Avaa päävalikko

Stereonäkö (kreik. stereopsis) on kyky havaita visuaalisesti rakenteiden kolmiulotteisuus,[1] mikä mahdollistaa suhteellisten etäisyyksien arvioimisen. Eliömaailmassa luonnollisesti kehittynyt ominaisuus voidaan toteuttaa koneellisesti tietotekniikassa. Stereonäössä hyödynnetään binokulaarisia syvyysvihjeitä eli se on eräänlaista syvyysnäköä. Biologinen havainnointi toteutuu käyttämällä vähintään kahta silmää ja tekninen vähintään kahta kameraa. Valohavaitsimien välinen etäisyys, niiden resoluutio ja kulmaerotuskyky vaikuttavat stereonäön toimintasäteeseen. Sen ulkopuolelle jäävien piirteiden välisestä etäisyydestä ei selviä stereonäöllä muuta kuin että ne ovat tiettyä etäisyyttä kauempana.

Monokulaaristen syvyysvihjeiden hyödyntäminen esimerkiksi valokuvaa tarkkaillessa ei ole stereonäön tyyppistä syvyysnäköä.

Stereonäön toiminta vaatii, että mitattavissa pinnoissa tai valonlähteen projisoimassa kuviossa on riittävästi yksityiskohtia, jotka voi tunnistaa samoiksi eri kuvakulmista.

Sisällysluettelo

Tietojenkäsittelyn osatMuokkaa

PisteentunnistinMuokkaa

Pisteentunnistusalgoritmi tai sama ominaisuus eliössä antaa tunnistaa eri kulmista nähdyn tai kuvatun pisteen samaksi eli liittää kohteen pisteen pikseleihin.

KulmamittausMuokkaa

Tietokone voi tehdä oikean laskun trigonometristen kaavojen avulla.

TulosMuokkaa

Stereonäön avulla muodostetaan eräänlainen syvyyskartta kahden näkymän perusteella. Syvyyskartan resoluutio on murto-osa kummankin lähteenä olleen kuvan resoluutiosta. Ohjelmistossa tai eliössä voi olla mutkikkaita, olennaisuutta selvittäviä ominaisuuksia. Syvyyskartan tekeminen vain kuva-alan osasta niiden avulla säästää aikaa.

Muita vastaaviaMuokkaa

ParallaksiMuokkaa

Tähtitieteessä ja astrometriassa yksi tapa mitata tähden etäisyyttä on ollut mitata tähden näennäinen paikka puolen vuoden välein eli Maan radan eri puolilta. Tästä johdettava kulma on niin sanottu parallaksi, jonka perusteella etäisyyden voi laskea. Parallaksin mittaus onkin tavallaan kaikkein suurinta stereonäköä. Esimerkiksi Hipparcos-satelliitti mittasi parallakseja.

LähteetMuokkaa

  1. Ian P. Howard: Binocular Vision and Stereopsis, s. 2. Oxford University Press, 1995. ISBN 0-19-508476-4. (englanniksi)
Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.