Avaa päävalikko

Suomensuojelija. Ohjekirja kielen pelastamiseen on Lari Kotilaisen vuonna 2009 ilmestynyt kirja suomen kielestä ja sen tulevaisuudesta. Teoksen kustansi WSOY. Kotilaisen mukaan kukoistava kieli on sellainen jota käytetään kaikkialla, joka elää ajan mukana ja jota osataan ja arvostetaan.[1] Ratkaisevaa on, mitä kielen puhujat itse tekevät. ”Suomea puhuivat ihmiset voivat tuhota suomen kielen – unohtamalla sen ja jättämällä sen tuuliajolle.”[2] Kotilainen esittää seitsemän ohjetta, joiden avulla suomesta voidaan tehdä entistä menestyksekkäämpi kieli.[1]

Suomensuojelija: Ohjekirja kielen pelastamiseen
Kirjailija Lari Kotilainen
Kieli suomi
Kustantaja WSOY
Julkaistu 2009
Ulkoasu nidottu
Sivumäärä 118
ISBN 978-951-0-35446-9
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

SisältöMuokkaa

Menestyvän kielen ainesosatMuokkaa

Suomen kielen eräs mahdollinen tulevaisuuskuva on kielen kuoleminen sadan vuoden sisällä. Todennäköisempi vaihtoehto voi olla, että suomesta tulee ensisijainen käyttökieli vain ihmisten vapaa-ajalla. Kielen sanastoa ei kehitetä ja kielen ilmaisumahdollisuudet ovat vain osittaisessa käytössä.[3] ”Suomen kieli on keskellä taistelua elintilasta jo nyt.”[2] Kotilainen toteaa, että kielellä ei ole vain välinearvoa. Jokaisessa kielessä asuu kokonainen kulttuuri. Kieli voi olla jopa itseisarvo, ihmiset asuvat kielessään.[1]

Suomen kielellä on enemmän kuin tarpeeksi puhujia, jotta koko yhteiskunta voi toimia tällä kielellä. Suurimmalla osalla maailman kielistä tällainen ei ole mahdollista. Siksi ”suomen kieltä tulee voida käyttää ei vain useimpiin vaan kaikkiin mahdollisiin tehtäviin”.[4] Jotta kieli olisi ilmaisuvoimainen, sitä on pidettävä ajan tasalla. Tekniikan, tieteen, yhteiskunnan ja kulttuurin ilmiöistä ei voi puhua vanhentuneella sanastolla.[5] Kieli voi menestyä vain muuttumalla. Uuden nasevan sanan, sanonnan tai uuden merkityksen vanhalle sanalle voi keksiä jokainen kielen käyttäjä. Parhaimmilla oivalluksilla on mahdollisuus levitä ja vakiintua.[6]

Kansalaisten kielitaito on myös yhteydessä poliittisiin päätöksiin. Äidinkielen osaamisen taso ylioppilaskirjoituksissa romahti, kun äidinkielen tunteja vähennettiin kouluissa 1990-luvun alussa. Taustalla voi olla, että suomen kielen opetusta ei arvosteta.[7]

Ohje 1: Leiki kielelläMuokkaa

Joustavaa ja monipuolista kieltä puhuessa asiat voivat näyttäytyä uudessa valossa. Esteettistä mielihyvää tuottavaa kieltä puhutaan mielellään. Siksi tarvitaan myös huumorin ja leikittelyn suomen kieltä. Tällaista kieltä on niin kaunokirjallisuudessa kuin arjen puheenparressa.[8] Kielellä leikittely myös kehittää ihmisten kielikykyä ja itse kieltä.[9] Jos osaa käyttää kielen voimavaroja luovasti hyväkseen, saa sanomalleen paremmin huomiota. Tätä kautta myös kielen uutuudet lähtevät leviämään.[10] Kun 1800-luvulla luotiin suomen kieleen nykyaikaisen yhteiskunnan sanastoa, siihen ottivat osaa muutkin kuin kielen ammattilaiset. Uuden sanaston luomisessa on ja on ollut mukana leikillisyys. Esimerkiksi sanat veikkaus ja solmio keksittiin 1930-luvulla sanakilpailuissa.[11] Mike Pohjola kysyy kirjassaan Sanaleikkikirja, olisiko Kalevalaa kirjoitettu ilman ”hillitöntä allitteraatioarsenaalia” tai olisiko kirjakieltä ilman Mikael Agricolan ”ehtymätöntä sanaleikittelytyötä”[12].

Ohje 2: Luota puheeseesiMuokkaa

Puhekielen ja murteiden arvonnousu on Kotilaisen mukaan myönteinen ilmiö. Se nostaa kielikeskustelussa esiin jokaisen oman puheenparren.[13] Puheelle tärkeitä ominaisuuksia ovat esimerkiksi joustavuus ja tehokkuus arkisessa keskustelussa. Siksi puhekieli toimii monesti tehokkaammin kuin kirjakieli.[14] Puheen täytyykin olla vapaata ja monimuotoista.[15] Kielen monimuotoisuus on sen rikkaus.[16]

Ohje 3: Arvosta kirjakieltäMuokkaa

Kirjakieli on kielimuoto, joka on ymmärrettävä kaikille suomenkielisille tasapuolisesti. Kirjakielen arvostaminen on esimerkiksi sen sääntöjen noudattamista. Kirjakielen ajatuksena on vähentää ymmärrettävyysongelmia. Kirjakieli on luonteeltaan säilyttävää, jotta se pysyisi luonteeltaan yhteisenä ja tasa-arvoisena. Yhteisen kirjakielen säännöt on tunnettava, jotta sitä voi arvostella ja kehittää.[17] Kirjakieli tarjoaa yhteisen kielimuodon, se säilyttää tietoa ja kieltä sekä ohjaa kielen muutosta.[18] Oikein kirjoittamisen ei tarvitse tarkoittaa virheiden kouristuksenomaista pelkäämistä.[19]

Etenkin yritysmaailma muokkaisi kirjakielen sääntöjä omien halujensa mukaisiksi. ”Omistajana meidän täytyy myös hieman valvoa sitä, miten valtaa kirjakielen asioissa käytetään”. Esimerkiksi Hartwall Areena on tavallisten oikeinkirjoitusten sääntöjen mukaan Hartwall-areena. Kirjakielen normit ovat kansalaisen oikeus, yritysten huomiohakuisuuden edessä ei tarvitse kumartua. Oikeita asuja ovat esimerkiksi Nordea-pankki, HK:n sininen lenkki, If ja Turun energia, ei Nordea Pankki, HK Sininen lenkki, if... tai Turku Energia.[20]

Ohje 4: Tunnusta väriäMuokkaa

Kielivirheistä valittaminen ei tehoa virheiden syihin. Tarvitaan opetusta, harjoitusta ja palautetta.[21] Lisäksi monilla inhotuilla ilmiöillä on oma tehtävänsä, jota ei vain huomata. Esimerkiksi puhekielen sana niinku viestittää kuulijalle, että seuraava sanottava on oleellista. Puhujalle täytesana antaa mahdollisuuden suunnitella sanomaansa.[22]

Suomen kielen käyttöä voi tukea esimerkiksi ostamalla suomen kielellä laulavan muusikon levyn tai suomenkielisen kirjan.[23] Kääntäminen suomen kielelle on tärkeää. Suurin osa ihmiskunnan ajattelusta tapahtuu muilla kielillä kuin suomeksi. Jos uusista tärkeistä ajatuksista saavat nauttia vain vieraiden kielten osaajat, suomesta tulee kakkosluokan kieli. Kustantaja Kimmo Pietiläinen on tiivistänyt suomentamisen merkityksen: ”Tehtävänäni on pitää suomi kulttuurikielenä, jotta se ei taantuisi vain kyökkikieleksi.” Jotta hyviä kääntäjiä riittäisi, ammattikunnan edustajien tulee saada riittävää palkkaa. Käännöskirjallisuutta ja kääntäjiä on tuettava.[24]

Ohje 5: Käytä suomeaMuokkaa

1800-luvulla useat suomalaiset asettivat tavoitteeksi, että Suomessa voisi kouluttautua ja ajaa oikeuksiaan suomen kielellä. Vuosisadan alkupuolella virallinen elämä oli kokonaan ruotsinkielistä. ”Kyökkisuomea” puhuttiin varakkaan väen keittiöissä. Myöhemmin tilanne muuttui. 1900-luvun lopulla tilanne muuttui yllättävän nopeasti.[25] Talous, tiede, populaarikulttuuri ja nykyisin Euroopan unionin laajuinen politiikka näyttävät suomen kielen kannalta uhanalaisilta.[26] Useiden ministeriöiden internet-osoitteet ovat lyhenteitä englannin kielestä, aivan kuin viranomaiset ihailisivat englantia. Tieteen ja liiketoiminnan piirissä suomenkieliset saattavat viestiä toisten suomenkielisten kanssa englanniksi. Kansallisen instituution, Suomen akatemian rahoitusta voi hakea vain englanniksi.[27]

”Tilanteeseen on vain yksi ohje: älkää antako periksi!” Asemat on pidettävä, aluemenetyksiin ei kannata suostua.[27] Jokaisella on oikeus saada opetusta omalla äidinkielellä. Yritysten tulee ottaa huomioon suomenkieliset alihankkijat ja asiakkaat. Uutta tietoa on tuotettava suomen kielellä, jotta se olisi tiedekieli. Kansalaisella on oikeus saada erityistietoa omalla kielellään.[28] Suomen kieltä kannattaa käyttää englannin rinnalla aina kun mahdollista.[29]

Ohje 6: Älä pelkää muita kieliäMuokkaa

Kieli kestää vaikutteet muista kielistä, mistä esimerkkinä on englannin kieli. Suomen kielellä on edellytykset vastaavaan menestykseen, sillä toimivan johdossysteemin ansiosta lainasanat saadaan mukautettua suomen kieleksi.[30]

Ohje 7: Pidä meteliäMuokkaa

Hyvin monet asiat liittyvät suomen kieleen ja sen asemaan. Tavoitteen koolla ei ole merkitystä, oleellista on toiminta.[31] Esimerkiksi euro kirjastoihin on euro suomen kielelle.[32]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Kotilainen, s. 23.
  2. a b Kotilainen, s. 9.
  3. Kotilainen, s. 7–9.
  4. Kotilainen, s. 14–15.
  5. Kotilainen, s. 16.
  6. Kotilainen, s. 17.
  7. Kotilainen, s. 20–21.
  8. Kotilainen, s. 25–26.
  9. Kotilainen, s. 26.
  10. Kotilainen, s. 27.
  11. Kotilainen, s. 30–31.
  12. Kotilainen, s. 35.
  13. Kotilainen, s. 37.
  14. Kotilainen, s. 40.
  15. Kotilainen, s. 47.
  16. Kotilainen, s. 43.
  17. Kotilainen, s. 47–49.
  18. Kotilainen, s. 50.
  19. Kotilainen, s. 60.
  20. Kotilainen, s. 52–54.
  21. Kotilainen, s. 65.
  22. Kotilainen, s. 66–67.
  23. Kotilainen, s. 68.
  24. Kotilainen, s. 71–73.
  25. Kotilainen, s. 75.
  26. Kotilainen, s. 77.
  27. a b Kotilainen, s. 76.
  28. Kotilainen, s. 78–79.
  29. Kotilainen, s. 82.
  30. Kotilainen, s. 98.
  31. Kotilainen, s. 105.
  32. Kotilainen, s. 107.

Aiheesta muuallaMuokkaa