Skandaalikuningatar

Skandaalikuningatar on Max Ophülsin ranskalais-saksalainen elokuva vuodelta 1955. Elokuva on Ophülsin ensimmäinen värielokuva sekä myös hänen viimeinen elokuvansa. Elokuva perustuu löyhästi 1800-luvulla eläneen Lola Montezin elämään.

Skandaalikuningatar
Lola Montès
Lola Montès 1955 poster.jpg
Ohjaaja Max Ophüls
Käsikirjoittaja
Tuottaja Albert Caraco
Säveltäjä Georges Auric
Kuvaaja Christian Matras
Leikkaaja Madeleine Gug
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa
Tuotantoyhtiö
Ensi-ilta 1955
Kesto 116 min
Alkuperäiskieli ranska, saksa, englanti
Budjetti kaksi miljoonaa dollaria
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Ensimmäisen käsikirjoitusversion teki Saint-Lawrent Cecil, mutta kun Ophüls valittiin ohjaajaksi, hän hylkäsi Cecilin käsikirjoituksen, ja palkkasi käsikirjoittajiksi Annette Wademantin ja Jacques Natansonin, joiden kanssa hän oli tehnyt yhteistyötä aiemminkin. Tuottajat ilmoittivat elokuvan perustuvan Cecilin romaaniin ”La vie extraordinaire de Lola Montes”, mutta sellaista romaania ei ollut olemassakaan. Elokuvasta tehtiin kolme versiota, ranskan-, saksan- ja englanninkielinen. Kullakin versiolla oli oma leikkaajansa. Elokuvan budjetti oli 2 miljoonaa dollaria, mikä oli suurin eurooppalaisen elokuvan budjetti toisen maailmansodan jälkeen.

VastaanottoMuokkaa

Skandaalikuningattaren vastaanotto ensi-illassa Pariisissa oli negatiivinen ja suurten lehtien kriitikot haukkuivat elokuvaa. Tuottajat vaativat Ophülsiä leikkaamaan elokuvan uudelleen, ja Ophüls teki uuden, 110-minuuttisen, version. Tuottajat eivät olleet tyytyväisiä tähänkään ja leikkasivat elokuvasta 91-minuuttisen version, joka ei menestynyt. Sittemmin elokuvasta on tehty kaksi restauroitua versiota, 1968 ja 2008. Vuonna 1968 Village Voice -lehden kriitikko Andrew Sarris kutsui elokuvaa kaikkein aikojen parhaaksi elokuvaksi.

Vuonna 1979 kolmekymmentä suomalaista elokuva-arvostelijaa ja -asiantuntijaa teki kukin luettelon kaikkien aikojen sadasta merkittävimmästä elokuvasta, ja Skandaalikuningatar oli mukana heistä yhdeksän listalla[1].

The New York Timesin kriitikot valitsivat sen vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[2]

NäyttelijätMuokkaa

 Martine Carol  Lola Montès  
 Peter Ustinov  sirkuksen johtaja  
 Anton Walbrook  Ludwig I  

LähteetMuokkaa

  • Miller, Frank: Lola Montes. Turner Classic Movies – TCM. Arkistoitu 11.3.2016. Viitattu 11.11.2011. (englanniksi)

ViitteetMuokkaa

  1. Astala, Erkki: Ne sata tärkeintä, Projektio 2/1980 s. 7.
  2. The Best 1,000 Movies Ever Made. (Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.) The New York Times. Arkistoitu 11.7.2016. Viitattu 5.7.2016. (englanniksi)

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Lindstedt, Laura: ”Mikä liikuttaa Lola Montèzia?” Filmihullu 4/2003.
  • Kuuskoski, Martti-Tapio: ”Kun Lolan tanssi lakkasi”, Filmihullu 4/2003.
  • Varjola, Markku: ”Huomioita Lola Montèzista”, Filmihullu 4/2003.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.