Sulo Hokkanen (6. lokakuutalähde? 19221995) oli suomalainen Konginkankaalla asunut amatöörinäyttelijä, joka esiintyi useissa Mikko Niskasen elokuvissa. Hänen tunnetuin roolinsa oli Sulo Kokki elokuvassa Kahdeksan surmanluotia. Varsinaiseltaan ammatiltaan hän oli panostaja.[1]

Pienikokoinen, polkupyörällä liikkunut Sulo Hokkanen tunnettiin Konginkaakaalla ravintola Killingin kanta-asiakkaana. Hänen kerrotaan nuorempana keittäneen pontikkaa ja hän oli Kahdeksan surmanluotia -elokuvan pontikankeittokohtauksessa asiantuntijana. Sulo Hokkanen vietti viimeiset aikansa Konginkankaan vanhainkodissa ja hän kuoli keuhkosyöpään.[1]

Mikko Niskanen teetti Georg Öhmanilla Sulo Hokkasen näköispatsaan. Patsas paljastettiin Konginkankaan Peräpohjan Lepokorvessa vuonna 1988, paljastustilaisuudessa oli läsnä myös kirjailija Kalle Päätalo, jonka teoksiin Niskasen viimeiseksi jäänyt elokuva Nuoruuteni savotat perustui. Patsas sijaitsi aikanaan Kalliojärven maisemissa elokuvan kuvauspaikalla. Vuodesta 2018 alkaen patsas oli Äänekosken Kaupunkisanomien toimituksessa ja vuonna 2023 se siirrettiin Konginkankaan kylätalolle.[2]

Elokuvarooleja muokkaa

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.