Stepan Bandera

ukrainalainen poliitikko

Stepan Andrijovytš Bandera (ukr. Степан Андрійович Бандера, 1. tammikuuta 1909 Staryi Uhryniv, Itävalta-Unkari15. lokakuuta 1959 München, Länsi-Saksa) oli ukrainalainen poliitikko, joka johti Ukrainalaisten nationalistien järjestöä (OUN) toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen.[1] OUN teki maailmansodan aikana yhteistyötä natsi-Saksan kanssa, mutta toisaalta monet sen johtajista Bandera mukaan luettuna olivat suuren osan sodasta vankeina keskitysleireillä. Bandera vapautettiin sodan viimeisten kuukausien aikana. Sodan jälkeen hän eli Länsi-Saksassa, jossa hän päätyi Neuvostoliiton turvallisuuspoliisi KGB:n agentin salamurhaamaksi. Bandera on ollut myöhemmässä Ukrainassa etenkin kansallismielisten piirien usein ihannoima, mutta myös kiistelty hahmo.

Stepan Bandera
SBandera.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt1. tammikuuta 1909
Staryi Uhryniv, Itävalta-Unkari
Kuollut15. lokakuuta 1959 (50 vuotta)
München, Länsi-Saksa
Ammatti poliitikko
Muut tiedot
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

ElämäMuokkaa

 
Bandera Plast-järjestössä vuonna 1923.

NuoruusMuokkaa

Stepan Bandera syntyi Staryi Uhrynivin kylässä lähellä Kalušin kaupunkia[2] Stanisławówin eli nykyisen Ivano-Frankivskin alueella 1. tammikuuta 1909.[3] Hänen isänsä oli kreikkalaiskatolinen pappi.[2] Bandera opiskeli 1919–1927 Stryin kymnaasilla ja liittyi vuonna 1922 partioliikkeen innoittamaan ukrainalaiseen kansallismieliseen nuorten Plast-järjestöön.[3]

Ukrainalaisten nationalistien järjestöMuokkaa

Opiskeltuaan Stryissä Bandera alkoi opiskella maataloustieteitä Lvivin polyteknisessä opistossa, jossa hän vuonna 1927 liittyi Ukrainan sotilasorganisaatioon (Ukrajinska viiskova orhanizatsija eli UVO).[2] UVO oli perustettu entisen Länsi-Ukrainan kansantasavallan armeijan seuraajaksi. Järjestö harjoitti aseellista toimintaa Puolan Itä-Galitsiassa.[4] Bandera toimi järjestön tiedustelu- ja propagandaosastoilla.[3]

Bandera liittyi 1929 Ukrainalaisten nationalistien järjestöön[2] (Orhanizatsija ukrajisnkyh natsionalistiv eli OUN), joka oli perustettu UVO:n kannatuksen vähetessä.[4] Vuonna 1931 Bandera oli kohonnut järjestön propagandaosaston johtoon,[2] ja 6. kesäkuuta 1933 Bandera valittiin OUN:n Länsi-Ukrainan johtajaksi[3] (providnyk). Banderan kannattajia olivat etenkin OUN:n radikaalit ja hyvin puolalaisvastaiset nuoremman polven jäsenet. Banderan johdolla järjestön jäsenet toteuttivat terrori-iskuja, joihin lukeutui esimerkiksi Puolan sisäministeri Bronisław Pierackin murha.[2] Vuonna 1934 murhattua Pierackia pidettiin ukrainalaisten nationalistien vastaisen niin sanotun Itä-Galitsian rauhoittamiskampanjan suunnittelijana. Bandera oli myös määrännyt Mykola Lemykin murhaamaan Neuvostoliiton Lvivin konsulin kostona Ukrainan neuvostotasavallan vuosien 1932–1933 nälänhädästä.[3]

MaailmansotaMuokkaa

Bandera pidätettiin 14. kesäkuuta 1934.[2] Häntä ja muita OUN-johtajia vastaan käytiin oikeudenkäynti,[3] ja tammikuussa 1936 hänet tuomittiin kuolemaan.[2] Bandera sai kuitenkin toisen oikeudenkäynnin, jossa tuomio muutettiin elinikäiseksi vankeudeksi.[3] Bandera oli vangittuna syyskuuhun 1939 saakka Święty Krzyżin, Rawzicin, Wronkin ja Bereza Katuskan vankiloissa.[2]

Toisen maailmansodan syttyessä[3] Bandera vapautettiin yhdessä muiden nuorten OUN:n johtohahmojen kanssa. Bandera pyrki jälleen järjestön johtoon. OUN ajautui kuitenkin henkilövalintojen ja poliittisten erojen takia sisäisiin ristiriitoihin. Banderaa kannatti järjestön nuori sukupolvi, mutta maltillisempi vanhempi sukupolvi kannatti Andrij Melnykiä.[4] Järjestö jakautui erimielisyyksien takia kahtia 10. helmikuuta 1940.[2] Melnykin kannattajat tulivat tunnetuksi nimellä OUN-m ja Banderan kannattajat nimellä OUN-b.[4] Yksi Banderan ja Andriy Melnyk poliittisista erimielisyyksistä oli heidän suhtautumisensa siihen, että Richard Jary, Mykola Stsibors'kyi ja muut OUN:n jäsenet olivat naimisissa juutalaisten naisten kanssa. Banderalle tämä oli täysi skandaali: kirjeessä, jonka hän kirjoitti Melnykille 10. elokuuta 1940, hän sanoi hyväksyvänsä tämän johtajuuden edellyttäen, että tämä karkottaa OUN:n jäsenet, jotka olivat naimisissa juutalaisnaisten kanssa[5].

Banderan johtama OUN-b peri suurimman osan vanhasta organisaatiosta, ja se toimi lähinnä Neuvostoliittoa vastaan. Järjestö uskoi hyötyvänsä mahdollisesta tulevasta sodasta natsi-Saksan ja Neuvostoliiton välillä.[2] Sen lopullisena tavoitteena oli Ukrainan itsenäisyys.[4] Järjestö alkoi tehdä yhteistyötä Saksan Wehrmachtin kanssa muodostaen omia sotilasyksiköitään yhteistyötä varten tulevaisuudessa vallattujen alueiden hallitsemiseksi.[2]

Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941.[4] 30. kesäkuuta Banderan seuraajat julistivat Ukrainan itsenäiseksi saksalaisten hallitsemassa Lvivissä. Ukrainan valtionpäämieheksi julistettiin Jaroslav Stetsko. Banderasta oli ilmeisesti tarkoitus tulla tulevaisuudessa valtionpäämies.[2] Ukrainan hallitus korosti liittolaisuuttaan natsi-Saksaan ja Adolf Hitlerille lähetettiin henkilökohtainen tervehdys. Itsenäisyysjulistukselle ei kuitenkaan oltu pyydetty erikseen lupaa saksalaisilta.[4]

Bandera pidätettiin 6. heinäkuuta 1941, ja saksalaiset vaativat itsenäisyysjulistuksen perumista.[3] OUN-b ei tähän suostunut, ja sen julistaman hallituksen jäsenet pidätettiin ja vietiin Sachsenhausenin keskitysleirille. Heidän joukossaan oli myös Bandera, vaikka hän ei varsinaisesti hallitukseen kuulunut. Leirille lähetettyjä OUN:n jäseniä kohdeltiin melko hyvin, ja järjestön yhteistoiminta saksalaisten kanssa jatkui. Järjestön tiedetään auttaneen saksalaisten Einsatzgruppe-ryhmiä juutalaisten murhaamisessa, ja järjestö tuotti myös juutalaisvastaisia julkaisuja.[4] Bandera oli toisaalta Sachsenhausenin leirillä ollessaan yhteyksissä Puolan kotiarmeijan johtajaan Stefan Grot-Roweckin. Heidän väleistään ei kuitenkaan tiedetä enempää.[2] Banderan veljet Vasyl ja Bohdan kuolivat Auschwitzin keskitysleirillä vuonna 1942.[3]

Maailmansodan jälkeenMuokkaa

Saksalaisten suhtautuminen OUN:n johtoon muuttui vuonna 1944.[2] Bandera ja Jaroslav Stetsko vapautettiin 25. syyskuuta 1944. Saksalaiset halusivat tehdä yhteistyötä heidän perustamansa Ukrainan kansallisen komitean puitteissa.[3] Banderan suhtautumista saksalaisiin maailmansodan viimeisien kuukausien aikana ei kuitenkaan tunneta varmuudella. Sodan jälkeen hän asettui länsiliittoutuneiden miehitysalueelle[2] Münchenissä, ja hänet valittiin OUN:n ulkomaan osastojen johtoon helmikuussa 1946.[3] Banderan ja muun järjestön välille oli alkanut kuitenkin muodostua poliittisia erimielisyyksiä.[2] Bandera katsoi järjestön liikkuneen kohti pluralismia ja sosiaalidemokratiaa, mitä Bandera piti nationalismin perusaatteiden vastaisena ja kieltäytyi tunnustamasta järjestön johtoa ulkomailla. Bandera oli yhteyksissä myös edelleen vastarintaa jatkaneen Ukrainan kansannousuarmeijan (Ukrajinska Povstanska Armija eli UPA) toimijoihin.[3] Erot johtivat järjestön uuteen jakautumiseen Banderan vastustajien perustaessa Lev Rebetin ja Zinoviy Matlan johdolla OUN-z:n[2] vuonna 1956.[3]

OUN:n kilpailevat ryhmittymät lähettivät omia edustajiaan nyt Neuvostoliittoon kuuluneeseen Ukrainaan. Banderan ryhmittymän turvallisuuspalvelun johtaja Myron Matvijenko jäi kiinni ja paljasti neuvostoviranomaisille järjestön toiminnan yksityiskohtia. Banderan OUN:n asema heikkeni tästä syystä merkittävästi. Hän oli kuitenkin edelleen huomattava kansallisen vastarinnan symboli. Neuvostoliiton turvallisuuspoliisi KGB:n johtaja Aleksandr Šelepin määräsi hänen salamurhansa. KGB:n agentti Bohdan Stašynskyi murhasi hänet 15. lokakuuta 1959[2] syanidilla myrkkypistoolilla myrkyttämällä.[1][6] Bandera haudattiin Müncheniin.[2]

Kuoleman jälkeenMuokkaa

 
Stepan Banderan patsas Ternopilissa.

Stašynskyi antautui 13. elokuuta 1961 yhdysvaltalaisille viranomaisille Berliinissä. Häntä vastaan käytiin 8.–16. lokakuuta 1962 oikeudenkäynti Banderan sekä Lev Rebetin murhista. Hän sai kahdeksan vuoden vankeustuomion.[3] OUN ja Stepan Bandera ovat myöhemmin uudelleen itsenäistyneessä Ukrainassa nähty usein isänmaallisina tahoina ja itsenäisyystaistelijoina. Banderaa on ihannoitu etenkin kansallismielisissä piireissä. Hänen hahmonsa on kuitenkin myös jakanut ukrainalaisia. Osa on kannattanut Banderan ja OUN:n sijaan neuvostoliittolaista näkemystä vuosista 1941–1945 suurena isänmaallisena sotana. OUN:n kaltaisten autoritaarisen nationalismin kannattajia on kutsuttu ”banderisteiksi”. Banderalaisiksi leimattiin Venäjän propagandassa myös esimerkiksi vuoden 2014 vallankumouksen kannattajat.[4]

Bandera on keskeinen vihollishahmo Vladimir Putinin puheissa ja kirjoituksissa. Esseessään ”Ukraina osana Venäjä” kesältä 2021 Putin mainitsee Banderan nimen useammin kuin Stalinin ja Brežnevin mutta jättää mainitsematta salamurhan.[6]

LähteetMuokkaa

  1. a b Drakenlordh, Rikard: Toisen maailmansodan avainhenkilöt, s. 16. (Andra världskrigets aktörer, 2002.) Suomentanut Petri Kortesuo. Hämeenlinna: Karisto, 2005. ISBN 951-23-4674-5.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Roszkowski, Wojciech & Kofman, Jan: Biographical Dictionary of Central and Eastern Europe in the Twentieth Century, s. 56–57. Armonk, New York: M. E. Sharpe, 2008. ISBN 978-0-7656-1027-0. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i j k l m n o Katchanovski, Ivan & Kohut, Zenon E. & Nebesio, Bohdan Y. & Yurkevich, Myroslav: Historical Dictionary of Ukraine, s. 37–38, 447. 2. painos. Lanham: Scarecrow Press, 2013. ISBN 978-0-8108-7847-1. (englanniksi)
  4. a b c d e f g h i Remy, Johannes: ”9. 10. 11.”, Ukrainan historia. Helsinki: Gaudeamus, 2015. ISBN 978-952-495-855-4.
  5. Carynnyk, M. (2011). Foes of our rebirth: Ukrainian nationalist discussions about Jews, 1929-1947. Nationalities Papers, 39(3), 315-352. doi:10.1080/00905992.2011.570327
  6. a b Lehtonen, Veli-Pekka: Haamu, joka piinaa Putinia Helsingin Sanomat. 9.4.2022. Viitattu 9.4.2022.

Aiheesta muuallaMuokkaa