Sonny Heinilä

suomalainen saksofonisti ja huilisti

Kari Juhani ”Sonny” Heinilä (s. 31. lokakuuta 1966 Kiukainen)[1][2] on suomalainen saksofonisti ja huilisti.

Sonny Heinilä vuonna 1992.

Hän aloitti musiikkiopintonsa Rauman musiikkiopistossa soittamalla pianoa ja jatkoi myöhemmin Porin Palmgren-konservatoriossa soittiminaan huilu ja saksofoni. Vuonna 1984 Heinilä aloitti opinnot Sibelius-Akatemian jazzosastolla ja opiskeli samaan aikaan säveltämistä yksityisesti Eero Hämeenniemen johdolla.[3]

Hänen ensimmäiset yhtyeensä olivat 1980-luvun puolivälissä Pori Big Band sekä myöhemmin Espoo Big Band ja UMO Jazz Orchestra. Lisäksi Heinilä on soittanut muun muassa Edward Vesalan Sound & Fury -yhtyeessä ja toiminut UMO:n kapellimestarina. 2000-luvulla hän on siirtynyt musiikissaan kohti jazzvaikutteista kansan- ja kamarimusiikkia. Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinto Heinilälle myönnettiin vuonna 2001.[3][4]

Sooloalbumit muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 175. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
  2. Rauman kaupungin tiedotuslehti 1/2008 (s. 7)[vanhentunut linkki] Viitattu 30.7.2013.
  3. a b Jazz Finland Viitattu 31.7.2013.
  4. Kotimaan toiminta: Valtakunnalliset Jazzpäivät ja Yrjö-palkinto Jazz Finland. Jazzliitto. Viitattu 30.7.2018.
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.