William Stuart Adamson (11. huhtikuuta 195816. joulukuuta 2001) oli englantilaissyntyinen skotlantilainen rock-laulaja, -kitaristi ja -lauluntekijä. Hän tuli tunnetuksi 1980-luvulla suosiossa olleen Big Country-yhtyeen laulajana.

Stuart Adamson vuonna 1991

Adamson syntyi Manchesterissa, Englannissa. Hänen vanhempansa olivat kuitenkin skotteja, ja perhe palasi Skotlantiin pojan ollessa 4-vuotias.

Adamsonin ensimmäinen huomattava yhtye oli vuonna 1977 perustettu The Skids. Se pääsi pian listoille, ja Adamson oli mukana kolmella yhtyeen neljästä albumista. Hän kuitenkin lähti siitä ennen Joyn julkaisua vuonna 1980.

Big Country perustettiin 1982 ja sen ensimmäinen menestys oli hitti "Fields of Fire" vuonna 1983. Sitä seurasi pian albumi The Crossing. Yhtyeen viimeiseksi studioalbumiksi jäi sen kahdeksas, Driving to Damascus. Jäähyväiskiertue oli vuonna 2000.

Adamsonin ensimmäinen vaimo oli Sandra, jonka kanssa hän sai kaksi lasta, Callumin ja Kirstenin. Avioeron jälkeen Adamson siirtyi Nashvilleen, jossa hän tapasi Melanie Shelleyn. Pari meni naimisiin, mutta suhde epäonnistui ja Adamson ajautui yhä syvemmälle alkoholismiin.

Stuart Adamson lähti loppusyksystä 2001 kotoaan Nashvillestä, ja hänet löydettiin myöhemmin samana vuonna kuolleena hotellihuoneesta Honolulusta. Hän oli kärsinyt alkoholismista ja masennuksesta.[1] Kuolinsyyksi vahvistettiin itsemurha hirttäytymällä.lähde?

Lähteet muokkaa

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.