainti Lontoossa.
Suttonin sijainti Lontoossa.
Kaupunki Lontoo
Muodollinen kreivikunta Suur-Lontoo
Koordinaatit 51°21′43″N, 0°11′42″W
Pinta-ala 43,8471 km2
Väkiluku 204 525 ()
Lähialueet Kingston upon Thames, Merton, Croydon, Reigate and Banstead, Epsom and Ewell
Kartta
Sutton

Suttonin alueella sijaitsee useita historiallisia kyliä. Sen läpi rakennettiin Brightonin maantie 1700-luvun puolivälissä ja Surreyn rautatie 1800-luvun alussa. Rautatiellä kulkivat aluksi hevosvetoiset vaunut. Modernin rautatien tulo aloitti alueen kasvun, ja maailmansotien välisenä aikana siitä tuli Lontoon esikaupunki, jonka kylät muuttuivat ostoskeskuksiksi.[1]

Suttonia pidetään lapsille hyvänä kasvuympäristönä. Vuonna 2013 Suttonin alakoulut arvioitiin Lontoossa jaetulle parhaalle tilalle ja koko maassa jaetulle kolmannelle sijalle.[3] Alueella on kolme rautatieasemaa.

Lähteet muokkaa

  1. a b c Sutton Encyclopaedia Britannica. Viitattu 3.4.2019. (englanniksi)
  2. Brinkhoff, Thomas: Sutton (Borough, Greater London, United Kingdom) – Population Statistics, Charts, Map, Location, Weather and Web Information City Population. Viitattu 3.4.2019. (englanniksi)
  3. Sutton's primary schools hailed as 'particularly impressive' by Ofsted Sutton Guardian. Viitattu 19.7.2014.
Tämä Yhdistyneeseen kuningaskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.