Somalian kuiva vuoristometsä

Somalian kuiva vuoristometsäalue on yksi Maailman luonnonsäätiön nimeämistä ekologisista suojelukohteista. Se sijaitsee Afrikan sarven pohjoisosassa. Siihen kuuluu korkeita vuoristoalueita lähellä merta. Alueen kasvisto on ainutlaatuinen. Oman kasvilajiston lisäksi alueelta löytyy myös Välimeren alueen kasveja, joita ei löydy muualta Itä-Afrikassa. Tällä luonnonmaantieteellisellä alueella sijaitsee Somalian korkeimmat vuoret ja korkein sademäärä. Johtuen alueen vaikeapääsyisyydestä ja eristyneestä sijainnista luonto on säilynyt monin paikoin lähes koskemattomana.[1]

Almadowin vuoristometsää Maakhirissa Somaliassa
Somalian kuivan vuoristometsän luonnonmaantieteellisen alueen kartta

Nykyään aluetta uhkaa metsän polttaminen puuhiileksi ja myynti sahatavaraksi sekä öljyn ja mineraalien etsintä. Väestön ja metsästyksen lisääntyessä suurempien nisäkkäiden määrät ovat pienentyneet.[2] Alueen vaikeapääsyisyys ja kiistanalainen sijainti Somalimaan ja Puntmaan autonomisen alueen välissä on tehnyt alueesta somalialaisten merirosvojen turvapaikan[3].

Luonnonmaantieteellinen alue muokkaa

Tämä luonnonmaantieteellinen alue käsittää Afrikan sarven kärjen ulottuen Puntin autonomiselta alueelta Somalian rannikolta Somalimaahan.[1] Surudin vuoristossa Somalian korkein vuori Shimbiris nousee 2 416 metrin korkeuteen.[1][4] Alue jatkuu Punaisenmeren rannikkotasanteelta noin 300 kilometriä etelään ja lännessä kohti Intian valtamerta. Laajat vuoristoalueet nousevat yli 1 500 metrin korkeuteen.[1]

Ilmasto muokkaa

Ilmasto on kuuma ja kuiva. Kausittaiset lämpötila vaihtelut ovat huomattavia. Keskimääräinen lämpötila vaihtelee 21 °C:n ja 30 °C:n välillä alangolla sekä 9 °C:n ja 21 °C:n välillä vuoristossa. Keskimääräinen sademäärä on alavilla alueilla alle 200 millimetriä vuodessa. Lähellä Maydhiä sademäärä on Somalian korkein, yli 700 mm vuodessa.[1]

Geologia  muokkaa

Pääasiassa vuoristoalueitten kallioperä koostuu kalkkikivestä ja kipsistä, jota peittää ohut saviperäinen maa, joka kerää vain vähän kosteutta sadeaikojen ulkopuolella.[4]

Kasvillisuus  muokkaa

Monet kasvilajit ovat endeemisiä ja kasvavat vain tällä alueella, kuten Reseda sessilifolia -resedalaji. Kasvillisuus tällä luonnonmaantieteellisellä alueella vaihtelee johtuen korkeuseroista, sateiden määrästä ja maaperästä. Rannikon puoliautiomaaelinympäristöstä löytyy hyvin vähän muuta kuin ruohovartista kasvillisuutta. Ylemmillä alueilla sisämaassa puuvartinen kasvillisuus yleistyy. Kasvillisuutta hallitsevat akaasiat (Acacia), mirhapuut (Commiphora) ja olibaanit (Boswellia). Jyrkillä rinteillä kasvaa ikivihreitä lajeja, kuten Dracaena schizantha, Cadia purpea, Buxus hildebrandtii ja Pistacia aethiopica, kun taas katajametsää kasvaa korkeammalla vuoristossa.[4]

Eläimistö  muokkaa

Erityisesti Cal Madowissa ja sen ympäristössä on rikkaampi eläimistö kuin muualla Somaliassa. Siellä esiintyy harvinaisimmat ja alkuperäisimmät lajit. Kuten paikallisia peippo-, kyyhkys-, ja varpuslajeja. Nisäkkäistä mainittakoon paikalliset antilooppi- ja gasellilajit[5].

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Magin, Chris & Burdette, Christine: Somali montane xeric woodlands World Wildlife Fund – WWF. Viitattu 17.1.2020. (englanniksi)
  2. Goldblatt, Peter & Thulin, Mats: Gladiolus somalensis (Iridaceae), a New Species from Northeastern Somalia. Novon, 1995, 5. vsk, nro 4, s. 325–328. Missouri Botanical Garden Press. doi:10.2307/3391957. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.1.2020. (englanniksi)
  3. Somalia: Somaliland forces fight civilians, pirates in Sanaag Garowe Online. 6.7.2008. Arkistoitu 4.8.2008. Viitattu 17.1.2020. (englanniksi)
  4. a b c Somalia Geography WorldAtlas.com. 7.4.2017. Viitattu 17.1.2020. (englanniksi)
  5. McGinley, Mark: Somali montane xeric woodlands Encyclopedia of Earth. 31.8.2007. Arkistoitu 31.3.2008. Viitattu 17.1.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

  • Friis, Ib: Forests and forest trees of Northeast tropical Africa : their natural habitats and distribution patterns in Ethiopia, Djibouti and Somalia. London: Royal Botanic Gardens, Kew, 1992. ISBN 0-11-250005-6.
  • Biomes – Conserving Biomes World Wildlife Fund – WWF. Viitattu 17.1.2020. (englanniksi)
  • Lovett, J. C. & Friis, I.: Patterns of endemism in the woody flora of north-east and east Africa. The Biodiversity of African Plants, 1996, s. 582–601. Springer. doi:10.1007/978-94-009-0285-5_72. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.1.2020. (englanniksi)
  • Szymanski, Tekla    : Fatima Jibrell: Nursing Nature     World Press Review    . 2002    . Arkistoitu 29.5.2019  . Viitattu 17.1.2020   . (englanniksi)   
  • Somalia Indexmundi. Viitattu 17.1.2020. (englanniksi) Somalian vuorien nimet, sijainnit ja korkeudet.