Suomen Lehtiyhtymä

entinen suomalainen kustannusyhtiö

Suomen Lehtiyhtymä oli suomalainen kustannusyhtiö. Sen perusti keravalainen yrittäjä ja kansanedustaja Eero Lehti.

Suomen Lehtiyhtymän logo

Suomen Lehtiyhtymän omistuksessa oli lukuisia ilmaisjakelu- ja tilattavia lehtiä ympäri Suomen. Yhtymä omisti viisi lehtipainoa Tuusulassa, Riihimäellä, Lohjalla, Porvoossa ja Hämeenlinnassa.

Keskisuomalainen osti Suomen Lehtiyhtymän vuonna 2013.[1] Yhtiön toiminta päättyi vuoden 2014 lopussa, kun se yhdistettiin Etelä-Suomen Mediaan.

Historiaa

muokkaa

Suomen Lehtiyhtymä alkoi muodostua, kun vuoden 1979 alussa Eero Lehti ja silloinen toimitusjohtaja Jukka Virta ostivat enemmistön Keski-Uusimaa-lehtiyhtiöstä ja alkoivat alalle silloin epätyypilliseen tapaan laajentua hankkimalla omistukseensa muita alueen pieniä tilattavia ja ilmaisjakelulehtiä. Syksyllä 2004 Keski-Uusimaa osti ulkomaisen sijoitusyhtiön käsiin päätyneen, Kai Mäkelän ja Kai Öhmanin 1992 perustaman Jantonin sen omistamaa City-lehteä lukuun ottamatta.[2]

Lehtiyhtymä vaihtoi nimensä elokuussa 2005 Keski-Uusimaa-konsernista Suomen Lehtiyhtymäksi ja yhtiöitti kaupunki- ja tilattavat lehtensä 2009 SLY-Kaupunkilehdet Oy:ksi ja SLY-Paikallislehdet Oy:ksi.

Suomen Lehtiyhtymä siirtyi Keskisuomalaisen omistukseen maaliskuussa 2013 noin 26,1 miljoonalla eurolla. Kaupassa Keskisuomalaiselle siirtyi 95 prosenttia Lehtiyhtymän osakkeista. Myös kolmella vähemmistöomistajalla olleista 3,5 prosentista osakkeita tehtiin kaupat 26.3.2013.[1][3]

Suomen Lehtiyhtymän tilattavat lehdet

muokkaa

Suomen Lehtiyhtymän ilmaisjakelulehtiä

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b Keskisuomalainen: "Selvitämme, millainen yhtiö ostettiin, Yle.fi uutiset, viitattu 26.3.2013
  2. Sisko Ojajärvi: Eero Lehti ja Suomen Lehtiyhtymä ovat media-alan haastajia, teoksessa Ojajärvi, Sisko (toim.): Viisi villiä vuosikymmentä, Kaupunkilehtien Liiton historiikki 1959–2009, s. 52. Kaupunkilehtien Liitto, 2009. ISBN 978-952-92-6261-8
  3. Keskisuomalainen ostaa Suomen Lehtiyhtymän, Yle.fi uutiset, viitattu 26.3.2013

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.