Suomenlahden ulkosaaret

saaristo itäisellä Suomenlahdella

Suomenlahden ulkosaaret ovat itäisen Suomenlahden ulkomerellä sijaitseva, useasta kymmenestä saaresta koostuva saaristo Venäjän aluevesillä.

NASA:n satelliittikuva Suomenlahden ulkosaarista ja Suomenlahden pohjukasta
Suomenlahden ulkosaarista Suursaari (taaempana) erottuu selvästi Suomen rannikolta

Läntisistä, Suomen ja Viron rannikkojen välissä sijaitsevista saarista suurimmat ovat Suursaari ja Tytärsaari sekä pienempiä Säyvö, Itä-Viiri, Länsi-Viiri ja Ruuskeri[1], joka on Venäjän läntisin kohta lukuun ottamatta Kaliningradin aluetta. Itäisen ryhmän muodostavat muun muassa Lavansaari, Peninsaari, Seiskari ja Koukouri, joka yleensä luetaan Seiskariin kuuluvaksi. Saariryhmät kuuluvat hallinnollisesti Leningradin alueen Jaaman piirin Laukaansuun kuntaan.[2][3][4][5]

Pohjoisempana kolme pientä ulkosaarta Narvi ja Someri sekä muutama pieni luoto kuuluvat Viipurin piirin Koiviston kuntaan.[6]

Ensimmäinen asiakirjamaininta Suomenlahden saarista on vuodelta 1395, jolloin tallinnalaiset kauppiaat ajautuivat vahingossa Seiskariin, josta he jatkoivat matkaa Retusaareen; heidät otettiin kiinni luvattomasta idänkaupasta Viipurin linnanisännän Erengisle Niilonpojan vartioalukselle ja menettivät takavarikossa lastinsa.[7]. Saaret kuuluivat Suomelle talvisodan päättäneeseen, vuonna 1940 solmittuun Moskovan rauhansopimukseen saakka.

Useat Suomenlahden ulkosaarista liitettiin osaksi joulukuussa 2017 perustettua Itäisen Suomenlahden luonnonpuistoa.[8][9][10]

Lähteet

muokkaa
  1. Full text of "Bidrag till kännedom om Finlands natur och folk" (ruotsiksi)
  2. Кингисеппский район[vanhentunut linkki] Культура Ленинградской области (venäjäksi)
  3. Kingisepp District[vanhentunut linkki] Culture of the Leningrad Oblast (englanniksi)
  4. О районе (Arkistoitu – Internet Archive) Кингисеппский муниципальный район (venäjäksi)
  5. About district (Arkistoitu – Internet Archive) Kingisepp municipal district (englanniksi)
  6. Почтовые индексы Город Высоцк - Ленинградская Область Bpages.ru (venäjäksi)
  7. Hamari 1996 s.69–80
  8. Veikko Huotari: Arkistoitu kopio 15.1.2018. Karjalainen, karjalainen.fi. Arkistoitu 25.2.2018. Viitattu 28.2.2018.
  9. Sozdan zapovednik "Vostok Finskogo zaliva Zapovednaja Rossija, zapoved.ru. 25.12.2017. Arkistoitu 27.2.2018. Viitattu 28.2.2018. (venäjäksi)
  10. Establishing the Vostok Finskogo Zaliva State Nature Reserve (Leningrad Region) Government of Russia, government.ru. 26.12.2017. Viitattu 28.2.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
  • Risto Hamari, Martti Korhonen, Timo Miettinen ja Ilmar Talve: Suomenlahden ulkosaaret. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1996. ISBN 951-717-879-4