Stabbing Westward

Stabbing Westward on industrial rock / industrial metal yhtye. Stabbing Westwardin perustivat Chistopher Hall ja Walter Flakus vuonna 1985, Chicagossa. Yhtye siirtyi kiertueelle viimeisen albuminsa julkaisun jälkeen ja viimeisen keikkansa jälkeen ilmoitti hajonneensa myytyään yli neljä miljoonaa albumia.

Stabbing Westward
Stabbing Westward suosionsa huipulla, kuvassa vasemmalta oikealle ovat Christopher Hall, Walter Flakus, Mark Eliopulos, Andy Kubizewski ja Jim Sellers.
Tiedot
Toiminnassa	1985–2002, 2016–
Tyylilaji	industrial rock, alternative rock
Kotipaikka	Yhdysvallat
Laulukieli	Englanti
Jäsenet	Christopher Halllaulu Walter Flakus, Koskettimet, taustalaulu Mark Eliopulos, kitara Johnny Haro, rummut Carlton Bost, basso
Levy-yhtiö	Columbia Records / Koch Records / Sony Records
Infobox OKNimi-testi OK

Stabbing Westward palasi keikkalavoille vuonna 2016 kahden hyväntekeväisyyskonsertin muodossa. Kyseisiä keikkoja markkinoitiin yhtyeen 30-vuotisen uran juhlakonsertteina.

Stabbing Westwardin tulevaisuudesta ei tämän lisäksi olla paljastettu mitään.

Sanoitukset

Stabbing Westwardia markkinoitiin tyypillisenä 1990-luvun grungeyhtyeenä, vaikkakin Christopher Hall oli aina painottanut yrittäneensä erottua tästä scenestä. Yhtyeen sanat ovat usein ahdistuneita, itseäänlatistavia ja jopa itsetuhoisia. Yhtyeen epätoivoinen soundimaailma herätti huomiota yhtyeen alkuaikoina, eivätkä MTV ja muut musiikkikanavat esittäneet sitä. Stabbing Westward mielletään usein emokulttuurin suureksi vaikuttajaksi yhtyeen synkillä teemoilla ja ahdistavilla sanoilla, vaikka onkin musiikillisesti geneerisiä emoyhtyeitä paljon raskaampaa ja ilmaisultaan rujompaa.

Historia

Alkuajat

Christopher Hall ja Walter Flakus perustivat Stabbing Westwardin collegevuosinaan. He saivat idean perustaa bändi, joka voisi toimia yliopistonsa radiokanavalla. Christopher Hall on kommentoinut asiaa näin: ”Since we went to Western Illinois University, Stabbing Westward had a certain 'kill everybody in the school' vibe to it! The school's way out in farm country and the country is really close minded. I was walking around like Robert Smith with real big hair, big baggy black clothes, black fingernail polish and eye makeup. They just didn't get it. We hated the town.” Muutettuaan sijaintiaan Chicagoon vuonna 1986, bändin alkuperäisjäsenet olivat Christopher laulussa ja bassossa, Flakus koskettimissa ja Jim Clanin kitarassa. Vuonna 1990 bändi nauhoitti nelikappaleisen EPnsä Iwo Jimma. Julkaisu sisälsi aikaisen version Violent Mood Swingsistä nimella Violent Mood Swing joka päätyisi heidän debyytilleen, Do You Think God is Dead josta työstettäisiin Shame heidän toiselle albumilleen, P.O.M.F josta tulisi The Thing I Hate ja Plastic Jesus, josta tulisi Dawn. Myöhemmin Hall pestasi basistiksi Jim Sellersin ja rumpaliksi Nine Inch Nailsistä tutun Chris Vrennan.

Ungod, 1993–1995

Bändi kirjattiin Columbia Recordsille ja he julkaisivat debyyttialbuminsa Ungodin vuonna 1994. Bändi lämppäsi tuohon aikoihin Depeche Modea näiden Exotic Tourilla, joka myi erinomaisesti. Bändi sai idean tämän jälkeen avata oman pohjois-Amerikan kiertueensa, jonka myyntiluvut olivat Hallille karkea pettymys. Bändi joutui vaihtamaan rumpalinsa Andy Kubiszewskiin edelliseen kiertueeseen tympääntyneen David Suycottin. Kubiszewski liimautui yhtyeeseen pysyvästi. Stabbing Westward sai myös paljon julkisuutta yhtyeen materiaalin päätyneen useisiin anime-elokuviin. Christopher Hall on kommentoinut asiaan myspace-sivullaan näin: ”my music has been in almost a hundred bad movies.” Myöhemmin vuonna 2008 Christopher Hall kommentoi Ungodin olevan hänen mielestään selkeästi raskain albumi yhtyeeltä. Andy Kubiszewskin liityttyä yhtyeeseen Stabbing Westward sai enemmän pop-vaikutteita. Tosin Darkest Days oli paluu yhtyeen juurille ahdistavalla ilmapiirillään ja raskaudellaan. Albumi myi platinaa heidän kakkosalbuminsa julkaisun aikoihin.

Wither, Blister, Burn & Peel, 1995–1997

Ilman ex-rumpaliaan ja pääosaista laulukirjoittajaansa bändi tunsi olevansa ahdingossa. Tosin ironisesti Kubiszewski uutena rumpalina pestattiin kirjoittamaan yhtyeen menestyneimmät singlet, muun muassa ”What Do I Have to Do?” ja ”Sometimes it Hurts”. Suuri osa Kubiszewskin sävellyskättä nähdään Wither, Blister, Burn and Peelilla ja Darkest Daysilla. Edellä mainitun albumin äänityksissä ilman virallista kitaristia, kitaraosuudet hoitivatkin Sellers ja Kubiszewski. Myöhemmin yhtyeeseen liitettiin Mark Eliopulos. Wither, Blister, Burn and Peel myi kultaa yhdysvalloissa What Do I Have to Don ja Shamen avustamana. Nämä sinkut pyörivät useasti MTVllä ja monella muulla musiikkikanavalla julkaisuvuotenaan. Bändi kiersi noihin aikoihin muun muassa Kissin, Sex Pistolsin ja Spongen kanssa. Kaksi vuotta julkaisustaan, yhtyeen suosion huipulla rikkoi myös platinarajan mikä on suhteellisen harvinaista. Tästä vielä eteenpäin jokunen kuukausi ja albumi rikkoi tuplaplatinarajan.

Darkest Days, 1998–2000

Bändi palasi Los Angelesiin työstääkseen Darkest Days-albumiaan. Bändi visioi albumin olevan nelinäytöksinen, mutta sitä ei koskaan markkinoitu sellaisena. Tämä albumi on bändin ainoa, joka sisälsi Mark Eliopulosin soittoa sillä kappaleella Save Yourself kuullaan Eliopulosin kitarointia. Kyseinen kappale päätyi yhtyeen menestyimmäksi singleksi, mutta Darkest Days ei pärjännyt edeltäjänsä myynneille siltikään (Myi tosin ajan kanssa platinaa, kuten edeltäjänsäkin) . Noihin aikoihin bändi kiersi Placebon, The Cultin, Monster Magnetin ja Depeche Moden kanssa. Päivää ennen Darkest Daysin seuraajan äänityksiä tuottajansa Bob Rockin kanssa Columbia jätti yhtyeen kelkastaan. The Thing I Hate-kappale päätyi Duke Nukem: Time to Killin pääteemaksi. Save Yourself päätyi Tekkeniin pohjautuvan animaatioelokuvan Soundtrackille ja Urban Legendin soundtrackille.

Nimialbumi, 2001–2002

Stabbing Westward alkoi tehdä yhteistyötä Koch recordsin kanssa. Mark Eliopulos jätti bändin ja uusi kitaristi Derrek Hawkins pestattiin korvaamaan edellinen kitaristi. Uusi tuottaja Ed Buller johti bändin soundia radioystävällisemmäksi ja pehmeämmäksi edellisen selkeästi synkemmän albumin jälkeen. Yhtye julkaisi hittisinglensä So Far Away ja kiertueensa jälkeen ilmoitti hajonneensa 9. helmikuuta 2002. Christopher Hall on maininnut demojen olevan raskaampia, kuin albumiversiot, mutta Ed Buller hänen sanojensa mukaan ”valtasi” yhtyeen ja teki siitä kevyempää ja duurivoittoisempaa. Tosin albumi oli hänen mielestään sanoiltaan paras. Hall sävelsi myös kappaleet itse, mikä oli hänen mielestään johtanut yhtyeen yksinkertaisempaan soundiin. Albumi myi erinomaisesti Australiassa bändin tuntemattomuuden myötä, mutta on tähän päivään asti myynyt yhtyeen albumeista kaikkein huonoimmin. Hän vertasi bändin menestystä siihen, että he alun perin kiersivät bussilla kolme kuukautta ja rahojen loputtua yhtyeen jäsenet raivostuivat levy-yhtiölle. Myöhemmin tosin Christopher on tunnustanut syyttävänsä tästä vain ja ainoastaan itseään. Yhdysvalloissa albumi on myynyt tiettävästi noin 600 000 kappaletta, mikä on karkeasti yli Yhdysvaltojen kultalevyrajan. Kiertueen jälkeen yhtye velkaantui 1 200 000 dollarilla kalliiden matkustussuunnitelmiensa myötä. Hall myönsi tämän johtuvan yhtyeen paisuneesta egosta. Jäsenet kieltäytyivät matkustavansa halvoilla, ”kehnomman palvelun” kulkuneuvoilla ja pysyi keikkabusseissa- ja kalliissa roudareissa. Loppujen lopuksi Koch löi rahahanat kiinni ja yhtye käytännössä pakotettiin hajoamaan.

Hajoamisen jälkeen

Huhuja pantiin liikkeelle vuonna 2010, että yhtye (Lähinnä Hall ja Flakus) tekisivät paluusuunnitelmia. Tämän kuitenkin Christopher kumosi radiohaastattelussa 2011 kertoen, ettei yhtyeellä nimeltä Stabbing Westward ole enää mahdollisuutta palata. Yhtyeen nimen oikeudet eivät kuuluneet kummallekaan perustajajäsenistä, vaan erinäisille agenteille ja yhtyeen pääosittaisille säveltäjille (Esim Kubizewski ja Eliopulos). Väite kyseenalaistettiin, sillä että he voisivat vain ottaa yhteyttä toisiinsa, mutta Christopher mainitsi entisten osan nimä omistavien jäsenten tulehduttaneen suhteensa Flakusiin ja Halliin.

Loppuvuodesta 2013 eräänlaisena Stabbing Westward-keikkana voitaisiin pitää The Dreamingin nimellä soitettua konserttia Las Vegasissa, johon osallistui myös Stabbing Westward-kosketinsoittaja Walter Flakus. Flakusin kädenjälkeä kuullaan myös uudella Dreaming-materiaalilla ensimmäistä kertaa kolmeentoista vuoteen.

Myöhemmin vuonna 2014 The Dreaming ilmoitti Walter Flakusin liittyneen yhtyeeseen. Christopher Hall on aina painottanut The Dreamingin ”nousseen Stabbing Westwardin tuhkista”. Sosiaalisessa mediassa Hall on ollut Flakusin liittymisestä varsin rieumuissaan ja on sanonut bändinsä olevan soundillisesti nyt askelta lähempänä Stabbing Westwardia, kuten on tarkoituskin.

Stabbing Westward kiinnitettiin vuonna 2016 Chicagolaiselle Cold Waves-festivaalille 30. juhlavuotensa kunniaksi. Lavalle palaavat Hall/Flakus-kaksikon lisäksi rumpali Johnny Haro ja kitaristi Mark Eliopulos. Kokoonpanon basistia ei ole julkistettu. Eliopulos on viimeksi esiintynyt The Dreamingin kanssa Rise Again-kiertueella vuonna 2015.

Yhtye

Nykyiset jäsenet

• Christopher Hall – laulu, kitara (1992–2002, 2016)
• Walter Flakus – kitara, taustalaulu, koskettimet, ohjelmointi (1992–2002, 2016)
• Johnny Haro - rummut (1998–2002, 2016)
• Mark Eliopulos - kitara (1996–1999, 2016)
• Carlton Bost - basso (2016)

Entiset jäsenet

• Jim Sellers – basso (1993–2002) (ei tiettävästi musiikkiuralla)
• Derek Hawkins – kitara, taustalaulu (1999–2002) (nyk. Ace Frehleyn soolobändissä)
• Andy Kubizewski – rummut, koskettimet (1995–2002) (nyk. studiomuusikkona, tunnetuimpia projekteja muun muassa T.a.t.u ja Nine Inch Nails)
• Chris Vrenna - rummut (1992) (nyk. Marilyn Manson)
• Stuart Zechman - kitara (1993–1995) (ei tiettävästi musiikkiuralla)
• David Suycott - rummut (1993v1995) (ei tiettävästi musiikkiuralla)

Albumit

• Iwo Jimma (EP), 1991
• Ungod, 1993
• Wither Blister Burn & Peel, 1996
• Darkest Days, 1998
• Stabbing Westward, 2001
• The Essential Stabbing Westward, 2003
• What Do I Have To Do?, 2003
• Save Yourself - The Best of, 2010