Avaa päävalikko

Stig Olin

ruotsalainen näyttelijä, elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja lauluntekijä

Stig Olin (11. syyskuuta 192028. kesäkuuta 2008 Tukholma) oli ruotsalainen näyttelijä, elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja lauluntekijä.[1]

Stig Olin
Stig Olin vuonna 1947
Stig Olin vuonna 1947
Henkilötiedot
Syntynyt 11. syyskuuta 1920
Tukholma
Kuollut 28. kesäkuuta 2008 (87 vuotta)
Tukholma, Ruotsi
Ammatti elokuvaohjaaja
käsikirjoittaja
lauluntekijä
näyttelijä
Lapset Lena Olin
Mats Olin
Näyttelijä
Merkittävät roolit Dick Mattsson
(Mord, lilla vän)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas

Hänen töidensä joukossa on elokuva Mord, lilla vän (1955), jonka hän sekä käsikirjoitti että ohjasi. Hän itse esiintyi yhdessä päärooleista Inga Landgrén ja Gösta Cederlundin kanssa. Lisäksi hänellä oli rooli muun muassa Ingmar Bergmanin elokuvassa Kesäinen leikki (1951).

Olinin iskelmiä ovat esimerkiksi ”En gång jag seglar i hamn” (suom. ”Kerran saavun satamaan”), ”Jag tror på sommaren” (”Taas on aika auringon”), ”Karusellvisan” ja ”På söndag”. Kansainvälisesti laajemmin tunnettu on hänen tyttärensä, näyttelijä Lena Olin. Olinilla on myös poika, Mats Olin.

LähteetMuokkaa

  1. Skådespelaren Stig Olin har avlidit Svenska Dagbladet. 4.7.2008. Tukholma: Schibsted. Viitattu 25.10.2015. (ruotsiksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.