Susana Feitor (s. 28. tammikuuta 1975 Alcobertas, Portugali) on portugalilainen kävelijä.

Mitalit
Susana Feitor
Susana Feitor
Maa:  Portugali
Naisten yleisurheilu
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Helsinki 2005 20 km kävely
EM-kilpailut
Pronssia Pronssia Budapest 1998 10 km kävely

Feitor voitti nuorten maailmanmestaruuden 1990 Plovdivin nuorten MM-kisoissa 5 000 metrin kävelyssä. Seuraavana vuonna hän voitti matkalla sisäratojen EM-hopeaa ja sijoittui Tokion MM-kisoissa 10 kilometrin maantiekävelyssä seitsemänneksitoista. 1993 hän voitti 5 000 metrillä sisäratojen Euroopan mestaruuden ja käveli Stuttgartin MM-kisoissa 10 kilometrillä yhdenneksitoista. Hän voitti nuorten MM-hopeaa Lissabonin nuorten MM-kisoissa 1994 5 000 metrillä. Vuonna 1995 hän oli 10 kilometrillä kuudestoista kävelyn maailmancupissa ja seitsemästoista Göteborgin MM-kisoissa. Feitor sijoittui 1996 kävelyn Euroopan cupissa kolmanneksi ja Atlantan olympialaisissa kolmanneksitoista ajalla 44.24. 1997 hän käveli pronssille Turussa alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa ja oli 10 000 metrin ratakävelyssä yhdestoista Ateenan MM-kisoissa. Hän voitti EM-pronssia Budapestin EM-kisoissa 1998.

Feitor käveli 1999 20 kilometrin maantiekävelyssä kävelyn maailmancupissa yhdeksänneksi ajalla 1.30.13 ja Sevillan MM-kisoissa neljänneksi. Hän oli Sydneyn olympialaisissa 2000 neljästoista ja voitti maansa sisäratojen mestaruuden 3 000 metrillä vuosina 2001 sekä 2002. Kävelyn maailmancupissa hän oli 2002 neljästoista. 2003 hän voitti maansa mestaruuden sisäradoilla 3 000 metrillä ja ulkoradoilla 10 000 metrillä. Kävelyn Euroopan cupissa hän oli viides ajalla 1.29.08 ja Pariisin MM-kisoissa yhdeksäs. Hän voitti 2004 Portugalin mestaruuden 20 kilometrin kävelyssä ja sijoittui Ateenan olympialaisissa matkalla kahdenneksikymmenenneksi. Helsingin MM-kisoissa 2005 Feitor voitti MM-pronssia ajalla 1.28.44. Seuraavana vuonna hän oli Göteborgin EM-kisoissa neljästoista. Osakan MM-kisoissa 2007 Feitor oli viides. Kävelyn maailmancupissa 2008 hän oli kymmenes, kuten myös Berliinin MM-kisoissa 2009. Kävelyn maailmancupissa 2010 hän oli kuudestoista. Seuraavan vuoden Daegun MM-kisoissa hän sijoittui kuudenneksi.

Ennätykset muokkaa

  • Puolimaraton: 1.28.50 (2006)
  • 3 000 metrin ratakävely: 12.08,30 (2001)
  • 5 000 metrin ratakävely: 20.40,24 (2001)
  • 10 000 metrin ratakävely: 44.07,80 (2003)
  • 10 kilometrin maantiekävely: 42.39 (2001)
  • 20 000 metrin ratakävely: 1.29.36,4 (2001)
  • 20 kilometrin maantiekävely: 1.27.55 (2001)

Saavutuksia muokkaa

  • MM-pronssi 2005
  • Nuorten maailmanmestaruus 1990
  • 14. kesäolympialaisissa 2000

Lähteet muokkaa