Suomen kontrabassoklubi

suomalainen kontrabasistien järjestö

Suomen kontrabassoklubi ry on 23. toukokuuta 1976 perustettu suomalainen soitinjärjestö kontrabasisteille.[1]

Suomen kontrabassoklubi ry
Perustettu 23. toukokuuta 1976
Kotipaikka Helsinki, Suomi
Fanni Hoppari
Ronja Leskelä
Jäsenlehti Kontra-C

Suomen kontrabassoklubin esikuvana oli muutama vuosi sitä aiemmin perustettu Suomen käyrätorviklubi. Oiva Nummelinin oppilaat olivat avainasemassa järjestön perustamisessa, ja Nummelin valittiin perustamiskokouksessa järjestön kunniajäseneksi. Ensimmäisenä puheenjohtajana toimi vuoteen 1981 saakka Jorma Katrama. 1980-luvulla Suomen kontrabassoklubin toiminta laajeni alueellisesti. Aiemmin kokoukset ja tapahtumat olivat olleet lähes poikkeuksetta Helsingissä järjestettyjä, mutta tuolloin järjestö alkoi pitää kokouksia ja järjestää kontrabassotapahtumia myös muualla maassa. Vuonna 1982 Suomen kontrabassoklubi alkoi julkaista Basisti-lehteä. Vuoteen 1988 asti se ilmestyi neljästi vuodessa ja sen jälkeen kahdesti vuosittain. Vuonna 1996 lehden uudeksi nimeksi tuli Kontra-C; lehden ilmestymistahti on myös palannut alkuperäiseen.[1]

Vuonna 1984 Suomen kontrabassoklubi ylitti sadan jäsenen rajapyykin, ja myöhemmin vakiintunut jäsenmäärä on ollut 150–200. Vuonna 1987 järjestö aloitti "Vuoden basistin" tunnustuksen myöntämisen. Suomen kontrabassoklubi on myös järjestänyt kilpailuja. Vuonna 2012 perustettiin neljän vuoden välein järjestettävä Nuorten kansallinen kontrabassokilpailu.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Kontrabassoklubin historiaa Suomen kontrabassoklubi ry., viitattu 17.1.2023

Aiheesta muualla muokkaa