Sorin Grindeanu

romanialainen poliitikko ja pääministeri

Sorin Grindeanu (s. 5. joulukuuta 1973 on romanialainen poliitikko. Hänet nimitettiin Romanian pääministeriksi joulukuun lopussa 2016.

Sorin Grindeanu
Romanian pääministeri
4.1. 2017 – 29.6. 2017
Edeltäjä Dacian Cioloș
Seuraaja Mihai Tudose
Henkilötiedot
Syntynyt5. joulukuuta 1973 (ikä 50)
Brasov, Romania
Tiedot
Puolue PSD
Aiheesta muualla
www.soringrindeanu.ro

Grindeanu on opiskellut matematiikkaa ja tietojenkäsittelyä. Hän tuli politiikkaan vuonna 1996. Hän oli tietoyhteiskuntaministerinä 2014-2015, ja siirtyi sen jälkeen aluepolitiikkaan. Syksyllä 2016 hän nousi otsikoihin sanomalla, että Romanian ja Serbian rajalle pitäisi rakentaa muuri, joka estäisi pakolaisten virtaamisen Romaniaan.[1]

Pian valtaan tultuaan Grindeanun hallitus yritti saada voimaan asetuksen, jonka mukaan monet korruptiotoimet eivät olisi rikoksia. Jos tämä olisi hyväksytty, PSD:n johtohahmo Liviu Dragnea olisi voinut asettua ehdokkaaksi pääministeriksi. Muutosta ei hyväksytty, ja kesäkuussa 2017 PSD veti tukensa pois Grindeanun hallitukselta, mutta pääministeri kieltäytyi eroamasta.[2] Lopulta hallitus kaatui parlamentin epäluottamuslauseeseen.[3]

Lähteet muokkaa

  1. Georgeta Gheorghe: Profile: Sorin Grindeanu, PM designate said in September he does not dismiss building a wall against refugees Business Review. 3.1.2017. Viitattu 4.8.2020.
  2. Romania PM refuses to resign after party withdraws support DW. 15.6.2017. Viitattu 4.8.2020.
  3. On this day.. (2017-06-21 Romanian Prime Minister Sorin Grindeanu outed after losing no-confidence vote 241-7) OnThis Day. Viitattu 4.8.2020.