Suomen Yksityisyrittäjäin Puolue

suomalainen puolue

Suomen Yksityisyrittäjäin Puoluejärjestö (SYP) (ruots. Privatföretagarnas Partiorganisation i Finland) oli 1970-luvun toiminut pienyrittäjien etupuolue. Yhdistyksenä tammikuussa 1972 perustettu SYP hyväksyttiin puoluerekisteriin 8. elokuuta 1972. Puolueen perustajat olivat lähinnä pienyrittäjiä, jotka pitivät hallituksen politiikkaa yrittäjien elinehtoja kaventavana. Puolueohjelmassaan SYP korosti ihmiskeskeistä ja turvallista yhteiskuntaa, puolusti yksityistä omistusoikeutta sekä piti tarpeellisena turvata ihmisten halua yksityisyritteliäisyyteen ja työntekoon. SYP vastusti kaikkea sosialisointia.[1]

Historia muokkaa

SYP:n ensimmäinen puheenjohtaja oli tamperelainen liikkeenharjoittaja Reino Tamminiemi.[1] Heikosti sujuneiden vuoden 1972 kunnallisvaalien jälkeen puolueen puheenjohtajaksi tuli Nils Meder. Hänen aikanaan puolue kuitenkin ajautui pahoihin taloudellisiin vaikeuksiin. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin porilainen leipomoalan yrittäjä Ilmari Holmlund.

Vuoden 1976 kunnallisvaaleissa Holmlund keräsi Porissa yli 600 ääntä, joka oli kolmasosa puolueen äänimäärästä koko maassa. 1979 eduskuntavaalien yhteydessä Holmlund herätti huomiota esiintymisellään Yleisradion vaalitentissä. Hän muun muassa vertasi SYP:a pannukakkuun ja ilmoitti itse äänestävänsä jonkun muun puolueen ehdokasta.[2]

SYP poistettiin puoluerekisteristä lokakuussa 1979 sen jäätyä ilman kansanedustajia kaksissa peräkkäisissä eduskuntavaaleissa.[3]

Vaalimenestys muokkaa

Eduskuntavaalit
Vuosi Paikat Äänet Osuus
1975 -- 11 475 0,42%
1979 -- 1 233 0,04%
    Kunnallisvaalit
Vuosi Valtuutetut Äänet Osuus
1972 1 4 664 0,19%
1976 3 1 905 0,07%
Presidentinvaalit
Vuosi Valitsija-
miehet
Äänet Osuus Ehdokas
1978 -- 893 0,0% Urho Kekkonen (Kesk.)

Lähteet muokkaa

  1. a b Mitä missä milloin 1975 (Otava 1974), s. 178.
  2. Tiira, Hannes: Ilmari itte : aito porilainen kaikilla mausteilla. Pori: tekijä, 2008. ISBN 978-952-92420-2-3.
  3. Partier som införts och avförts ur partiregister (Justitieministeriet 22.8.2005)

Aiheesta muualla muokkaa