Sonja Edström-Ruthström

ruotsalainen maastohiihtäjä
(Ohjattu sivulta Sonja Ruthström-Edström)

Sonja Edström-Ruthström (o.s. Edström) (18. marraskuuta 1930 Luulaja15. lokakuuta 2020[1]) oli ruotsalainen maastohiihtäjä, joka kilpaili 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa. Hän voitti kolme olympiamitalia: yhden kullan Squaw Valleyssä 1960 ja kaksi pronssia Cortina d’Ampezzossa 1956. Hän saavutti kaksi pronssimitalia MM-kilpailujen viesteissä (1954 ja 1958). Parhaimmillaan hän oli vuonna 1956, jolloin hän saavutti olympialaisissa ainoan henkilökohtaisen arvokisamitalinsa ja nosti viestin nopeimmalla yksityisajalla Ruotsin pronssille sekä voitti olympialaisten jälkeen Falunin, Salpausselän, Holmenkollenin ja Ounasvaaran 10 kilometrin kilpailut. Falunin kympin hän voitti kaikkiaan neljänä peräkkäisenä vuonna 1954–1957. Ensimmäisen kerran hän hiihti arvokilpailuissa Oslon talviolympialaisissa 1952 sijoittuen 10 kilometrillä 11:nneksi.[2]

Mitalit
Sonja Edström-Ruthström
Sonja Edström-Ruthström
Maa:  Ruotsi
Naisten hiihto
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Squaw Valley 1960 3 × 5 km
Pronssia Pronssia Cortina d'Ampezzo 1956 10 km
Pronssia Pronssia Cortina d'Ampezzo 1956 3 × 5 km
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Falun 1954 3 × 5 km
Pronssia Pronssia Lahti 1958 3 × 5 km

Lähteet muokkaa

  • Arponen, Antti O.; Hannus, Matti; Honkavaara, Aarne; Leinonen, Kimmo; Mäki-Kuutti, Tarmo; Raatikainen, Voitto; & Raevuori, Antero: Talviurheilun tähdet, s. 171. WSOY, 1986. ISBN 951-0-13095-8.

Viitteet muokkaa

  1. Sveriges första kvinnliga längdmedaljör på OS har gått bort SVT Sport. 16.10.2020. Sveriges Television AB. Viitattu 16.10.2020. (ruotsiksi)
  2. Arponen, ym., s. 171

Aiheesta muualla muokkaa


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.