Susanna Koski

suomalainen poliitikko

Susanna Margit Koski (s. 22. maaliskuuta 1985 Vähäkyrö)[1] on suomalainen poliitikko ja kokoomuksen kansanedustaja vaalikaudella 2015–2019. Hän on ollut Vaasan kaupunginvaltuuston jäsen tammikuusta 2013. Koski oli Kokoomusnuorten puheenjohtaja vuosina 2013–2015.

Susanna Koski
Susanna Koski vuonna 2023.
Susanna Koski vuonna 2023.
Kansanedustaja
22.4.2015 – 16.4.2019
Vaalipiiri Vaasan vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt22. maaliskuuta 1985 (ikä 39)
Vähäkyrö
Tiedot
Puolue Kansallinen Kokoomus
Aiheesta muualla
Kotisivu

Elämä ja ura muokkaa

Koski valmistui ylioppilaaksi Vaasan lyseon lukiosta vuonna 2005 ja hallintotieteiden maisteriksi Vaasan yliopistosta 2009.[1]

Koski valittiin Vaasan kaupunginvaltuustoon vuoden 2012 kunnallisvaaleissa ja jatkokaudelle vuoden 2017 vaaleissa. Koski oli Vaasan sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen 2013–2015.[1] Hän on ollut Pohjanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja.[2]

Koski toimi vuonna 2021 Suomalaisuuden liiton 1. varapuheenjohtajana.[3]

Kokoomusnuorten puheenjohtajana muokkaa

Elokuussa 2013 Koski valittiin Kokoomusnuorten ensimmäiseksi naispuheenjohtajaksi.[2] Hän voitti neuvoa-antavassa jäsenvaalissa vastaehdokkaansa Matias Marttisen niukasti äänin 210–201.[4]

Koski kertoi pyrkivänsä jatkamaan Kokoomusnuorten emopuoluetta oikeistolaisempaa linjaa.[2] Liiton julkaisema tavoiteohjelma herätti keskustelua ajamalla muun muassa kansanryhmää vastaan kiihottamisen kriminalisoinnin poistamista. Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen otti ohjelmaan etäisyyttä.[4]

Kosken kausi puheenjohtajana päättyi vuoden 2015 lopussa, ja hänen seuraajakseen valittiin Daniel Sazonov.

Kansanedustajana muokkaa

Koski valittiin eduskuntaan vuoden 2015 vaaleissa Vaasan vaalipiiristä 3 102 äänellä.[5] Hän oli liikenne- ja viestintävaliokunnan, maa- ja metsätalousvaliokunnan sekä Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsen.[1] Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa hän sai 2 721 ääntä eikä tullut valituksi[6]. Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa hän sai 2 197 ääntä eikä tullut valituksi.[7]

Näkemyksiä muokkaa

Koski on kuvannut itseään talousliberaaliksi, mutta arvojen suhteen konservatiiviksi koskien ahkeruutta, yritteliäisyyttä ja sivistystä. Arvomaailmaansa hän kuvaa termillä ”nuorkonservatiivi”, johon liittyy myös ”liberaali vapaus”.[8]

Koski on kertonut kannattavansa nykyistä suurempien tuloerojen mahdollistamista. Hänen mielestään työntekijöiden palkkausta tulisi laajojen yleissitovien työehtosopimusten sijasta sopia yksilöllisemmin esimerkiksi työtehon ja -panoksen perusteella.[9]

Koski julkaisi vuonna 2014 yhdessä vasemmistoliiton Li Anderssonin kanssa teoksen Punavihreä, sinivalkoinen: keskustelukirjeitä.[1]

Syyskuussa 2016 Koski ehdotti työttömyyteen ratkaisuksi metsän hoitoa. Hän totesi Ylen A-talk-ohjelmassa "Missä tahansa liikkuu ja katsoo ympärilleen, niin voi nähdä tekemätöntä työtä, mitä joku voisi tehdä. Riittää, kun istuu autoon tai junaan ja katsoo metsään".[10] Kosken kommentti herätti sosiaalisessa mediassa paljon keskustelua tunnisteella #risusavotta. Kriitikoiden mukaan Kosken ehdottamat metsien ja kaupunkien siivoaminen toimisivat pakkotyönä, jonka uhka saisi työttömät ottamaan vastaan huonopalkkaisia töitä.[11] Koski puolusteli myöhemmin sanomisiaan todeten, että "tarpeeseen se risusavottakin keksittiin".[12]

Toukokuussa 2018 Kosken mielipiteet nostattivat sosiaalisessa mediassa kuohuntaa. Ylen A-studion Kuplat-juttusarjassa[13] Koski muun muassa totesi keskustelukumppanikseen järjestetylle pitkäaikaistyöttömälle ja monisairaalle kansalaiselle kesken tämän puheenvuoron, että ”kaikilla meillä on kuule rajoitteita”[14], ”naurahtaen perään”.[15] Ilta-Sanomien uutinen aiheesta keräsi yleisökommentteja puolesta ja vastaan, enemmistön puolustaessa pitkäaikaistyötöntä.[16] Lehdistä asiasta lukenut Työttömien keskusjärjestön toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski sanoi Kosken arvomaailman edustavan koko hallituksen politiikkaa.[17]

Marraskuussa 2018 Koski otti kantaa kirkon rooliin ilmasto- ja ympäristökysymyksissä. Hänen mukaansa seurakuntavaalien vaalikoneessa oli voimakas painotus näihin aiheisiin. Koski kertoi, ettei hirvenmetsästysharrastuksensa puitteissa ole havainnut monimuotoisuuden olevan uhattuna.[18]

Koski on kritisoinut julkisuudessa eduskunnasta pudonneille kansanedustajille maksettavaa sopeutumisrahaa. Jäätyään kevään 2019 eduskuntavaaleissa uudelleen valitsematta hän on kuitenkin itse nostanut sopeutumisrahaa.[19]

Vaalimenestys muokkaa

Kunnallisvaalit
Vuosi Kunta Äänet Tulos
2008 Vaasa 102 varalla [20]
2012 Vaasa 220 valittiin [20]
2017 Vaasa 276 valittiin [21]
2021 Vaasa 186 valittiin [22]
   
Eduskuntavaalit
Vuosi Vaalipiiri Äänet Tulos
2011 Vaasan vaalipiiri 951 ei valittu [23]
2015 Vaasan vaalipiiri 3 102 valittiin [20]
2019 Vaasan vaalipiiri 2 721 varalla [24]
2023 Vaasan vaalipiiri 2 197 ei valittu [25]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Susanna Koski Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. a b c Kokoomusnuoret valitsi ensimmäisen naispuheenjohtansa HS.fi. 24.8.2013. Arkistoitu 17.11.2015. Viitattu 14.1.2016.
  3. Yhteystiedot suomalaisuudenliitto.fi. Viitattu 19.4.2021.
  4. a b Pohjanpalo, Olli & Rantanen, Miska: Kokoomusnuoret lipsahtivat äärioikealle HS.fi. 11.9.2013. Viitattu 14.1.2016. [vanhentunut linkki]
  5. Eduskuntavaalit 2015: Valitut ehdokkaat Vaasan vaalipiiri Vaalit.fi. 22.4.2015 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 14.1.2016.
  6. Vaasan Vaalipiiri YLEn tulospalvelu. 18.4.2019. Viitattu 19.4.2019.
  7. https://tulos.vaalikone.fi/eduskunta2023/is/candidate?id=V-10-0082
  8. Lintunen, Aleksi: Kysyimme – Susanna Koski Kylteri – Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaiden ylioppilaslehti. 25.4.2016. Arkistoitu 8.1.2019. Viitattu 8.1.2019.
  9. Tamminen, Jenni: Susanna Koski vaatii tv:ssä: ”Suuremmat tuloerot Suomeen” Uusi Suomi. 12.1.2016. Viitattu 14.1.2016.
  10. Susanna Koski antoi Ylellä vinkin työttömille: "Riittää, kun katsoo metsään" iltalehti.fi. Viitattu 16.11.2018.
  11. Kolumni: Susanna Koski ehdotti työttömille nuorille risusavottaa – se toi mieleen Kari Hotakaisen kirjan kauhukuvan Helsingin Sanomat. 9.10.2016. Viitattu 16.11.2018.
  12. Metsien tekemätön työ • Susanna Koski Susanna Koski. 11.11.2016. Arkistoitu 16.11.2018. Viitattu 16.11.2018.
  13. Kuplat-sarjan päätösjakso - työtön Anna-Maija Tikkanen tapaa uudestaan Susanna Kosken A-studio. 11.5.2018. Yle. Viitattu 18.5.2018.
  14. Katsojat tyrmistyivät Susanna Kosken ja pitkäaikaistyöttömän keskustelusta Ylellä: ”Ei mitään empatiaa ja inhimillisyyttä” 15.5.2018. Iltalehti. Viitattu 16.5.2018.
  15. Nyt.fi: ”Kaikilla meillä on kuule rajoitteita!” sanoi Susanna Koski A-studiossa pitkäaikaistyöttömälle ja suututti ihmiset somessa – ja oli yhtä aikaa oikeassa sekä aivan väärässä Helsingin Sanomat. 15.5.2018. Viitattu 16.5.2018.
  16. Susanna Kosken ja työttömän kohtaaminen puhuttaa kiivaasti: ”Täysin ulalla” Ilta-Sanomat. 15.5.2018. Viitattu 16.5.2018.
  17. Työttömien edustaja järkyttyi, muttei yllättynyt Susanna Kosken kovista sanoista: ”Symbolisoivat laajemmin tämän hallituksen toimintaa” Iltalehti. Viitattu 17.5.2018.
  18. Kirkon ei tule toimia ympäristöjärjestöjen keppihevosena Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 16.11.2018.
  19. Marko Lempinen: Susanna Koski kritisoi kansanedustajien sopeutumisrahaa, mutta nostaa sitä nyt itse – näin hän selittää Ilta-Sanomat. 14.9.2019. Viitattu 14.9.2019.
  20. a b c Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannat (Valitse vaalit.) pxdata.stat.fi. Viitattu 28.6.2016.
  21. Yle - Tulospalvelu - Ehdokassivu Vaalit.yle.fi. Viitattu 27.10.2023.
  22. Kuntavaalit 2017 Tulospalvelu. 13.04.2017. Oikeusministeriö. Viitattu 16.4.2017.
  23. Koski Susanna (KOK) Eduskuntavaalit 2011: Tulospalvelu. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 28.10.2014.
  24. Kansallinen Kokoomus - Varalla Oikeusministeriö - Tieto- ja tulospalvelu. Oikeusministeriö. Viitattu 19.4.2019.
  25. Susanna Koski - Tulospalvelu Vaalit.yle.fi. Viitattu 27.10.2023.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Susanna Koski.
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Susanna Koski.