Suoritusta parantavien lääkkeiden käyttö urheilussa

Ihmiset ovat kautta aikojen yrittäneet keinotekoisesti parantaa suorituskykyään. Yleisin tunnettu keino on harjoittelu ja valmennus jotain lajia varten.

Suorituskykyä pystytään parantamaan myös kemiallisesti ja hormoneilla. Yleisimmin urheilussa on käytetty suorituskyvyn lisäämiseen anabolisia (aineenvaihduntaa kiihdyttäviä) lääkeaineita sekä testosteronia ja sen johdannaisia. Lajista riippuen on voitu käyttää esimerkiksi piristeitä, hemoglobiinia nostavia aineita. Esimerkiksi ampujat voivat käyttää beetasalpaajia, jotka heikentävät fyysistä suorituskykyä, mutta vähentävät vapinaa.

Lihas-tai muita vammoja voidaan puuduttaa, jolloin kipu ei estä suoritusta. Tällöin on tosin vaara, että luonnolliset suojamekanismit puuttuvat ja voi tulla aiempaa pahempia vaurioita.

1950-luvulla USAssa ja neuvostoliitossa kehitettiin ensimmäiset anaboliset lääkeaineet sekä testosteronijohdannaisia. Käyttö urheilijoilla alkoi 1950-luvun lopulla. Tuolloin USAlaiset ja neuvostoliittolaiset urheilijat hallitsisvat painonnoston ja painon lisäksi kaikkia lihasvoimaa ja nopeutta vaativia lajejeja (kenttäurheilulajit, uinti ynnä muut). Vuonna 1968 suomalaisella huippupainnostajalla repesi nostolla lihas, jolloin painot tipahtivat nostajan niskaan aiheuttaen uran loppumisen. Suomessa järjestelmällisempi käyttö alkoi 1970-l alkupuolella. 1970-luvun loppupuollella suomalaiset pitkän matkan juoksijat olivat maailman huipulla.

Euroopan unionin myötä anabolisten steroidien maahantuonti ja välittäminen kriminalisoitiin ja rangaistukset kovenivat.

Kilpaurheilun puolella ei tiettävästi ole lajia, jossa suorituskykyä parantavia lääkkeitä ei olisi käytetty. Tiettävästi ei ole jätetty kokeilematta sellaista ainetta, jolla olisi mahdollisuuksia suorituskyvyn parantemiseen.

Huipulle pyrkivien urheilijalahjakkuuksienkin on ollut lähes pakko käyttää aineita, sillä muuten ei olisi ollut pärjäämismahdollisuuksia huipulle asti. Kiinnijäämistapauksissa on kuultu mielenkiintoisia selityksiä. Monet urheilijat ovat saaneet aineita vahingossa, tunnettu on tapaus, jossa talonmies oli pistänyt vahingossa vitamiinipiikin sijaan anabolisia lääkeaineita. Monelle urheilijalle on nesteentiputuksen muodossa laitettu esimerkiksi veren tilavuutta lisääviä aineita, jotka samalla alentavat hemoglobiinia, jolle on laitettu yläraja. Urheilijat ovat kiinni jäätyään väittäneet etteivät ole tienneet mitä suoneen laitetaan.

Hemoglobiinia nostavien lääkkeiden vuoksi on ylärajoista voi tulla ongelma. Olympiavoittaja - hiihtäjä Eero Mäntyrannalla on tiettävästi luontaisesti niin korkea hemoglobiiniarvo, että hän ei nykysääntöjen voimass ollessa olisi voinut osallistua kilpailuihin.

Anaboliset aineet vaikuttavat eri tavoin. Steroidit vaikuttavat lihasmassaa kasvattavasti ja niitä käytetään etenkin voimalajeissa. Kestävyysurheilijoilla on tärkeää veren hapenkuljetuskyky, jota pystytään parantamaan esimerkiksi erytropoetiinilla, joka kiihdyttää punasolujen jakaantumista ja nostaa hemoglobiinarvoja (käytetään lääketieteessä esimerkiksi munuaispotilaiden dialyysin aikana hemoglobiiniarvojen nostamiseen).

Haittavaikutuksia muokkaa

Yliannostapauksessa ihmisestä tulee usein korostuneen itsevarma ja samalla usein hermostuessaan jopa päällekäyvä.

Testesteronin ulkoinen annostelu vaikuttaa siten, että miehillä testosteronin tuotantoa ylläpitävät säätelyhormonitasot laskevat, jolloin oma tuotanto pysähtyy ja liian isoilla annostasoilla kivekset voivat joillakin surkastua (ominaisuus on yksilöllinen, tähän vaikuttavat geneettiset ominaisuudet, annostelutyyppi, tauot ym). Joka tapauksessa oman tuotannon käynnistämien vie hoidettunakin aikaa yksilöllisesti kuukausia - vuosia. Jos käyttöä on ollut esimerkiksi yli vuosi kerrallaan ja isoina määrin monella menee yli vuosi ennen oman tuotannon palautumista.

Testosteronin puutteen oireet ovat vaihtelevia. Seksuaalisen haluttomuuden lisäksi monelle tulee vaikeaa, jopa psykoottistasoista masennusta. Tämä johtaa usein lisääntyneeseen muiden päihteiden käyttöön.

Testosteronin puutosta voidaan hoitaa esimerkiksi iholle annosteltavalla hormonigeelillä, johon tarvitaan lääkärin tutkimukset ja resepti. Ihon läpin annostellessa hormonitasot eivät nouse liian korkeiksi. ( TESTOGEL® Testosteroni. geeli 50 mg/annos 10 x 5 g ja 30 x 5 g annospussit)

Valvonta muokkaa

Huippu-urheilu on myös liiketoimintaa, joka työllistää monia tahoja. Dopingvalvontakin työllistää ihmisiä. Lisäksi usein aineiden löytämiseen ja tunnistamiseen tarvitaan lääketehtaita ja laboratorioita, joilla on menetelmä aineen tunnistamiseen. Usein paras menetelmä ja asiantuntemus löytyy aineen kehittäneestä yhtiöstä. Valvonnan kannalta tilanne on sikäli ongelmallinen että kehityksen etulinjassa olevat aineet eivät välttämättä löydy kuin aikojen päästä ja kiinni jääneet ovat joutuneet usein käyttämään aineita, jotka vanhemman polven aineena on mahdollista testauksissa tunnistaa.

Esimerkkinä (Lähde Pharmaca Fennica) Testosteroni muokkaa

Propionaatti, fenyylipropionaatti, isokapronaatti ja dekanoaatti ovat luonnollisen testosteronihormonin estereitä. Testosteronin kokonaismäärä on 176 mg/ml. "250" injekt 30 mg + 60 mg + 60 mg + 100 mg/ml 1 ml.

Käyttöaiheet lääketieteessä: Miehet: testosteronikorvaushoito sairauksissa tai muiden aineiden käytön aiheuttamissa häiriöissä.

Vasta-aiheet: Todettu tai epäilty prostata- tai rintasyöpä miehellä. Pähkinä- ja soija-allergia. Yliherkkyys vaikuttavalle aineelle tai apuaineille.

Varoitukset: eturauhasen tutkimus ja PSA, jotta suljetaan pois hyvänlaatuinen liikakasvu tai piileväoireinen eturauhassyöpä Hb ja Hkr, jotta suljetaan pois veritaudit. Jos potilaalla on ollut sydän-, munuais- tai maksasairaus, voi androgeeni aiheuttaa haittoja, kuten turvotusta, johon voi liittyä sydämen vajaatoiminta.

Hoito voi toisinaan pahentaa tai uusia epilepsiaa tai migreeniä.

Tietoa turvallisuudesta uniapneaa sairastavilla ei ole. Jos uniapnean taustalla on lihavuus tai krooninen keuhkosairaus, tulee tehdä hyvä kliininen arviointi ja noudattaa hoidossa varovaisuutta.

Esipuberteetti-ikäisillä pojilla on seurattava kasvua ja seksuaalista kehittymistä, koska androgeenit voivat edistää luiden kasvulinjojen ennenaikaista sulkeutumista ja liian varhaista seksuaalista kehitystä.

Jos esiintyy androgeeniin liittyviä haittavaikutuksia lääkitys on keskeytettävä ja aloitettava uudelleen pienemmällä annoksella oireiden hävittyä.

Androgeenien väärinkäyttö urheilusuoritusten parantamiseksi aiheuttaa vakavan terveysriskin eikä Sustanon-valmistetta saa määrätä sellaiseen käyttöön.

Raskaus ja imetys: Raskauden ja imetyksen aikana ei saa käyttää.

Haittavaikutukset muokkaa

Pitkän vaikutusajan vuoksi haittavaikutuksia ei voida nopeasti kumota lopettamalla käyttö. Kaikki injektiovalmisteet voivat aiheuttaa reaktioita pistoskohdassa.

Seuraavat haittavaikutukset ovat liittyneet androgeenihoitoon yleensä:

  • Hyvän- ja pahanlaatuiset kasvaimet (mukaan lukien kystat ja polyypit)
  • Eturauhassyöpä
  • Veri: Polysytemia
  • Aineenvaihdunta Nesteretentio
  • Psyykkiset häiriöt: Masennus, hermostuneisuus, mielialan muutokset, lisääntynyt tai vähentynyt seksuaalinen halukkuus
  • Luusto, lihakset ja sidekudos: Lihaskipu
  • Verisuonisto: Kohonnut verenpaine
  • Ruoansulatuselimistö: Pahoinvointi
  • Iho: Kutina,
  • Sukupuolielimet ja rinnat: Gynekomastia, oligospermia (vähäspermaisuus), priapismi (kivulias erektio), eturauhasvaivat
  • Laboratoriokokeissa poikkeavia voivat olla: Epänormaali maksan toiminta, poikkeavat rasva-arvot, kohonnut PSA (eturauhasperäinen antigeeni)

Yhteisvaikutukset: Entsyymi-induktorit voivat pienentää ja estäjät suurentaa testosteronipitoisuutta, joten annoksen sovittaminen voi olla tarpeen.

Androgeenit voivat tehostaa glukoosin sietoa ja vähentää diabeetikoilla insuliinin tai muiden diabeteslääkkeiden tarvetta.