Suoma Kyllikki Lukander (o.s. Vatjus-Anttila; 28. tammikuuta 1928 Haapavesi30. maaliskuuta 1998 Helsinki)[1] oli suomalainen uudistushenkinen toimittaja, joka toimi SDNL:n julkaiseman Uusi Nainen -lehden päätoimittajana vuosina 1961–1982.[2].

Lukander aloitti toimittajan uransa 1940–luvun jälkipuoliskolla. Hän jätti koulun kesken seitsemänneltä luokalta ja meni kesätöihin pohjoisessa ilmestyvään Kansan Tahtoon. Sodan jälkeen oli pulaa kansandemokraattisista toimittajista. Lukanderia kysyttiin Jyväskylässä ilmestyneeseen Keski-Suomen Työhön toimitussihteeriksi, ja hän jäi tähän työhön kolmen kuukauden harjoittelujakson jälkeen. "Ei silloin päätä palellut. 17–18 vuotias ei pelkää sillä tavoin kuin vanhempi", Lukander sanoi Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa.[3] Lukander kävi myös Sirola-opiston.[2]

Lukander sai vuonna 1977 tiedonjulkistamispalkinnon aikakauslehtityöstä. Perusteluissa todetaan, että "on kehittänyt Uudesta Naisesta lehden, jossa on kyetty murtamaan sensaatioitten, henkilökohtaisuuksien ja näennäisongelmien taso".[4] Hänen on luonnehdittu kuuluneen päätoimittajana aktiivisiin naisasianaisiin.[5]

Uusi Nainen -lehden levikki oli tiedonjulkistamispalkinnon aikoihin hiljalleen noussut vähän alle 80 000 kappaleeseen. Suurimpana aikakauslehtien ongelmana Lukander piti myyntimiesten valta-asemaa. Lukanderin mukaan hänen päätoimittajakaudellaan toimittajilla oli vapaat kädet tehdä sellaista lehteä kuin haluavat. Markkinoinnin ei annettu painostaa.[3]

Lehden myöhemmät taloudelliset vaikeudet johtivat helmikuussa 1982 Uusi Nainen Oy:n perustamiseen, ja lehti siirtyi Yhteistyö Oy:n, Oulun Kirjateollisuus Oy:n ja SNDL:n yhteisomistukseen. Kesällä 1982 lehden vastaavaksi päätoimittajaksi ja toimitusjohtajaksi nimettiin Risto K. Tähtinen. Vaikka lehden pitkäaikaisen päätoimittajan Lukanderin tuolloin kerrottiin jatkavan tehtävässään Tähtisen rinnalla, hän jäi tosiasiassa pois lehden teosta jo kesän aikana. Lukanderin niin sanottu syrjäyttäminen aiheutti närkästystä lehden avustajissa, ja nämä asettuivat boikotoimaan lehteä, mikä tarkoitti käytännössä pakkouudistuksia, kun monet lehden vakiopalstojen pitäjät, kuten Irina Oksanen ja Anneli Pukema, katosivat kirjoittajakunnasta. Jo vuoden 1982 lopulla lehden uudeksi päätoimittajaksi nimitettiin Ulla Uimonen.[6] Joidenkin lähteiden mukaan syrjäyttämisen väitettiin johtuneen siitä, että Lukanderin aikana lehden linja oli ollut SDNL:n johdon mielestä liian itsenäinen ja kirjoittajakuntaan oli tullut paljon feministejä ja vaihtoehtoliikkeiden edustajia.[7][8][9]

Lukanderille myönnettiin vuonna 1983 ylimääräinen lehtimieseläke.[10]

Lähteet muokkaa

  1. Kuolinilmoitus, Suoma Kyllikki Lukander, Helsingin Sanomat, s. A7, julkaistu 10.5.1998
  2. a b Raili Malmberg: ”Naisten ja kotien lehdet aikansa kuvastimina”, s. 234 ja 283 teoksessa Suomen lehdistön historia 8: Yleisaikakauslehdet. Aikakauslehtien liitto/Kustannuskiila 1991.
  3. a b SIHTI; Valtio kiitti tiedoista, Ilta-Sanomat, 1977, No 112, julkaistu 17.5.1977
  4. Tiedonjulkistamispalkinnon hakusivu (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Heidi Kurvinen, "En mä oo mies enkä nainen, mä oon toimittaja." s. 409 (pdf, väitöskirja)
  6. Maria Kristiina Liikamaa, Henkilökohtainenko poliittista? Uusfeminismin haaste ja naiskysymyksen uudelleenmäärittely kansandemokraattisessa naisliikkeessä 1977–1983, Pro gradu tutkielma, sivu 112, Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta, Poliittinen historia, julkaistu toukokuussa 2020
  7. Eeva-Kaarina Aronen: Toveri Suoma kortistossa (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 14.12.1982, HS Aikakone. Viitattu 6.3.2018.
  8. Uuden Naisen päätoimittajan työsuhde loppui(maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 5.11.1982, HS Aikakone. Viitattu 6.3.2018.
  9. Uuden Naisen avustajat painostavat boikotilla (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 7.5.1982, HS Aikakone. Viitattu 6.3.2018.
  10. Ylimääräinen lehtimieseläke 22 hakijalle, Uusi Suomi, 10.6.1983, No 154, sivu 6