Stockmannin Moskovan tavaratalot

Stockmannilla (ven. Стокманн) oli 31. tammikuuta 2015 asti Venäjän pääkaupungissa Moskovassa neljä eri tavarataloa. Niistä yksi sijaitsi keskikaupungilla Metropolis-kauppakeskuksessa ja kolme muuta keskustan ulkopuolella sijaitsevissa kauppakeskuksissa; yksi kauppakeskus Mega Etelässä, yksi kauppakeskus Mega Pohjoisessa ja yksi kauppakeskus Mega Idässä. Lisäksi Smolenskajan tavaratalo lakkautettiin jo aiemmin.

Tavaratalot siirtyivät pois Stockmannin omistuksesta Reviva Holdings Limited -yhtiölle 1. helmikuuta 2016 alkaen. Uusi omistaja aikoo siirtää tavaratalot omistamansa Debenhams-brändin alle vuoden 2018 alkuun mennessä.[1]

Smolenskajan tavaratalo muokkaa

Stockmann avasi ensimmäiset myymälänsä Moskovassa jo Neuvostoliiton aikana vuonna 1989, mutta ensimmäinen täysimittainen tavaratalo avautui Smolenskajalle vasta vuonna 1998. Näin se oli Stockmannin toinen täysimittainen tavaratalo ulkomailla Tallinnan tavaratalon jälkeen. Tavarataloa on avaamisen jälkeen laajennettu vuonna 2002.

Toukokuussa 2008 Stockmann joutui sulkemaan tavaratalon vuokranantajien laittoman toiminnan vuoksi. Siitä huolimatta, että Moskovan kansainvälinen välitystuomioistuin ratkaisi Smolenskajan tavaratalon vuokrakiistan Stockmannin eduksi, lopettivat vuokranantajat sähkönjakelun Stockmann-tavarataloon ja tekivät toiminnallaan tavaratalon aukipitämisen mahdottomaksi. Smolenskajan tavaratalon korvikkeeksi avattiin kuitenkin helmikuussa 2009 Venäjän uusin Stockmann Moskovan uudessa Metropolis-kauppakeskuksessa.

Tavaratalon kellarikerroksessa sijaitsi elintarvikkeita myynyt Herkku-osasto (ven. Gastronome) sekä kioski, joka myi lehtiä ja tupakkatuotteita.

Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsivat miesten pukeutuminen, aluspukeutuminen, sukat ja asusteet, kosmetiikka, laukut, palvelupiste sekä löytötavarat. Toisessa kerroksessa sijaitsivat naisten pukeutuminen, aluspukeutuminen, sukat ja asusteet, nuorten pukeutuminen sekä lasten pukeutuminen. Kolmannessa kerroksessa oli kodin tuotteiden myymälätilat, joissa myytiin kodin tekstiilejä, keittiötuotteita sekä leluja.

Moskovan muut Stockmann-tavaratalot muokkaa

Vuonna 2004 Stockmann avasi Moskovassa kaksi uutta tavarataloa Ikealta vuokratuissa tiloissa. Mega Etelän tavaratalo aloitti toimintansa 17. huhtikuuta ja Mega Pohjoisen 15. joulukuuta. Vuonna 2006 avattiin uusi tavaratalo Moskovan kaakkoispuolella sijaitsevaan Mega Itä -kauppakeskukseen. Stockmann aikoi alun perin sulkea Mega-keskusten tavaratalot, mutta päätti sittemmin luopua koko Venäjän liiketoiminnasta ennen niiden lopullista sulkemista.[2] Uusi omistaja päätti jatkaa myös Mega-keskusten tavaratalojen toimintaa.

Stockmannin muut myymäläketjut Moskovassa muokkaa

Tavaratalojen lisäksi Stockmannilla on ollut liiketoimintaa Moskovassa Seppälä- ja Bestseller-myymäläketjujen kautta.

Lähteet muokkaa

  1. Karttunen, Kirsi: HS-analyysi: Venäjän tavaratalojen myyminen helpottaa miljoonatappioita tekevän Stockmannin taakkaa Helsingin Sanomat. 27.11.2015. Arkistoitu 20.4.2016. Viitattu 10.4.2016.
  2. Koivuranta, Esa: Stockmann sulkemassa neljä tavarataloa: kolme Venäjällä, yksi Oulussa Yle Uutiset. 13.2.2015. Viitattu 10.4.2016.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.