Star Wars: The Force Awakens
Star Wars: The Force Awakens (tunnettu myös nimellä Star Wars: Episode VII – The Force Awakens) on vuonna 2015 ensi-iltansa saanut eeppinen avaruusoopperaelokuva, jonka on ohjannut J. J. Abrams. Se on Tähtien sota -elokuvasarjan jatko-osatrilogian ensimmäinen ja Skywalker-saagan seitsemäs osa. Elokuvan pääosissa näyttelevät Harrison Ford, Mark Hamill, Carrie Fisher, Adam Driver, Daisy Ridley, John Boyega, Oscar Isaac, Lupita Nyong’o, Andy Serkis, Domhnall Gleeson, Anthony Daniels ja Max von Sydow. The Force Awakens sijoittuu 30 vuotta Jedin paluun (1983) jälkeen ja seuraa Reyn, Finnin ja Poe Dameronin yrityksiä etsiä kadonnutta jedimestari Luke Skywalkeria sekä taistelua Kapinaliiton veteraanien johtaman Vastarinnan rinnalla Kylo Reniä ja Galaktisen Imperiumin jäänteistä muodostunutta Ensimmäistä ritarikuntaa vastaan.
Star Wars: The Force Awakens | |
---|---|
Virallinen teatterijuliste |
|
Ohjaaja | J. J. Abrams |
Käsikirjoittaja |
|
Perustuu | George Lucasin luomaan maailmaan ja hahmoihin |
Tuottaja |
|
Säveltäjä | John Williams |
Kuvaaja | Daniel Mindel |
Leikkaaja |
|
Tuotantosuunnittelija | Rick Carter |
Pukusuunnittelija | Michael Kaplan |
Lavastaja |
|
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö | |
Levittäjä | Walt Disney Studios Motion Pictures |
Ensi-ilta |
|
Kesto | 136 minuuttia[1] |
Alkuperäiskieli | englanti |
Budjetti | 200 miljoonaa dollaria[2] |
Tuotto | 2,068 miljardia dollaria[3] |
Edeltäjä | Jedin paluu |
Seuraaja | Star Wars: The Last Jedi |
Aiheesta muualla | |
Virallinen sivusto | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Elokuvan ilmoitettiin olevan kehityksessä, kun Disney osti Lucasfilmin lokakuussa 2012. Tuottajina ovat Kathleen Kennedy, Abrams ja Bryan Burk. Alkuperäisen trilogian elokuvia käsikirjoittamassa ollut Lawrence Kasdan uudelleenkirjoitti Michael Arndtin tekemän käsikirjoituksen yhdessä Abramsin kanssa. Kaikki edelliset elokuvat säveltänyt John Williams sävelsi elokuvan musiikin. Tähtien sodan luonut George Lucas toimi luovana konsulttina tuotannon alkuvaiheessa. Elokuvan kuvaukset alkoivat huhtikuussa 2014 Abu Dhabissa ja Islannissa. Pääosin elokuva kuvattiin Irlannissa ja Pinewood Studioilla, Englannissa.
The Force Awakens sai maailmanensi-iltansa 14. joulukuuta 2015 Los Angelesin TCL Chinese Theatressa. Se sai laajan ensi-illan 16. joulukuuta 2015 suurimmassa osassa Eurooppaa ja 18. joulukuuta 2015 Yhdysvalloissa. Kriitikot vertasivat sitä otollisesti alkuperäiseen trilogiaan kehuen sen toimintakohtauksia, hahmoja, näyttelyä, erikoistehosteita ja musiikkia, mutta joidenkin mielestä se oli liian samankaltainen alkuperäisen Tähtien sodan kanssa. Elokuva rikkoi useita katsojaennätyksiä Pohjois-Amerikassa ja ympäri maailmaa tuottaen yli miljardi dollaria 12 päivän ennätysajassa. The Force Awakens sai viisi Oscar-ehdokkuutta vuoden 2016 gaalassa, muun muassa parhaasta musiikista ja parhaista erikoistehosteista, sekä kolme Bafta-ehdokkuutta 69. British Academy Awards -gaalassa, voittaen niistä parhaiden erikoistehosteiden palkinnon. Se on kaikkien aikojen neljänneksi eniten tuottanut elokuva maailmanlaajuisesti. Elokuvan ensimmäinen jatko-osa, The Last Jedi, sai ensi-iltansa joulukuussa 2017 ja trilogian kolmas elokuva, Star Wars: The Rise of Skywalker sai ensi-iltansa joulukuussa 2019.
Juoni
muokkaaLuke Skywalker, viimeinen jedi, on kadonnut. Galaktisen Imperiumin jäänteistä noussut Ensimmäinen ritarikunta pyrkii tuhoamaan sekä hänet että Uuden tasavallan. Heitä kuitenkin vastustaa Tasavallan epävirallisesti tukema Vastarinta, jota johtaa Luken kaksoissisar, kenraali Leia Organa, joka yrittää myös selvittää Luken olinpaikan. Vastarinnan pilotti Poe Dameron tapaa aavikkoplaneetta Jakkulla vanhan miehen nimeltä Lor San Tekka saadakseen tältä kartan, joka johdattaisi Luken olinpaikkaan. Kylo Renin komentamat iskujoukot saapuvat kylään, tuhoten sen ja vangiten Poen. Poen astromekaanikkodroidi BB-8 pakenee kartan kanssa ja tapaa romunkerääjän nimeltä Rey. Voiman avulla Kylo saa selville kartan olevan BB-8:n hallussa. Esimiestensä toimia liian julmina pitävä iskusotilas FN-2187 vapauttaa Poen, joka antaa hänelle nimen ”Finn”, ja he pakenevat TIE-hävittäjällä. He tekevät pakkolaskun Jakkulle ja Finn luulee olevansa ainut selviytyjä. Hän kohtaa Reyn ja BB-8:n, mutta Ensimmäinen ritarikunta tekee ilmaiskun heidän olinpaikkaansa. Kolmikko pakenee Jakkulta varastetulla aluksella, joka osoittautuu pian Millennium Falconiksi.
Falcon vaurioituu takaa-ajossa ja heidät kaapataan. Kaappaajiksi osoittautuvat aluksen entiset omistajat: Han Solo ja Chewbacca. Avaruuspiraatit, joille Han on velkaa, saavat tietää ritarikunnan etsivän BB-8:aa ja hyökkäävät heidän kimppuunsa, mutta viisikko pidättelee heitä rahtialuksensa lastina olleilla rathtar-pedoilla ja pakenee Falconilla. Ensimmäisen ritarikunnan Tähdentappajatukikohdassa, aurinkokuntia tuhoavaksi superaseeksi muutetulla planeetalla, yksinvaltias Snoke antaa kenraali Huxille luvan superaseen testaamiseen. Snoke kyseenalaistaa Kylon tunteet isäänsä Han Soloa kohtaan, mutta Kylo vannoo, ettei Han merkitse hänelle mitään. Falconin ryhmä tutkii BB-8:n hallussa olevaa karttaa ja huomaa sen olevan vain osa suurempaa karttaa. Han kertoo Luken lähteneen maanpakoon, koska yksi hänen jedioppilaistaan oli kääntynyt Voiman pimeälle puolelle ja tuhonnut uuden jediritarikunnan. He saapuvat planeetta Takodanalla sijaitsevaan kanttiiniksi muutettuun linnaan, jonka omistaa tuhatvuotias entinen piraatti Maz Kanata. Kanata lupaa auttaa BB-8:n takaisin Vastarinnan luokse. Finn pelkää ritarikuntaa ja haluaa mieluummin paeta. Rey löytää Kanatan holveista valosapelin, joka kuului ennen Lukelle ja sitä ennen tämän isälle Anakin Skywalkerille. Hän näkee näkyjä itsestään sekä Kylo Renin menneisyydestä. Kauhuissaan Rey kieltäytyy Kanatan neuvosta ottaa valosapeli ja pakenee metsään, jolloin Kanata antaa sapelin Finnille.
Tähdentappajatukikohdan tuhottua superaseellaan Hosnianin aurinkokunnan, jossa Tasavallan senaatti nykyään toimi, Ensimmäinen ritarikunta hyökkää Takodanalle löytääkseen BB-8:n. Han, Chewbacca ja Finn pelastuvat hengissä selvinneen Poen johtaman Vastarinnan X-siipihävittäjien ryhmän ansiosta, mutta Kylo sieppaa Reyn ja vie hänet Tähdentappajatukikohtaan. Rey huomaa olevansa herkkä Voimalle ja onnistuu sen avulla vastustamaan Kylon mielenluotaustekniikkaa sekä manipuloimaan yhden iskusotilaan vapauttamaan hänet. Leia ja C-3PO saapuvat Takodanalle, tavaten Hanin ja Chewbaccan monien vuosien jälkeen, ja vievät heidät Vastarinnan tukikohtaan planeetta D’Qarille. Ensimmäisen ritarikunnan valmistellessa asettaan D’Qarin tuhoamista varten, Vastarinta kehittää suunnitelman sen tuhoamiseksi. Leia suostuttelee Hanin tuomaan heidän poikansa takaisin. Han, Chewbacca ja Finn soluttautuvat tukikohtaan tuhotakseen sen suojakilven, jotta hävittäjät voivat hyökätä. Han yrittää taivutella poikansa, jota hän kutsuu syntymänimellään ”Ben”, hylkäämään Voiman pimeän puolen. Ristiriitaisista tunteistaan huolimatta, Kylo lopulta tappaa Hanin. Raivostunut Chewbacca ampuu Kyloa ja laukaisee räjähteet, jolloin X-siipihävittäjät aloittavat ketjureaktion, joka alkaa tuhota tukikohtaa.
Haavoittunut Kylo seuraa Finniä ja Reytä pinnalle. Kylo ja Finn päätyvät valosapelitaisteluun, jossa Finn haavoittuu pahasti. Rey ottaa sapelin ja käyttää Voimaa voittaakseen Kylon, mutta maahan ilmestynyt halkeama erottaa heidät toisistaan. Snoke käskee Huxia evakuoimaan tukikohdan ja tuomaan Kylon hänelle, samalla kun Rey ja Chewbacca pakenevat Falconilla Finn mukanaan. Vastarinta juhlii D’Qarilla Tähdentappajatukikohdan tuhoa, mutta Leia, Chewbacca ja Rey surevat Hanin kuolemaa. Luken katoamisesta asti horroksessa ollut R2-D2 herää ja yhdistää BB-8:n hallussa olevan kartan itsellään oleviin osiin kartasta. Kartan johdattamana Chewbacca ja R2-D2 vievät Reyn meriplaneetalle nimeltä Ahch-To, missä Rey löytää Luken ja näyttää valosapelin hänelle.
Näyttelijät
muokkaaR2-D2:ta kaikissa saagan aiemmissa osissa esittänyt Kenny Baker toimi konsulttina hahmoa varten. Yahan Ruhian, Iko Uwais ja Cecep Arif Rahman esittävät rikollisjoukon Kanjiklub Gangin jäseniä Tasu Leechia, Razoo Qin-Feeta ja Crokind Sandia.[22][23][24] Lisäksi seuraavat näyttelijät esittävät elokuvassa nimettömiä rooleja: Crystal Clarke, Pip Anderson,[25] Christina Chong,[26] Miltos Yerolemou,[27] Amybeth Hargreaves,[28] ja Leanne Best.[29] Daniel Craig ja Michael Giacchino tekevät elokuvassa cameot iskusotilaina.[30][31] Ewan McGregor (esiosatrilogian Obi-Wan Kenobi) ja Frank Oz (Yoda) äänittivät pienen osan dialogia elokuvaa varten yhteen kohtaukseen, jota täydennettiin myös edesmenneen Alec Guinnessin (alkuperäistrilogian Obi-Wan Kenobi) äänellä.[32]
Tuotanto
muokkaaTaustaa
muokkaaThe Walt Disney Company tiedotti elokuvan olevan suunnitteilla 30. lokakuuta 2012 hankittuaan Lucasfilmin omistukseensa.[33] Sen on tarkoitus aloittaa uusi trilogia, jonka myöhemmät osat ilmestyisivät vuosina 2017 ja 2019.[34] Tähtien sota -elokuvasarjan luoja George Lucas toimii trilogian luovana konsulttina.[35]
Michael Arndt palkattiin luonnostelemaan elokuvan käsikirjoitusta vuonna 2012 jo ennen kuin Disney osti Lucasfilmin. Imperiumin vastaiskussa ja Jedin paluussa käsikirjoittajana toiminut Lawrence Kasdan värvättiin konsultiksi.[36][37] J. J. Abrams valittiin ohjaajaksi tammikuussa 2013.[38] Loppuvuodesta 2012 Arndt kiinnitettiin virallisesti elokuvan käsikirjoittajaksi, mutta lokakuussa 2013 hän siirtyi syrjään ja elokuvan käsikirjoittajiksi nimettiin Lawrence Kasdan ja Abrams.[37]
Näyttelijöiden valinta
muokkaaWalt Disney Studiosin puheenjohtaja Alan F. Horn kertoi huhtikuussa 2014, että elokuvan roolitus on lähes valmis.[39] 29. huhtikuuta 2014 elokuvan näyttelijät julkistettiin.[40] Elokuvan pääosissa ovat John Boyega, Daisy Ridley, Adam Driver, Oscar Isaac, Andy Serkis, Domhnall Gleeson ja Max von Sydow.[40] Edellisten elokuvien näyttelijät Harrison Ford, Carrie Fisher, Mark Hamill, Anthony Daniels, Peter Mayhew ja Kenny Baker uusivat roolinsa.[40] 2. kesäkuuta 2014 Lupita Nyong’on ja Gwendoline Christien kerrottiin liittyvän elokuvan näyttelijäkaartiin.[41] 3. heinäkuuta 2014 Crystal Clarken ja Pip Andersenin kerrottiin liittyvän elokuvan näyttelijäkaartiin.[25] 17. heinäkuuta 2014 brittiläisen Christina Chongin kerrottiin liittyneen elokuvan näyttelijäkaartiin.[26] Myös Miltos Yerolemou, Greg Grunberg ja Warwick Davis näyttelevät elokuvassa.[12][19][27]
Valmistautuakseen elokuvaan Mark Hamillille hankittiin personal trainer ja ravitsemusasiantuntija elokuvan tuottajien toiveesta, jotta hän näyttäisi mahdollisimman paljon vanhemmalta versiolta Lukesta.[42] Myös Carrie Fisher sai personal trainerin ja ravitsemusasiantuntijan avustusta valmistautuakseen elokuvaan.[42] Toukokuussa 2014 Fisherin äiti Debbie Reynolds kertoi tyttärensä laihtuneen jo 18 kiloa elokuvaa varten.[43]
Kuvaukset
muokkaaMaaliskuussa 2014 elokuvan kuvausten kerrottiin alkavan toukokuussa 2014 Pinewood Studiosilla.[44] 2. huhtikuuta kuvausten kerrottiin jo alkaneen.[39] Kuvaukset alkoivat Abu Dhabissa 16. toukokuuta 2014.[45]
Harrison Fordin kerrottiin loukanneen kuvauksissa nilkkansa ja joutuneen sairaalahoitoon kesäkuussa 2014.[46] Marraskuun alussa 2014 elokuvan kuvausten kerrottiin päättyneen.[47]
Elokuva kuvattiin 2D:nä ja muutettiin kolmiulotteiseksi vasta jälkituotannossa.[48]
Musiikki
muokkaaElokuvan musiikin on säveltänyt kaikki edelliset kuusi Tähtien sota -elokuvaa säveltänyt John Williams.[49]
Kieli
muokkaaSara Maria Forsberg loi elokuvaa varten uuden kielen. Kieltä kuullaan elokuvassa avaruusolioiden puhumana. Forsberg valmistautui työhön kuuntelemalla YouTubesta sellaisia kieliä, joita hän ei ymmärrä. Hän kehitti sanoja, käytti niitä oikeissa tilanteissa, kirjoitti vuorosanat ylös ja äänitti ne. Forsberg lähetti Yhdysvaltoihin äänitiedostot vuorosanoista, jotka sitten opetettiin näyttelijöille.[50]
Julkaisu
muokkaaStar Wars: The Force Awakens sai maailmanensi-iltansa Los Angelesissa 14. joulukuuta 2015.[51] Ranskassa, Italiassa ja useassa muussa Euroopan maassa se sai ensi-iltansa 16. joulukuuta, Britanniassa 17. joulukuuta, ja Yhdysvalloissa sekä Japanissa 18. joulukuuta.[52][53] Sitä esitettiin myös 3D:nä ja Imax 3D:nä.[54]
Elokuvan nimi Star Wars: The Force Awakens ilmoitettiin 6. marraskuuta 2014.[47] Aiemmista sarjan elokuvista poiketen, The Force Awakensin nimeä ei suomenneta.[55] Ennakkoliput tulivat myyntiin 19. lokakuuta 2015, ja laajan kysynnän vuoksi monet lippuja myyvät sivustot kaatuivat.[56] Britannian kolmanneksi suurin elokuvateatteriketju, Vue Cinemas, myi 45 000 lippua ensimmäisen vuorokauden aikana, joista 10 000 myytiin ensimmäisen 90 minuutin aikana rikkoen teatterin ennätyksen.[57] Elokuva myi 6,5 miljoonan dollarin edestä Imax-lippuja yhden päivän aikana rikkoen ennätyksen. Imax ei ollut aiemmin kirjannut yli miljoonan dollarin edestä myytyjä ennakkolippuja yhden päivän aikana.[58]
23. maaliskuuta 2016 elokuvan Blu-ray versio vuodettiin laittomasti internetiin ja ensimmäisten kahdentoista tunnin aikana elokuvaa oltiin ladattu jo yli 250 000 kertaa.[59][60]
Markkinointi
muokkaaElokuvan ensimmäinen traileri julkaistiin 28. marraskuuta 2014 elokuvasarjan virallisella YouTube-kanavalla.[61] Toinen traileri julkaistiin 16. huhtikuuta 2015 Star Wars Celebration -tapahtumassa Anaheimissa, Kaliforniassa.[62] Kolmas ja viimeinen traileri julkaistiin 19. lokakuuta 2015.[63]
Vastaanotto
muokkaaKriitikoiden vastaanotto
muokkaaStar Wars: The Force Awakens on saanut yleisesti hyvän vastaanoton. Rotten Tomatoes -sivustolla 94% kriitikoista on antanut sille positiivisen arvostelun keskimääräisellä arvosanalla 8,2/10. Tulos perustuu 304 arvosteluun.[64] Metacritic-sivustolla se on saanut painotetun keskiarvon 81/100, joka perustuu 51 arvosteluun.[65]
Tuotto
muokkaaStar Wars: The Force Awakensiä esitettiin elokuvateattereissa 24 viikon ajan ja se tuotti yhteensä 2,068 miljardia dollaria, joista 937 miljoonaa tuli Pohjois-Amerikasta ja 1,131 miljardia sen ulkopuolelta.[3] Se oli vuoden 2015 tuottanein elokuva, ja on neljänneksi eniten tuottanut elokuva kautta aikojen. Se oli historian 24:s elokuva, joka onnistui ylittämään miljardin dollarin rajan maailmanlaajuisesti, ja teki sen 12 päivän ennätysajassa.[66] Se ylitti historian kolmantena elokuvana kahden miljardin dollarin rajan helmikuussa 2016.[67]
Pohjois-Amerikassa
muokkaaStar Wars: The Force Awakens tuotti torstain ennakkonäytöksistä yhteensä 57 miljoonaa dollaria rikkoen edellisen ennätyksen, jonka teki Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 (43,5 miljoonaa) vuonna 2011.[68] Samalla se teki kaikkien aikojen parhaan avauksen torstaipäivälle rikkoen Star Wars: Episodi III – Sithin koston (2005) edellisen 50 miljoonan ennätyksen.[69] Perjantaina se teki ennätysavauksen tuottamalla 120,5 miljoonaa dollaria.[70] Avausviikonloppunaan elokuva teki ennätyksen tuottamalla 248 miljoonaa dollaria.[71] Maanantaina se rikkoi Spider-Man 2 – Hämähäkkimies 2:n (2004) asettaman ennätyksen (27,7 miljoonaa), kun se tuotti 40,1 miljoonaa dollaria.[72] Tiistaina se rikkoi tiistaipäivän ennätyksen tuottamalla 37,3 miljoonaa dollaria.[73] Keskiviikkona se tuotti arviolta 38 miljoonaa dollaria.[74] Jouluaattona tuotto laski 27% edellisestä, kun elokuva tuotti 27,5 miljoonaa dollaria nostaen Pohjois-Amerikan kokonaistuoton 391 miljoonaan dollariin.[75] Elokuva teki joulupäivän ennätyksen tuottaen 49,3 miljoonaa dollaria.[76] 6. tammikuuta 2016, vain 20 päivää ensi-iltansa jälkeen, The Force Awakens nousi Avatarin (2009) ohi eniten tuottaneeksi elokuvaksi Pohjois-Amerikassa.[77]
Kansainvälisesti
muokkaaThe Force Awakens sai ensi-iltansa keskiviikkona 12 eri maassa tuottaen 14,1 miljoonaa dollaria. Torstaina se sai ensi-iltansa 32 eri maassa tuottaen 58,6 miljoonaa dollaria tuoden kokonaistuoton 72,7 miljoonaan dollariin. Se teki kaikkien aikojen suurimman yksittäisen päivän tuoton Britanniassa/Irlannissa, Saksassa, Norjassa ja Ruotsissa. Se teki myös kaikkien aikojen parhaan avauksen Britanniassa/Irlannissa, Saksassa, Australiassa, Brasiliassa, Uudessa-Seelannissa, Belgiassa, Suomessa, Alankomaissa, Norjassa, Ruotsissa, ranskaa puhuvassa Sveitsissä, Itävallassa, Ukrainassa, Slovakiassa, Kroatiassa, Islannissa, Serbiassa, Chilessä ja Perussa.[71] Perjantaina se avautui Espanjassa ja Japanissa tuoden kokonaistuoton 129,5 miljoonaan dollariin.[71] Avausviikonloppuun mennessä se oli tuottanut 281 miljoonaa dollaria.[71][78] Maanantaina se tuotti 41,7 miljoonaa dollaria ja rikkoi maanantaipäivän ennätykset Tanskassa, Suomessa, Ranskassa, Norjassa, Britanniassa/Irlannissa ja Ukrainassa.[72] Tiistaina elokuvan kansainvälinen kokonaistuotto nousi 364 miljoonaan, kun se tuotti 41,3 miljoonaa dollaria.[79] Keskiviikkona sen tuotto ylitti 400 miljoonaa dollaria, kun se tuotti 38,4 miljoonaa.[80] Jouluaattona, joka on tyypillisesti verkkaisempi elokuvapäivä, se tuotti 20 miljoonaa dollaria, mikä on 48% lasku edellisestä päivästä.[81] Tapaninpäivänä elokuva tuotti 133 miljoonaa dollaria nostaen kansainvälisen kokonaistuoton 546 miljoonaan. Se ylitti samalla miljardin dollarin rajan maailmanlaajuisesti 12 päivän ennätysajassa.[66] 8. tammikuuta 2016 elokuva nousi kymmenen kansainvälisesti eniten tuottaneen joukkoon 821,3 miljoonalla dollarilla. Samalla se ohitti 007 Skyfallin (2012) Britanniassa ja nousi maan eniten tuottaneimmaksi elokuvaksi 103 miljoonalla punnalla. Se on historian toinen elokuva, joka on onnistunut tuottamaan yli sata miljoonaa puntaa Britanniassa.[82] Elokuva sai ensi-iltansa Kiinassa vasta 9. tammikuuta tuottaen ennätykselliset 52,6 miljoonaa dollaria.[83]
Palkinnot
muokkaaElokuva oli vuoden 2016 Oscar-gaalassa ehdolla viidessä kategoriassa: musiikki (John Williams), äänitehosteet (Matthew Wood ja David Acord), äänitys (Andy Nelson, Christopher Scarabosio ja Stuart Wilson), leikkaus (Maryann Brandon ja Mary Jo Markey) ja erikoistehosteet.[84]
Lähteet
muokkaa- ↑ 'Star Wars: The Force Awakens' Will Run 136 Minutes The Hollywood Reporter. Viitattu 2.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Armitage, Hugh: Star Wars Episode 7 script still not finalised Digital Spy. 16.12.2013. Arkistoitu 20.12.2013. Viitattu 29.4.2014. (englanniksi)
- ↑ a b Star Wars: The Force Awakens (2015) Box Office Mojo. Viitattu 22.5.2016. (englanniksi)
- ↑ a b Schaefer, Sandy: ‘Star Wars: The Force Awakens’ Images; Lupita Nyong’o & Adam Driver’s Characters Revealed Screen Rant. 4.5.2015. Arkistoitu 6.5.2015. Viitattu 4.5.2015. (englanniksi)
- ↑ a b c Breznican, Anthony: 'Star Wars: The Force Awakens' character names revealed (in coolest way possible) -- exclusive The Entertainment Weekly. 11.11.2014. Viitattu 12.12.2014. (englanniksi)
- ↑ Hale, Lynne & Brooks, Dan: Capturing a Galaxy: An Interview with Annie Leibovitz - Exclusive StarWars.com. 28.5.2015. Viitattu 28.5.2015. (englanniksi)
- ↑ a b Davis, Edward: 'Star Wars: The Force Awakens': Domhnall Gleeson Revealed To Be On The Dark Side As General Hux Indiewire. 10.7.2015. Arkistoitu 13.7.2015. Viitattu 19.12.2015. (englanniksi)
- ↑ New Star Wars: The Force Awakens Planet Name And Other Plot Details Revealed By Children's Book! StarWarsNewsNet.com. 21.11.2015. Viitattu 29.11.2015. (englanniksi)
- ↑ Outlaw, Kofi: ‘Star Wars: The Force Awakens': Gwendoline Christie’s Captain Phasma Revealed Screen Rant. 4.5.2015. Viitattu 4.5.2015. (englanniksi)
- ↑ Breznican, Anthony: 'Star Wars: The Force Awakens': A collection of cameos and Easter eggs: Lost Meets Star Wars Entertainment Weekly. 18.12.2015. Viitattu 19.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Breznican, Anthony: 'Star Wars: The Force Awakens': A collection of cameos and Easter eggs: Simon Pegg Entertainment Weekly. 18.12.2015. Viitattu 19.12.2015. (englanniksi)
- ↑ a b Anderson, Tre'vell: J.J. Abrams' good luck charm Greg Grunberg reveals his 'Force Awakens' character Snap Wexley Los Angeles Times. 16.12.2015. Viitattu 17.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Tim Rose frustrated at Star Wars secrecy TheAustralian. Viitattu 29.9.2015. (englanniksi)
- ↑ Databank: Teedo StarWars.com. Viitattu 13.9.2015.
- ↑ Star Wars Legend Mike Quinn returns as Nien Nunb in Star Wars: The Force Awakens! makingstarwars.net. 25.10.2015. Arkistoitu 30.4.2023. Viitattu 5.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Tunoi, Kevin: We have found Bill Kipsang Rotich of Hollywood ‘Star Wars’ movie sde.co.ke. 14.11.2014. Arkistoitu 22.2.2016. Viitattu 19.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Lovett, Jamie: Star Wars: The Force Awakens Adds Jessica Henwick To Cast 26.11.2014. Comicbook.com. Viitattu 5.5.2015. (englanniksi)
- ↑ 13 ‘Star Wars: The Force Awakens’ Cameos You Might Have Missed mtv.com. 18.12.2015. Arkistoitu 20.12.2015. Viitattu 19.12.2015. (englanniksi)
- ↑ a b Jagernauth, Kevin: Warwick Davis aka Wicket Returns For 'Star Wars: Episode 7' IndieWire. 16.19.2014. Arkistoitu 19.10.2014. Viitattu 7.11.2014. (englanniksi)
- ↑ Rodgers, Lisa: Debbie Reynolds Gives a Family-Filled Curtain Call, Vegas Style 11.11.2014. Vegas Seven. Arkistoitu 15.11.2014. Viitattu 5.5.2015. (englanniksi)
- ↑ Vincent, Alice: Maisie Richardson-Sellers confirms Star Wars The Force Awakens role 18.12.2014. The Daily Telegraph. Viitattu 5.5.2015. (englanniksi)
- ↑ Brown: THE RAID Trio To Appear In STAR WARS: EPISODE 7 - THE FORCE AWAKENS twitchfilm.com. 5.1.2015. Viitattu 5.5.2015. (englanniksi)
- ↑ First Look At THE RAID Cast In STAR WARS: THE FORCE AWAKENS ComicBookMovie.com. 12.12.2015. Viitattu 12.12.2015. (englanniksi)
- ↑ 'Cecep Arif Rahman Melengkapi Trio The Raid di Star Wars: The Force Awakens' Cinemags.id. 12.12.2015. Arkistoitu 17.12.2015. Viitattu 15.12.2015. (indonesiaksi)
- ↑ a b Stedman, Alex: ‘Star Wars: Episode VII’ Adds 2 Cast Members Variety. 3.7.2014. Viitattu 9.7.2014. (englanniksi)
- ↑ a b Kroll, Justin: ‘Star Wars: Episode VII’ Casts Newcomer Christina Chong Variety. 17.7.2014. Viitattu 18.7.2014. (englanniksi)
- ↑ a b Mzimba, Lizo: Game of Thrones swordsman joins Star Wars film BBC. 1.9.2014. Viitattu 7.11.2014. (englanniksi)
- ↑ Upkins, Dennis: Star Wars The Force Awakens To Introduce Female Stormtrooper ComicBook.com. Viitattu 5.5.2015. (englanniksi)
- ↑ Butler, Tom: Star Wars 7 News: Woman In Black 2's Leanne Best Outed As Castmember 20.1.2015. Yahoo UK. Viitattu 5.5.2015. (englanniksi)
- ↑ Lee, Chris: Daniel Craig's Star Wars: The Force Awakens cameo revealed Entertainment Weekly. 17.12.2015. Viitattu 18.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Breznica, Anthony: 'Star Wars: The Force Awakens': A collection of cameos and Easter eggs: Musical Troopers Entertainment Weekly. 18.4.2015. (englanniksi)
- ↑ Breznican, Anthony: Obi-Wan and Yoda are secretly in Star Wars: The Force Awakens Entertainment Weekly. 20.12.2015. Viitattu 21.12.2015. (englanniksi)
- ↑ New Star Wars movies announced as Disney enters agreement to acquire Lucasfilm ltd. Starwars.com. 30.10.2012. Arkistoitu 22.5.2013. Viitattu 15.3.2014. (englanniksi)
- ↑ McNary, Dave: Disney Brings the Force to CinemaCon Variety. 17.4.2013. Viitattu 15.3.2014. (englanniksi)
- ↑ New video series: A Discussion about the future of Star Wars Starwars.com. 30.10.2012. Arkistoitu 22.5.2013. Viitattu 4.6.2014. (englanniksi)
- ↑ Leonard, Devin: How Disney Bought Lucasfilm—and Its Plans for 'Star Wars' (s. 3) Bloomberg Businessweek. 7.3.2013. Viitattu 15.3.2014. (englanniksi)
- ↑ a b Kit, Borys: Writer Michael Arndt Exits 'Star Wars: Episode VII' The Hollywood Reporter. 24.10.2013. Viitattu 15.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Patten, Dominic: UPDATE: Disney Confirms J.J. Abrams To Direct New ‘Star Wars’ Movie For Disney Deadline.com. 25.1.2013. Viitattu 15.3.2014. (englanniksi)
- ↑ a b Appelo, Tim: Disney Chief Reveals 'Star Wars: VII' Casting Almost Complete, Says Film Is Already Shooting The Hollywood Reporter. 2.4.2014. Viitattu 7.4.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c Star Wars: Episode VII Cast Announced Starwars.com. 29.4.2014. Arkistoitu 29.4.2014. Viitattu 29.4.2014. (englanniksi)
- ↑ Star Wars: Episode VII Adds Academy Award Winner Lupita Nyong'o and Game of Thrones' Gwendoline Christie Starwars.com. 2.6.2014. Arkistoitu 3.6.2014. Viitattu 2.6.2014. (englanniksi)
- ↑ a b Eames, Tom: 'Star Wars 7' actors Mark Hamill, Carrie Fisher 'told to lose weight' Digital Spy. 26.6.2013. Viitattu 4.6.2014. (englanniksi)
- ↑ Sacks, Ethan: Carrie Fisher dropped 40 pounds for ‘Star Wars: Episode VII,’ proud mom Debbie Reynolds says NY Daily News. 9.5.2014. Viitattu 4.6.2014. (englanniksi)
- ↑ Graser, Marc: ‘Star Wars Episode VII’ to Begin Filming in May, New Details Announced Variety. 18.3.2014. Viitattu 19.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Ford, Rebecca: J.J. Abrams and cast flew to Abu Dhabi in early May to begin shooting the seventh installment The Hollywood Reporter. 21.5.2014. Viitattu 4.6.2014. (englanniksi)
- ↑ Harrison Ford Injured on the Set of ‘Star Wars: Episode VII’ Variety. 12.6.2014. Viitattu 12.6.2014. (englanniksi)
- ↑ a b Stedman, Alex: ‘Star Wars: Episode VII’ Title Revealed Variety. 6.11.2014. Viitattu 7.11.2014. (englanniksi)
- ↑ Brayson, Johnny: 'The Force Awakens' In 3D Is A First For A 'Star Wars' Movie, But Is It Worth The Extra Cost? Bustle. 15.12.2015. Viitattu 9.1.2015. (englanniksi)
- ↑ Star Wars Celebration Europe 2013: John Williams to Score Star Wars: Episode VII Starwars.com. 27.7.2013. Arkistoitu 1.7.2014. Viitattu 15.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Suomi on uudessa Star Warsissa: Tube-tähti Sara Forsberg loi elokuvaan kielen – kuuntele näyte Nyt.fi. 16.12.2015.
- ↑ Kit, Borys & Ford, Rebecca: 'Star Wars: The Force Awakens' Sets World Premiere Date and City The Hollywood Reporter. 8.10.2015. Viitattu 20.10.2015. (englanniksi)
- ↑ Dornbush, Jonathon: Star Wars: The Force Awakens to release one day early in the U.K. Entertainment Weekly. 8.9.2015. Viitattu 2.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Goldman, Eric: New Star Wars: The Force Awakens Japanese Trailer Includes Plenty of New Footage 6.11.2015. IGN. Viitattu 2.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Lesnick, Silas: Disney to Release Avengers: Age of Ultron, Star Wars: Episode VII in IMAX 20.3.2014. ComingSoon.net. Viitattu 3.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Jörgensen, Aki: Star Wars: The Force Awakensia ei suomenneta Savon Sanomat. 3.9.2015. Arkistoitu 22.9.2015. Viitattu 13.9.2015.
- ↑ McClintock, Pamela & Gajewski, Ryan: 'Star Wars: The Force Awakens' Presales Crash Movie Ticket Sites The Hollywood Reporter. 19.10.2015. Viitattu 3.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Ritman, Alex: 'Star Wars' Advance Ticket Sales Set Record for U.K. Exhibitor The Hollywood Reporter. 20.10.2015. Viitattu 3.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Ford, Rebecca: 'Star Wars: The Force Awakens' Scores $6.5M in IMAX Ticket Sales The Hollywood Reporter. 20.10.2015. Viitattu 3.12.2015. (englanniksi)
- ↑ TorrentFreak: Pirated 'Star Wars: The Force Awakens' Blu-Ray Leaks Online
- ↑ MikroBitti: Uusin Star Wars ehti vuotaa verkkoon – ladattu jo 250 000 kertaa
- ↑ 'Star Wars: The Force Awakens' Teaser Trailer Debuts The Hollywood Reporter. 28.11.2014. Viitattu 28.11.2014. (englanniksi)
- ↑ Kroll, Justin: Watch the New ‘Star Wars: Force Awakens’ Trailer Variety. 16.4.2015. Viitattu 18.4.2015. (englanniksi)
- ↑ Child, Ben: Star Wars: The Force Awakens – six things we learned from the new trailer The Guardian. 20.10.2015. Viitattu 20.10.2015. (englanniksi)
- ↑ Star Wars: Episode VII - The Force Awakens (2015) Rotten Tomatoes. Viitattu 26.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Star Wars: Episode VII - The Force Awakens Reviews Metacritic. Viitattu 18.12.2015. (englanniksi)
- ↑ a b Tartaglione, Nancy: ‘Star Wars’ Crosses $1B Global Box Office In Light Speed To Break ‘World’ Record; Offshore Cume At $546M Deadline. 27.12.2015. Viitattu 27.12.2015. (englanniksi)
- ↑ D'Alessandro, Anthony: ‘Star Wars: The Force Awakens’ Reaches Unprecedented Height At Domestic B.O. With $900M, $2B Worldwide Deadline. 5.2.2016. Viitattu 8.2.2016. (englanniksi)
- ↑ D'Alessandro, Anthony & Busch, Anita: ‘Star Wars: The Force Awakens’ Shatters Preview Night B.O. Record With $57M, On Pace For $215M+ Weekend Deadline. 18.12.2015. Viitattu 18.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Brevet, Brad: 'Star Wars: The Force Awakens' Opens with Record Breaking $57 Million Thursday Previews Box Office Mojo. 18.12.2015. Viitattu 18.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Brevet, Brad: 'Star Wars: The Force Awakens' Shatters Opening Day Record Box Office Mojo. 19.12.2015. Viitattu 19.12.2015. (englanniksi)
- ↑ a b c d D'Alessandro, Anthony & Tartaglione, Nancy: ‘Star Wars: The Force Awakens’ Speeds To $72.7M Overseas In 2 Days; $130M Global Deadline. 18.12.2015. Viitattu 18.12.2015. (englanniksi)
- ↑ a b D'Alessandro, Anthony: ‘Force Awakens’ Whips ‘Spider-Man 2’s Monday U.S. Record With $40.1M; Global B.O. At $610.8M Deadline. 22.12.2015. Viitattu 22.12.2015. (englanniksi)
- ↑ D'Alessandro, Anthony: ‘The Force Awakens’ Crosses $300M Domestic In Record Time After Tuesday High Deadline. 23.12.2015. Viitattu 23.12.2015. (englanniksi)
- ↑ D'Alessandro, Anthony: ‘Star Wars’ Posts Hefty $38M Wednesday, Projected To Hit $500M Sunday In Record 10 Days Deadline. 24.12.2015. Viitattu 24.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Busch, Anita: ‘Star Wars: The Force Awakens’ Leads B.O. Pack As Moviegoers Unwrap Gift Of Choice Deadline. 25.12.2015. Viitattu 25.12.2015. (englanniksi)
- ↑ McClintock, Pamela: Box Office: 'Star Wars' Makes Christmas History With $49.3M The Hollywood Reporter. 26.12.2015. Viitattu 26.12.2015. (englanniksi)
- ↑ D'Alessandro, Anthony: ‘Force Awakens’ Passes ‘Avatar’ As Top-Grossing Film At Domestic B.O. In Only 20 Days Deadline. 6.1.2016. Viitattu 9.1.2016. (englanniksi)
- ↑ Brevet, Brad: Star Wars: The Force Awakens' Crushes Records, Topping Largest Box Office Weekend of All Time Box Office Mojo. 20.12.2015. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Tartaglione, Nancy: ‘Star Wars: The Force Awakens’ Rises To $364M Overseas; $689.4M Global Deadline. 23.12.2015. Viitattu 23.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Tartaglione, Nancy: ‘Star Wars’ Blasts Past $400M Offshore; Global Force Reaches $766M Deadline. 24.12.2015. Viitattu 24.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Tartaglione, Nancy: ‘Star Wars’ Adds $20M On Offshore Christmas Eve; Worldwide At $813.5M Deadline. 25.12.2015. Viitattu 25.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Tartaglione, Nancy: ‘The Force Awakens’ Cracks All-Time International Top 10, Overtakes ‘Skyfall’ As No. 1 In UK Deadline. 8.1.2016. Viitattu 9.1.2016. (englanniksi)
- ↑ Tartaglione, Nancy: ‘Force Awakens’ To Record $52.6M China Launch; Now #3 At All-Time Global B.O. Deadline. 10.1.2015. Viitattu 10.1.2015. (englanniksi)
- ↑ Oscar Nominations: Complete List Variety. Viitattu 1.3.2016. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Viralliset sivut (englanniksi)
- Star Wars: The Force Awakens Internet Movie Databasessa (englanniksi)
- Star Wars: The Force Awakens Box Office Mojossa. (englanniksi)
- Star Wars: The Force Awakens Rotten Tomatoesissa. (englanniksi)
- Star Wars: The Force Awakens Metacriticissä. (englanniksi)
- Star Wars: The Force Awakens Lucasfilmin sivuilla (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Tähtien sota: Episodi VII – The Force Awakens Jedipediassa