Sotajumala

suomalainen yhtye

Sotajumala oli suomalainen, suomenkielistä death metalia soittava yhtye, joka perustettiin vuonna 1998. Yhtye ilmoitti 31.12.2016 Facebook-sivuillaan lopettavansa toimintansa.[1] Yhtye soitti viimeisen hautajaiskeikkansa kotikaupungissaan Jyväskylän Lutakossa 13.5.2017. Yhtyeen solisti Mynni Luukkainen sanoi, että keikka oli ensimmäinen kerta, kun Sotajumala esiintyi loppuunmyydylle Lutakolle.

Sotajumala
Sotajumala esiintymässä Jalometalli Festivalissa Oulussa vuonna 2008.
Sotajumala esiintymässä Jalometalli Festivalissa Oulussa vuonna 2008.
Tiedot
Toiminnassa 1998–2017
Tyylilaji death metal, war metal
Kotipaikka Jyväskylä
Laulukieli suomi
Jäsenet

Mynni Luukkainenlaulu
Tomi Otsalabasso, taustalaulu
Pete Lapiokitara
Kosti Orbinski,  kitara
Timo Häkkinenrummut

Entiset jäsenet

Harri Lastu,  laulu (Sotajumala -demolla)
Arttu Romo,  rummut (1998–2002)
Jyrki Häkkinen,  kitara (1998–2002)
105 (Teijo Hakkola),  laulu

Levy-yhtiö

Cobra Records, 2010
Woodcut Records, 2003–2007

Aiheesta muualla
Kotisivut

Vaiheet muokkaa

Sotajumala perustettiin vuonna 1998. Yhtye koki jonkin verran miehistönvaihdoksia, joskin bändin kokoonpano säilyi vuodesta 2004 lopettamiseen asti samana. Sotajumala soitti suomenkielistä death metallia, sekä sotametallia, jonka sanoitukset kertovat sodasta. Yhtye sai levytyssopimuksen ensimmäisen, bändin nimeä kantavan, demon jälkeen Woodcut Recordsilta, jonka nimissä he tekivät yhden MCD:n, kaksi pitkäsoittoa sekä yhden split-julkaisun Torture Killerin kanssa. Viimeiseksi jääneen albuminsa yhtye julkaisi oman Sotajumala-Yhtiöt Oy:n kautta.

Yhtyeen suomenkieliset sotaa käsittelevät sanoitukset ovat luoneet osaan kuulijakuntaa mielleyhtymiä äärioikeistolaisuudesta. Entinen laulaja 105 on sanonut Imperiumi.netin haastattelussa, että bändi on isänmaallinen, muttei missään nimessä natsistinen eikä ihannoi sotaa.[2] Levy-yhtiö Woodcut Recordsin esittelytekstin mukaan Sotajumalan sanoitusten ei ole tarkoitus levittää fasismia eikä yhtye ota kantaa poliittisiin tai muihinkaan ideologioihin. [3]

Viimeinen tunnettu kokoonpano muokkaa

Entiset jäsenet

  • Harri Lastu – laulu (Sotajumala -demolla)
  • Arttu Romo – rummut (1998–2002)
  • Jyrki Häkkinen – kitara (1998–2002)
  • 105 (Teijo Hakkola) – laulu

Diskografia muokkaa

Studioalbumit

EP:t

Split-albumit
Demot
  • Sotajumala  (2001, omakustanne)
Singlet

Videografia muokkaa

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sotajumala.