Staffan Lindberg

ahvenanmaalainen kilpapurjehtija

Staffan Lindberg (s. 16. lokakuuta 1971) on kilpapurjehtija ja Suomen menestynein parikilpailija.

Staffan Lindberg valittiin vuonna 2006 Vuoden Kansainväliseksi purjehtijaksi Suomessa[1]. Lindberg edustaa Åländska Segelsällskapetia, ÅSS. Lindberg on kilpailut Parikilpailun ja Star-luokan lisäksi aikaisemmin seuraavissa luokissa Soling, H-vene, Laser, E-jolla, Optimistijolla[2].

Parikilpailu muokkaa

Vuodesta 1993 lähtien parikilpailuja Lindbergin johdolla purjehtinut joukkue on noussut yhdeksi maailman parhaista parikilpailujoukkueista. Vuoden 2007 lopulla joukkue oli kuudes Kansainvälisen purjehtijaliiton, (ISAF), World Match Race Rankingissä[3]. Parikilpailun tärkeimmät saavutukset ovat sekä MM-pronssia että EM-kultaa Match Racessa vuodelta 2006[1].

Star muokkaa

Yhdessä Erkki 'Eki' Heinosen kanssa tavoitteet oli asetettu korkealle ja Tavoitteena oli Star-luokan olympiapaikka vuoden 2008 Pekingin olympialaisiin. Heinonen on aikaisemmin purjehtinut Star-venettä olympialaisissa ja opastaa Lindbergiä venetyypin saloihin. Sijoituksella 34. jäi olympiapaikka Suomen veneelle kuitenkin saavuttamatta Starin maailmanmestaruuskilpailuissa 2007.

Lähteet muokkaa

  1. a b Alandia Sailin Team: internet-sivut (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Suomen Purjehtijaliitto: Peking-ehdokkaat[vanhentunut linkki]
  3. Word Match Racing Tour: internet-sivut

Aiheesta muualla muokkaa