Avaa päävalikko

Suomen tiedepalkinto

Suomen Opetus- ja kulttuuriministeriön kahden vuoden välein myöntämä tiedepalkinto

Suomen tiedepalkinto on vuonna 1997 perustettu, joka toinen vuosi myönnettävä suomalainen tiedepalkinto. Se myönnetään tunnustuksena korkeatasoisesta ja kansainvälisesti erityisen merkittävästä tieteellisestä tutkimuksesta Suomessa tutkimustyötä tekevälle tieteenharjoittajalle tai tutkimusryhmälle. Palkinnon myöntää opetus- ja kulttuuriministeriö Suomen Akatemian hallituksen esityksestä.[1] Vuonna 2015 palkinto oli arvoltaan 85 000 euroa.[2] Vuosina 2017[3] ja 2019[4] palkintosumma oli 100 000 euroa.

PalkitutMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämät palkinnot Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 2.11.2016.
  2. a b Sandell, Markku: Diabetestutkijalle muhkea tiedepalkinto Yle Uutiset. 20.5.2015. Viitattu 2.11.2016.
  3. a b KiVa-koulun kehittäjä, professori Christina Salmivalli sai 100 000 euron tiedepalkinnon 6.6.2017. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 6.6.2017.
  4. a b Oulun yliopiston professori Heli Jantunen palkittiin Suomen tiedepalkinnolla, joka on arvoltaan 100 000 euroa Kaleva.fi. Viitattu 17.6.2019.
  5. Valtion tiedepalkinto Ouluun MT3.fi, viitattu 24.5.2011
  6. Suomen tiedepalkinto professori Markku Kulmalalle 18.11.2003. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 2.11.2016.
  7. Ojanen, Juha: Suomen tiedepalkinto aivotutkija Riitta Harille Etusivu. 28.5.2009. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 2.11.2016.
  8. Suomen tiedepalkinto professori Simo Knuuttilalle 24.5.2011. Valtioneuvosto. Viitattu 2.11.2016.
  9. Suomen tiedepalkinto myönnettiin akatemiaprofessori Kari Alitalolle 29.5.2013. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 4.6.2013.