Opiskelijoiden liikuntaliitto

Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL) on vuonna 1924 perustettu valtakunnallinen opiskelija- ja korkeakoululiikunnan edunvalvonta- ja palvelujärjestö, joka edustaa Suomen yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoita. Alun perin liitto tunnettiin Suomen Akateemisena Urheiluliittona (SAUL). Vuonna 1971 nimi muutettiin Opiskelijoiden Liikuntaliitoksi.

Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry
Perustettu 1924
Toimiala Edunvalvonta ja palvelut
Kotipaikka Helsinki
Pääsihteeri Niko Peltokangas
Puheenjohtaja Mio Kortelainen
Hallitus Marika Uusi-Illikainen, vpj
Tomas Kurenniemi, vpj
Tiia Tjukanov
Aiheesta muualla
[www.oll.fi Sivusto]

OLL:n jäseniä ovat 13 opiskelijakuntaa, 7 ylioppilaskuntaa, Kadettitoverikunta ja Tahkon Talli. Varsinaisten jäsenten lisäksi OLL:lla on kuusi yhteistoimintajäsentä.[1]

Toiminta muokkaa

Opiskelijoiden liikuntaliiton tarkoituksena on opiskelijoiden hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden, opiskelukyvyn ja terveyden edistäminen liikunnan avulla. Tavoitteena on liikuntaolosuhteiden ja liikuntakulttuurin vahvistaminen korkeakouluympäristössä.

OLL tarjoaa jäsenilleen opiskelijaetuja ja -palveluja esimerkiksi paikallisiin ja valtakunnallisiin liikuntatapahtumiin. Edun saa yleensä opiskelijakorttia näyttämällä. Opiskelijoiden SM-kilpailut järjestetään vuosittain eri lajeissa ympäri Suomea. Järjestäjinä ovat paikalliset korkeakoulutoimijat, joille liitto myöntää kisat.

Lisäksi OLL koordinoi opiskelijahuippu-urheilua Suomessa vuoden 2014 loppuun saakka ja lähetti Suomen joukkueet universiadeihin sekä opiskelijoiden MM-kilpailuihin.[2] Vuoden 2015 alusta alkaen vastuu opiskelijoiden huippu-urheilun koordinoinnista siirtyi Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön alaisuuteen.[3]

Liiton toimisto sijaitsee Helsingin Pitäjänmäessä Sporttitalossa. Aiemmin toimisto sijaitsi Lapinrinteellä Kampissa, Helsingissä, yhteisissä toimitiloissa SYL:n, SAMOK:n ja Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs:n kanssa.[4]

Organisaatio muokkaa

Opiskelijoiden Liikuntaliiton ylin päättävä elin on kerran vuodessa kokoontuva liittokokous. Liittokokouksessa jäsenyhteisöjen edustajat päättävät toimintasuunnitelmasta, talousarviosta, hallituksesta ja muista esille tulevista asioista.

Opiskelijoiden Liikuntaliitto edustaa toimintakentässään kaikkia Suomen korkeakouluopiskelijoita.[2] Edellä mainittujen lisäksi liiton jäseniä ovat Kadettitoverikunta ja Tahkon Talli ry.[5]

Osa korkeakoulujen liikuntatoimista on liiton yhteistoimintajäseniä. Näihin kuuluvat UniSport, Sykettä, Jyväskylän korkeakoululiikunta, MOVEO, SportUni ja Campus Sport.[1]

Historia muokkaa

OLL:n edeltäjän, Suomen Akateemisen Urheiluliiton (SAUL), perustivat vuonna 1924 Polyteknikkojen urheiluseura (PUS), Helsingin yliopiston urheiluseura (HYUS), Ylioppilasvoimistelijat, Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta sekä Turun yliopiston ylioppilaskunta.[6]

Järjestön alkuperäinen tarkoituksena oli toimia helsinkiläisten korkeakoulujen akateemisia mestaruuskilpailuja järjestävänä organisaationa. Osaltaan tästä syystä SAUL ei kyennyt ensimmäisinä vuosikymmeninä nousemaan liikuntapoliittiseksi etujärjestöksi, jolla olisi ollut merkittävää vaikutusta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.

Toisen maailmansodan jälkeen järjestön toiminta oli pitkään suvantovaiheessa ja silloinen toimintamalli tuli tiensä päähän 1960-luvulla. 50-luvulla korkeakoulujen opiskelijamäärät kasvoivat voimakkaasti ja opiskelijaliikunnan asema korkeakouluissa oli kehno. SAUL onnistui 1960-luvulle tultaessa omaksumaan uuden etujärjestöpoliittisen roolin. Samalla järjestöä uudistettiin voimakkaasti, ja vuonna 1971 se sai uudeksi nimekseen Opiskelijoiden Liikuntaliitto.

1970-luvun jälkeen OLL:n tärkeimmät painopisteet ovat olleet liikuntapolitiikassa sekä kunto- ja terveysliikunnassa. 2000-luvun jälkipuoliskolla liiton edunvalvonnallinen rooli on korostunut. Huomiota ovat saaneet esimerkiksi SYLin ja Otuksen kanssa toteutetut Opiskelijan yliopisto -selvitykset, jotka arvioivat opiskeluympäristöjä eri yliopistoissa.[7] Edunvalvonnan edellytykset paranivat merkittävästi vuonna 2008, jolloin SYL ja SAMOK päättivät liittyä Opiskelijoiden Liikuntaliiton jäseniksi.[5][8] Niiden myötä mukana oli nyt koko korkeakoulukenttä – aiemmin (vuonna 2007) ns. suorajäseninä oli valtaosa ylioppilaskunnista, mutta vain yksi opiskelijakunta.

Vuonna 2013 SYL:n liittokokous päätti kuitenkin, että SYL eroaa Opiskelijoiden Liikuntaliitosta ja ylioppilaskunnat palaavat liittoon ns. suorajäseninä. Vuoden 2015 alusta kaikki muuta ylioppilaskunnat, paitsi Åbo Akademis Studentkår (ÅAS), Taideyliopiston ylioppilaskunta (TaiYO), Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunta (LTKY) ja Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) liittyivät taas OLL:n jäseniksi. Myös LTKY liittyi OLL:n jäseneksi keväällä 2016.[9]

OLL:ssä on toiminut useita sittemmin merkittävimpien suomalaisten liikuntavaikuttajien joukkoon nousseita henkilöitä, kuten Jouko Purontakanen, Risto Nieminen, Juha Viertola ja Harri Syväsalmi.

Kansainvälinen toiminta muokkaa

OLL on jäsenenä FISU:ssa (Kansainvälinen opiskelijaurheiluliitto) sekä EUSA:ssa (Euroopan opiskelijaurheiluliitto). FISU vastaa parittomina vuosina järjestettävistä universiadeista, joihin Opiskelijoiden Liikuntaliitto lähettää Suomen joukkueen. OLL tekee myös yhteistyötä pohjoismaisten järjestöjen sekä Baltian maiden kanssa, erityisesti vuosittain järjestettävien SELL-kisojen merkeissä. ENAS on puolestaan korkeakoulujen liikuntatoimien eurooppalainen yhteistyöverkosto.

Talous muokkaa

Opiskelijoiden liikuntaliitto on saanut vuosina 2018–2023 Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustusta liikuntaa edistävien järjestöjen toimintaan yhteensä noin 1 824 000 euroa. Vuosittainen tuki on ollut vuodesta 2021 lähtien 288 000 euroa.[10]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Arto Tiihonen (toim): Monenlaista kiitäjää, OLLin oppivuodet 1971-1994. Yliopistopaino, 1994. ISBN 951-9319-09-3.

Viitteet muokkaa

  1. a b OLL:n jäsenet Opiskelijoiden Liikuntaliitto. Viitattu 20.3.2023.
  2. a b OLL valitsi puheenjohtajakseen vuodelle 2009 Jussi Sallisen ja vetosi ministereihin korkeakoulujen liikuntapalveluiden vahvistamiseksi 28.11.2008. Opiskelijoiden liikuntaliitto. Viitattu 2.12.2008.
  3. Opiskelijoiden huippu-urheilutoiminta siirtyy Olympiakomitean huippu-urheiluyksikköön (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Opiskelijoiden Liikuntaliitto pienentää menoja ja muuttaa Sporttitaloon Opiskelijoiden Liikuntaliitto – OLL. Viitattu 20.3.2023.
  5. a b Opiskelijoiden Liikuntaliiton jäsenjärjestöt 2008 24.11.2008. OLL. Viitattu 2.12.2008.
  6. Aroniemi, Ville: Polyteknikkojen urheiluseuran 50-vuotistaipaleelta 1903-1953. , 1953.
  7. Opiskelijan yliopisto -selvityksen kärkipäässä vaihtuvuutta, Helsingin yliopisto edelleen ensimmäisenä 29.5.2008. SYL. Viitattu 15.10.2009. [vanhentunut linkki]
  8. Ammattikorkeakouluopiskelijat mukaan opiskelijoiden liikuntatalkoisiin 26.11.2008. Opiskelijoiden liikuntaliitto. Arkistoitu 31.1.2009. Viitattu 2.12.2008.
  9. LTKY hakee Opiskelijoiden Liikuntaliiton jäsenyyttä - Opiskelijoiden Liikuntaliitto www.oll.fi. Arkistoitu 2.2.2017. Viitattu 26.1.2017.
  10. Liikuntaa edistävien järjestöjen yleisavustus Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 29.11.2023.

Aiheesta muualla muokkaa