Slavoj Žižek

slovenialainen filosofi
(Ohjattu sivulta Slavoj Zizek)

Slavoj Žižek (s. 21. maaliskuuta 1949 Ljubljana, Jugoslavia) on slovenialainen filosofi ja kulttuurikriitikko. Hän opiskeli filosofian tohtorin tutkintoonsa asti Ljubljanan yliopistossa, ja sen jälkeen hän opiskeli psykoanalyysia Pariisin yliopistossa. Žižekiä on luonnehdittu yhdeksi 2000-luvun lainatuimmista vasemmistoajattelijoista maailmassa.[1][2]

Slavoj Žižek
Žižek vuonna 2015
Žižek vuonna 2015
Henkilötiedot
Syntynyt21. maaliskuuta 1949 (ikä 75)
Ljubljana, Jugoslavia
Koulutus ja ura
Koulukunta hegeliläinen marxismi
Vaikutusalueet ideologia, psykoanalyysi, poliittinen filosofia, kulttuurintutkimus, elokuvateoria, teologia, saksalainen idealismi, dialektiikka
Väitöstyön ohjaaja Jacques-Alain Miller

Elämä ja ura muokkaa

Žižek tunnetaan töistään, joissa hän erittelee kulttuuria Jacques Lacanin tekstien hengessä. Žižekin ajattelun keskeisiä lähtökohtia ovat lacanilaisen psykoanalyysin ja ideologiakritiikin lisäksi G. W. F. Hegelin ja Karl Marxin filosofiset näkemykset. Lacanilaisen psykoanalyysin tulkinnan lisäksi hän kirjoittaa esimerkiksi fundamentalismista, globalisaatiosta, ihmisoikeuksista ja postmodernismista. Žižekin kirjoitustyyli on räiskyvä. Hän käyttää paljon kärjistyksiä ja havainnollistaa teorioita esimerkeillä populaarikulttuurista, kuten David Lynchin ja Alfred Hitchcockin elokuvista.[3]

Žižek on julkaissut 1990-luvun alusta alkaen noin kirjan vuodessa ja toimittanut useita teoksia. Hän kirjoittaa pääasiassa englanniksi, mutta on julkaissut myös saksaksi ja ranskaksi. Vuonna 1990 hän oli Slovenian presidenttiehdokkaana.

Suomessa Žižekin kirjoituksia ovat kommentoineet muun muassa Tuomas Nevanlinna, Jukka Relander, Janne Porttikivi, Janne Kurki, Kimmo Jylhämö ja Hanna Kuusela. Yle Teema esitti vuonna 2008 Žižekin kolmiosaisen sarjan Elokuvan kätketty kieli (The Pervert’s Guide to Cinema), jossa Žižek eritteli tunnettuja elokuvia. Vuonna 2013 Teeman elokuvafestivaali esitti samaa tematiikka jatkavan dokumenttielokuvan Žižek ja elokuvan kätketty ideologia (The Pervert’s Guide to Ideology).[4]

Näkemyksiä muokkaa

Žižekin mukaan vuonna 1989 ei kuollut pelkästään valtiososialismi vaan myös sosiaalidemokratia.[5]

Vuonna 2009 Žižek sanoi Suomessa käydessään, että yhteiskuntajärjestelmiä voidaan verrata suuriin taiteilijoihin, joiden luovuus etenee määrätietoisesti tiettyä lakipistettä kohti ja tyrehtyy sen saavutettuaan tarjoamatta enää mitään uutta, ”kuten Sibeliukselle kävi Tapiolan valmistuttua”.[6]

Teoksia muokkaa

  • The Sublime Object of Ideology (1989), suom. Ideologian ylevä objekti. Suom. Heikki Kujansivu ja Janne Kurki. Vantaa: Apeiron, 2005. ISBN 952-5538-04-4.
  • Beyond Discourse Analysis (yhdessä Ernesto Laclaun kanssa; teoksessa New Reflections on the Revolution of Our Time) (1990)
  • For They Know Not What They Do (1991)
  • Looking Awry (1991)
  • Enjoy Your Symptom! (1992)
  • Tarrying with the Negative (1993)
  • Everything You Always Wanted to Know About Lacan...But Were Afraid to Ask Hitchcock (1993)
  • The Metastases of Enjoyment (1994)
  • The Indivisible Remainder: Essays on Schelling and Related Matters (1996)
  • The Abyss of Freedom (1997)
  • The Plague of Fantasies (1997)
  • Multi-culturalism, or, the Cultural Logic of Multi-national Capitalism (1997)
  • The Ticklish Subject (1999)
  • Contingency, Hegemony, Universality (yhdessä Judith Butlerin ja Ernesto Laclaun kanssa) (2000)
  • The Art of the Ridiculous Sublime: On David Lynch's Lost Highway (2000)
  • The Fragile Absolute (2000)
  • Did Somebody Say Totalitarianism? (2001)
  • The Fright of Real Tears (2001)
  • On Belief (2001)
  • Opera's Second Death (2001)
  • Repeating Lenin (2001)
  • Welcome to the Desert of the Real! Five essays on September 11 and related dates (2002), suom. Tervetuloa reaalisen autiomaahan! Viisi esseetä syyskuun 11. päivästä ja vastaavista päivämääristä. Suom. Janne Kurki. Helsinki: Apeiron, 2004. ISBN 952-5538-02-8.
  • Revolution at the Gates: Žižek on Lenin, the 1917 Writings (2002)
  • Organs Without Bodies (2003)
  • The Puppet and the Dwarf (2003)
  • Iraq: The Borrowed Kettle (2004)
  • Interrogating the Real (2005)
  • The Universal Exception (2006)
  • Neighbors and Other Monsters (teoksessa The Neighbor: Three Inquiries in Political Theology) (2006)
  • The Parallax View (2006)
  • How to Read Lacan (2007)
  • Violence: Big Ideas/Small Books, New York: Picador (2008), suom. Väkivalta. Suom. Janne Porttikivi. Helsinki: Nemo, 2012. ISBN 978-952-24014-5-8.
  • In Defense of Lost Causes, London: Verso (2008)
  • Mythology, Madness and Laughter: Subjectivity in German Idealism, Continuum (yhdessä Markus Gabrielin kanssa) (2009)
  • First As Tragedy, Then As Farce, London: Verso (2009)
  • The Monstrosity of Christ: Paradox or Dialectic?, The MIT Press (yhdessä John Milbankin kanssa) (2009)
  • Pehmeä vallankumous: Psykoanalyysi, taide, politiikka. Suom. ja toim. Janne Porttikivi. Osa alkuperäisistä artikkeleista ilmestynyt eri julkaisuissa, osa suomennettu käsikirjoituksesta. Helsinki: Gaudeamus, 2009. ISBN 978-952-495-127-2.
  • Politiikkaa, idiootti! Vastakkainasetteluja Žižekin kanssa. Toim. Kimmo Jylhämö ja Hanna Kuusela. Sisältää otteita Slavoj Žižekin teksteistä sekä haastattelun. Into-pamfletti 20. Helsinki: Like: Into, 2009. ISBN 978-952-01-0365-1.
  • Living in the End Times, London: Verso (2010)
  • Philosophy in the Present, Polity (yhdessä Alain Badioun kanssa) (2010)
  • The Idea of Communism, London: Verso (Konferenssista "The Idea of Communism", 2009, toim. Žižek & Costas Douzinas) (2010)
  • Paul's New Moment: Continental Philosophy and the Future of Christian Theology, Grand Rapids, MI: Brazos Press (yhdessä Creston Davisin ja John Milbankin kanssa) (2010)
  • Der neue Klassenkampf: Die wahren Gründe für Flucht und Terror. Ullstein, Berlin 2015, ISBN 978-3-550-08144-6, suom. Uusi luokkataistelu. Terrorismin ja pakolaisuuden todelliset syyt. Suom. Miika Luoto. Helsinki: Into, 2017. ISBN 978-952-264-738-2

Lähteet muokkaa

  1. Kylmänen, Erkki: Žižek!. Helsingin Sanomat 1.12.2009.
  2. Juhana Säilynoja: Filosofian supertähti Slavoj Žižek Yle.fi. 18.11.2013 - 13:07. Päivitetty 27.08.2018 - 15:59. Yle. Viitattu 9.5.2022.
  3. Ahlroth, Jussi: Maailman vaarallisimmat miehet kohtasivat lavalla. Helsingin Sanomat 4.7.2011, sivu B 1
  4. Žižek ja elokuvan kätketty ideologia yle.fi. Viitattu 10.9.2021.
  5. Žižek, Slavoj (2011). Living in the End Times. s. 460
  6. Tähti, Tuomas: Žižek ja vasemmiston uudelleenkoulutus Uutiskynnys. 5.12.2009. Arkistoitu 11.4.2010. Viitattu 19.1.2021.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Verhaeghe, Paul & Žižek, Slavoj & Vadén, Tere & Kurki, Janne: Media ja identiteetti. Toimittanut Janne Kurki. Apeiron kirjat, 2010.
  • Žižek, Slavoj: Kaikkien maiden myymälävarkaat, liittykää yhteen!. (Shoplifters of the World Unite, 2011) Niin & näin, 2011, nro 4, s. 16-18.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Slavoj Žižek.

Artikkeleita ja luentoja muokkaa

Muuta muokkaa