Snooker-kausi 2010–2011

Snookerin ammattilaiskausi 2010–2011 käynnistyi elokuussa 2010. Ammattilaisten ranking-turnauksiin sijoitetaan ranking-listan 16 parasta pelaajaa suoraan 32 pelaajan kaavioon.

Uudistuksia ranking-turnauksiin muokkaa

Vuonna 2010 tehtiin tämän kauden alla uudistuksia ammattilaisten pääkiertueelle. Perinteinen Grand Prix muuttui nimeltään World Openiksi, jonka formaatti poikkeaa perinteisestä ranking-turnauksesta arvottujen peliparien sekä nopeatahtisen pelisysteeminsä vuoksi [1]. Snooker-kausi laajentui myös Saksaan, missä sovittiin järjestettäväksi German Masters-turnaus. Kauden aikana järjestetään myös Players Tour Championship-turnaussarjana pienempiä turnauksia, joista voi saavuttaa ranking-pisteitä. Näistä puolet järjestetään Britteinsaarten ulkopuolella Saksassa, Belgiassa sekä Tšekissä. Yksi suurimpia uudistuksia on myös se, että turnausten pelikaavioon sijoitetaan pelaajat kahden vuoden muuttuvan ranking-listan perusteella, eikä koko kauden virallisen sijoituksen perusteella, kuten aikaisemmin. Muutosten takana on pitkälti kattojärjestön (WSA) uusi puheenjohtaja Barry Hearn. [2]

Kauden alustus muokkaa

Tälle kaudelle kiinalainen Liang Wenbo nousi ensimmäistä kertaa 16:n parhaan joukkoon ranking-listalla [3]. Eliittiin palasi myös skotlantilainen, välillä masennuksestakin kärsinyt [4], Graeme Dott vuoden 2010 maailmanmestaruuskisoissa (Betfred.com World Championship) saavuttamiensa pisteiden turvin. Dott pelasi finaalissa Australian Neil Robertsonia vastaan, mutta Robertson voitti ensimmäisen mestaruutensa erin 18–13 nousten näin ensimmäistä kertaa urallaan kolmen parhaan sijoitetun pelaajan joukkoon [5]. Lisäksi muutaman vaikeamman kauden kärsinyt walesilainen Mark Williams jatkoi nousuaan ja palasi 10:n parhaan joukkoon sijalle 8. Lajin pitkän linjan englantilainen huippupelaaja Peter Ebdon putosi pettymyksekseen 16:n parhaan joukosta ensi kertaa 16 vuoteen [6]. Kausi on siinä mielessä historiallinen, että ensimmäistä kertaa pääkiertueella pelaa naispuolinen pelaaja Reanne Evans, joka on voittanut naisten snookerin maailmanmestaruuden kuusi kertaa peräkkäin [7].

Tapahtumat muokkaa

Kesä muokkaa

Kauden avaavassa Wuxi Classic-kutsuturnauksessa oli jälleen finaalissa Ding Junhui, mutta pidemmän korren veti Shaun Murphy. Uudet pienemmät ranking-turnaukset Star Xing Pai Players Tour Championship 1 ja 2 eivät tarjonneet suuria yllätyksiä, sillä voittajaksi selviytyivät viime vuosien menestyjät Mark Williams sekä Mark Selby. Kolmannessa sen sijaan voittajaksi selviytyi Tom Ford, joka saavutti ensimmäisen ranking-pisteitä tuovan turnausvoittonsa. Kesäsarjan neljännessä pienemmässä turnauksessa Barry Pinches, joka on myös tätä ennen jäänyt ilman suurempaa menestystä, kukisti finaalissa itse Ronnie O'Sullivanin. Myös nuori Judd Trump sai kokea ensimmäisen ranking-turnausvoittonsa Paul Hunter Classic-turnauksessa elokuussa. Tämäkin turnaus kuuluu pienempiin ranking-turnauksiin ja on osa Euro Players Tour Championship-sarjaa.

Syksy muokkaa

Ensimmäinen isompi ranking-turnaus pelattiin syyskuun alussa Shanghaissa, jossa yllätysfinalistiksi nousi ammattilaisturnauksessa 148 pisteen lyöntisarjan suorittanut (vapaapallotilanteesta) Jamie Burnett, mutta finaalissa Ali Carter piti pintansa ja saavutti jo toisen suuren ranking-turnausvoittonsa [8]. Toinen suurturnaus pelattiin melkein heti edellisen perään Glasgow'ssa, jossa hallitseva maailmanmestari Neil Robertson nousi voittajaksi kaadettuaan semifinaalissa Mark Williamsin ja finaalissa Ronnie O'Sullivanin, kirjoittaen näin jälleen historiaa olemalla ensimmäinen australialainen ranking-listan ykköspelaaja [9]. Belgiassa Euro Players Tour 2:n voittajaksi selviytyi Shaun Murphy erin 4-2, vastustajanaan Martin Couch [10]. Peräkkäisinä lokakuun alun viikonloppuina pelatuissa Players Championship Tour 5 ja 6 -turnauksissa voittajaksi selviytyivät Ding Junhui [11] sekä Dominic Dale [12]. Euro Players Tour 3-6 -osakilpailut ennen syyskauden päätöstä saivat voittajikseen Marcus Campbellin, Stephen Leen, puolen vuoden pelikiellon kärsineen John Higginsin sekä Michael Holtin [13]. Higgins oli kahdessa peräkkäisessä pienturnauksessa finaalissa, joten hän teki vahvan paluun kilpakentille. Paluun kruunasi todellinen trillerivoitto UK Championshipin finaalissa, jossa hän nousi 6-9 -tappioasemasta voittoon vanhaa kilpakumppaniaan Mark Williamsia vastaan [14].

Kevät muokkaa

Vuoden 2011 alussa Ding Junhui saavutti toisella (finaali-) yrittämällään Masters-tittelin kaataen finaalissa Marco Fun erin 10-4. Finaali oli ensimmäinen, jossa pelasi kaksi aasialaispelaajaa [15]. Kevään ensimmäisessä ranking-turnauksessa Williams eteni toisen kerran peräkkäin finaaliin ja tällä kertaa hän ei päästänyt voittoa käsistään, vaikka vastustaja Mark Selby tasoittikin vielä tilanteeksi 7-7 oltuaan 4-7-tappiolla [16]. Helmikuun puolivälin tienoilla pelatussa Welsh Openissa finaalin valtasivat kaksi skotlantilaispelaajaa John Higgins ja Stephen Maguire, joista Higgins nousi 23. ranking-turnausvoittoonsa alun 2-5-tappioasemasta [17]. PTC -turnaussarjan päätösturnauksessa Shaun Murphy kaatoi finaalissa Martin Gouldin, joka oli ensimmäisessä isossa ranking-turnausfinaalissaan, puhtaasti erin 4-0 [18]. China Openissa myös ensikertalainen finalisti Judd Trump päihitti Mark Selbyn tiukassa taistossa erin 10-8. Trump eteni myös maailmanmestaruuskilpailujen finaaliin, jossa kuitenkin John Higgins päihitti hänet vain kolmen erän erolla ja voitti neljännen maailmanmestaruutensa.

Turnaukset muokkaa

Main tour muokkaa

Vaaleansinisellä taustalla korostettu on suurturnaus [19].

Ajankohta Turnaus Paikka Voittaja Hävinnyt finalisti Lukemat
2.–6.6. Rundili Wuxi Classic Wuxi   Shaun Murphy   Ding Junhui 9-8
25. - 27.6. Star Xing Pai Players Tour Championship 1
Sheffield   Mark Williams   Stephen Maguire 4-0
9. - 11.7. Star Xing Pai Players Tour Championship 2
Sheffield   Mark Selby   Barry Pinches 4-3
6. - 8.8. Star Xing Pai Players Tour Championship 3
Sheffield   Tom Ford   Jack Lisowski 4-0
11. - 14.8. Star Xing Pai Players Tour Championship 4
Sheffield   Barry Pinches   Ronnie O'Sullivan 4-3
26. - 29.8. Euro Players Tour Championship 1
Paul Hunter Classic
Furth   Judd Trump   Anthony Hamilton 4-3
6.–12.9. Shanghai Masters Shanghai   Ali Carter   Jamie Burnett 10-7
18.–26.9. World Open Glasgow   Neil Robertson   Ronnie O'Sullivan 5-1
30.9.–3.10. Euro Players Tour Championship 2
Brugge   Shaun Murphy   Matthew Couch 4-2
7.–10.10. Star Xing Pai Players Tour Championship 5
Sheffield   Ding Junhui   Jamie Jones 4-1
14.–17.10. Star Xing Pai Players Tour Championship 6
Sheffield   Dominic Dale   Martin Gould 4-3
22.–24.10. Euro Players Tour Championship 3
Russelheim   Marcus Campbell   Liang Wenbo 4-0
28.–31.10. Euro Players Tour Championship 4
Offenburg   Stephen Lee   Stephen Maguire 4-2
11.–14.11. Euro Players Tour Championship 5
Hamm   John Higgins   Shaun Murphy 4-2
18.–21.11. Euro Players Tour Championship 6
Praha   Michael Holt   John Higgins 4-3
4.–12.12. UK Championship Telford   John Higgins   Mark Williams 10-9
9.–16.1. The Masters Lontoo   Ding Junhui   Marco Fu 10-4
28.–30.1. World Snooker Shootout Blackpool   Nigel Bond   Robert Milkins 1-0 (58-24)
3.–6.2. German Masters Berliini   Mark Williams   Mark Selby 9-7
14.–20.2. Welsh Open Newport   John Higgins   Stephen Maguire 9-6
17.–20.3. PTC Grand Final
Dublin   Shaun Murphy   Martin Gould 4-0
28.3.–3.4. China Open Peking   Judd Trump   Mark Selby 10-8
16.4.–2.5. Betfred.com World Snooker Championship Sheffield   John Higgins   Judd Trump 18-15

Muita ammattilaisturnauksia muokkaa

Ajankohta Turnaus Paikka Voittaja Hävinnyt finalisti Lukemat
27.–28.11. Matchroom Premier League Norfolk   Ronnie O'Sullivan   Shaun Murphy 7-1
29.-31.10. Power Snooker Prestatyn   Ronnie O'Sullivan   Ding Junhui 572-258
21.–24.3. Championship League Norfolk   Matthew Stevens   Shaun Murphy 3-1

Edelliset kaudet muokkaa

Ranking-listan 16 parasta kauden alussa muokkaa

[20] [21] [22]

Sij. Nimi Maa Ed. sij. MM 147
1 John Higgins, MBE   4 3 5
2 Neil Robertson   9 1 1
3 Ronnie O'Sullivan   1 3 9
4 Allister Carter   5 1
5 Ding Junhui   13 2
6 Stephen Maguire   2 1
7 Shaun Murphy   3 1 1
8 Mark Williams, MBE   15 3 1
9 Mark Selby   7 1
10 Mark Allen   11
11 Stephen Hendry, MBE   10 7 9
12 Ryan Day   6
13 Graeme Dott   28 1 1
14 Marco Fu   8 1
15 Mark King   16
16 Liang Wenbo   27 1

Lähteet ja linkit muokkaa

  1. World Snooker Entire Calendar
  2. World Snooker Tour Structure
  3. World Snooker Official Rankings
  4. Sporting Life GRAEME DOTT: I CAME CLOSE TO QUITTING
  5. World Snooker Robertson Captures World Title
  6. BBC Sport Peter Ebdon drops out of top 16 with Crucible defeat, 17. huhtikuuta 2010
  7. Daily Mail Ladies' snooker world champion Reanne Evans set for men's tour after being awarded wild card, 3. toukokuuta 2010
  8. Scotsman Ali Carter beats Jamie Burnett in Shanghai, 13. syyskuuta 2010
  9. Eurosport Robertson seals World Open title, 27. syyskuuta 2001
  10. World Snooker EPTC 2 Draw
  11. Cue Sport News (Arkistoitu – Internet Archive) Ding Wins PTC 5 Against Jones, 11. lokakuuta 2010
  12. Eurosport Stunning finish as Dale wins PTC event 6, 18. lokakuuta 2010
  13. World Snooker PTCs
  14. BBC Sport John Higgins beats Mark Williams to win UK title, 12. joulukuuta 2010
  15. BBC Sport Ding Junhui beats Marco Fu 10-4 to win Masters, 16. tammikuuta 2011
  16. World Snooker Mark Williams clinches German Masters title, 7. helmikuuta 2011
  17. Guardian John Higgins earns emotional Welsh Open victory over Stephen Maguire, 20. helmikuuta 2011
  18. Ronnie O'Sullivan[vanhentunut linkki] Congratulations to Shaun Murphy, winner of the PTC Grand Final 2011, 20. maaliskuuta 2011
  19. World Snooker World Snooker Tour 2010/11
  20. Chris Turner's SNOOKER ARCHIVE World Rankings
  21. Chris Turner's SNOOKER ARCHIVE World Professional Championship
  22. Chris Turner's SNOOKER ARCHIVE (Arkistoitu – Internet Archive) Maximum Breaks