Sotamuseon Maneesi

museorakennus Suomenlinnassa

Sotamuseon Maneesi on Suomenlinnassa Isolla Mustasaarella sijaitseva Sotamuseolle kuuluva näyttelytila, joka on alun perin rakennettu venäläisten tykkivarastoksi vuosina 1880–1881. Vuodesta 2012 lähtien Maneesissa on ollut nähtävillä Autonomiasta Atalantaan-näyttely, joka esittelee Suomen sotahistoriaa 1800-luvulta nykypäivään. Näyttelyssä käsitellään autonomiaakin varhaisempia aikoja, mutta pääpaino on talvi- ja jatkosodassa. Rakennus on toiminut museona vuodesta 1989 lähtien, ja siellä vierailee vuosittain noin 13 000 ihmistä.

Sotamuseon Maneesi
Osoite Suomenlinna C 77
Sijainti Suomenlinna, Helsinki
Rakennustyyppi Museo
Valmistumisvuosi 1881
Suunnittelija Greifon
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Yleiskuva Maneesin näyttelystä

Rakennuksen historia muokkaa

Maneesi rakennettiin Suomenlinnaan venäläiskaudella, vuosina 1880–1881. Rakennuksesta oli tehty suunnitelmia jo vuonna 1875, mutta ne kuitenkin hylättiin ja päädyttiin kolme vuotta myöhemmin arkkitehti Greifonin piirustuksiin. Samainen arkkitehti on myös suunnitellut Suomenlinnan Rantakasarmin. Maneesi rakennettiin tiilestä, lattia oli savea ja seinät rapatut sisältä. Lattia tosin kunnostettiin betoniseksi vuonna 1908. Ison hallitilan lisäksi maneesiin suunniteltiin päätyjen sisäänkäyntien oheen eteishuoneet, jonne asetettiin lämmitysuunit. Uunit tosin siirrettiin myöhemmin halliin, jonne rakennettiin tätä varten lisää hormia.[1]

Venäläiset käyttivät maneesia pääasiassa tykkivarastona, mutta sinne sijoitettiin myös voimistelutelineet varuskunnan sotilaiden käytettäväksi. Rakennuksen päätyyn rakennettiin 1890-luvun alussa myös orkesteritila, näyttämö, sekä naisten ja miesten pukuhuoneet.[1]. Maneesi soveltui siis moneen käyttötarkoitukseen, mutta hevosia siellä ei ole koskaan ollut nimestään huolimatta.

Suomen itsenäistymisen jälkeen 1917 Suomenlinna siirtyi Venäjältä Suomelle. Itsenäistymistä seurasi pian Suomessa sisällissota, jonka aikana ja jälkeen Suomenlinnassa toimi punavankileiri. Maneesia käytettiin vuosien 1918–1919 aikana kuitenkin varastona ja verstaana. Maneesi on myös itsenäisyyden aikana toiminut pääasiassa varastotilana esimerkiksi merivoimille ja vuodesta 1974 alkaen Sotamuseolle. Hallissa on kuitenkin pidetty myös elokuvateatteria, ja jatkosodan aikana siellä pelattiin koripalloa.[2]


Sotamuseon saatua valtioneuvostolta 1975 luvan aloittaa näyttelytoiminta uudelleen Suomenlinnassa näyttelytilaksi valittiin maneesi. Suomenlinnan asukkaat suhtautuivat aluksi suunnitelmiin varauksellisesti, sillä Sotamuseon pelättiin vievän asumiseen tarkoitettuja tiloja: maneesin laajentamisen ohella asukkaat pelkäsivät, että 1960-luvulla lakkautettu Laivastomuseokin uudelleen perustettaisiin saarelle Sotamuseon yhteydessä.[3] Näin ei kuitenkaan käynyt ja maneesin peruskorjaus toteutettiin vuosina 1986–1987, minkä aikana esimerkiksi lämmitysuunit poistettiin ja lattia rakennettiin kokonaan uudelleen.[1]

Maneesin näyttelyt ovat vaihdelleet vuosien aikana, ja nykyinen, vuonna 2012 avattu Autonomiasta Atalantaan esittelee Suomen sotahistoriaa ja puolustusvoimien kehitystä pääasiassa vuodesta 1809 aina nykypäivään saakka. Maneesissa on myös järjestetty erikoisnäyttelyitä, kuten vuoden 2011 Vesikko-näyttely.

Autonomiasta Atalantaan -näyttely muokkaa

 
Rolls-Royce Silver Ghost, Maneesin näyttelyssä.

Autonomiasta Atalantaan-näyttely sijaitsee maneesin hallitilassa. Se on jaoteltu kolmeen osa-alueeseen siten, että pääovesta katsoen vasemmalta seinustalta voi lukea Suomen sotahistoriasta ja armeijan kehityksestä kronologisessa järjestyksessä. Oikealle seinustalle taas on sijoitettu sotilasunivormuja 1800-luvulta nykypäivään esittelevä pitkä lasivitriini, ja hallin keskiosassa voi tutustua raskaampaan kalustoon, josta näyttely pääasiassa koostuu.

Materiaali on vaihdellut vuosien saatossa näyttelyiden mukaan, mutta näytteillä on aina ollut esimerkiksi viestikorsu sekä brittiläinen kevyt Vickers-Armstrong-panssarivaunu, joita Suomi sai käyttöönsä talvi- ja jatkosotaan. Esineitä on nykyään näytteillä useista eri aselajeista: ilmatorjuntaa edustaa saksalainen 88mm RMB-ilmatorjuntatykki, kenttätykistöä 76K/02-tykki ja merivoimia neuvostoliittolainen T-46-torpedo sekä miinalaiva Pohjanmaan Atalanta-operaatiossa haltuunsa ottama somalimerirosvojen vene. Huollon merkitystä osana sodankäyntiä ilmentävät hevosvetoinen kenttäkeittiö, yhdysvaltalainen Ford V8- kuorma-auto sekä lottaunivormu.

Yksi näyttelyn erikoisuuksista on suomalaisen Torpedovene S2:n torpedoputki, joka on kahdesti ollut uponneessa aluksessa. Alun perin se oli sijoitettu keisarillisen Venäjän Bditelnyihin, joka ajoi miinaan marraskuussa 1917. Putki nostettiin myöhemmin merestä ja sijoitettiin itsenäisen Suomen laivaston torpedovene S2:een. Tämäkin alus kuitenkin upposi Reposaaren edustalla kovassa myrskyssä lokakuussa 1925. Putki nostettiin ylös merestä seuraavana vuonna, ja siirrettiin Sotamuseon kokoelmiin 1930.

Autonomiasta Atalantaan -näyttely suljettiin 31.10.2017.

Puolustusvoimat – 100 vuotta sodan ja rauhan töissä -näyttely muokkaa

Uusi ja nykyinen näyttely avattiin Sotamuseon Maneesiin 9.5.2018. Nyt Sotamuseolla oli käytössään Suomenlinnassa kaksi erillistä näyttelytilaa, Maneesin näyttely käsittää Suomen itsenäisyyden kaikki neljä sotaa vuosilta 1918–1945. Sisällissota, Talvisota, Jatkosota ja Lapin sota muodostavat näyttelyn eri osa-alueet. Suomenlinnassa toinen näyttely on Tykistömaneesin rauhan ajan näyttely, jossa esitellään Puolustusvoimien historiaa sotien päättymisestä nykypäivään saakka. Yhdessä nämä kaksi näyttelyä muodostavat Puolustusvoimat – 100 vuotta sodan ja rauhan töissä -näyttelyn.

Näyttelyssä on esillä esimerkiksi Lauri Törnin mitalit, Mauno Koiviston pikakivääri, Rolls-Royce Silver Ghost auto sekä univormuja eri aikakausilta. Vuoden 2018 aikana uusi näyttely keräsi Sotamuseon historian kävijäennätyksen, kun Maneesin, Tykistömaneesin ja Vesikon näyttelyissä vieraili vuoden aikana yli 131 000 vierailijaa.

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b c http://herba.suomenlinna.fi/map/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Enqvist & Härö 1998, s. 304
  3. Enqvist & Härö 1998, s. 204

Aiheesta muualla muokkaa