Sirniö

kylä tai kulmakunta Posiolla
(Ohjattu sivulta Sirniön seppäpäivät)

Sirniö on kylä Posion kunnassa, lähellä Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntien rajaa. Kylä sijaitsee seututien 863 varrella 37 kilometrin päässä keskustaajamasta Aholasta Taivalkosken suuntaan. Kylä on kuulunut vuodesta 1926 lähtien tuolloin perustettuun Posion kuntaan. Aluksi kylä kuului Iin pitäjään, sittemmin Pudasjärven pitäjään ja tämän jälkeen Taivalkoskelle. Vuonna 2015 asukkaita oli kylällä noin 100.[1]

Tervapolttonäytös vuoden 2005 Sirniön Seppäpäivillä.
Taontaesitykset ovat osa seppäpäivien jokavuotista ohjelmaa.

Kylällä on ollut oma kauppa, pankkikonttori, posti ja koulu, jotka lakkautettiin 1990-luvulla. Taivalkosken kunnan puolella sijaitseva Mustavaaran kaivos oli aikoinaan merkittävä työnantaja kyläläisille. Kylällä toimi hoivakoti lakkautetulla koululla.[1]

Sirniön kylä on kautta aikojen ollut kuuluisa taitavaista sepistään, jotka ovat valmistaneet itse kaikki tarve-esineensä, kuten pyydysraudat, pyssyt, karhukeihäät, lukot, saranat ja työkalut. Sirniön kylän seppätuotteita on viety Iijokea pitkin ”merimaihin” eli Ouluun ja sitä tietä laajemmallakin alueelle. Myös Vienan alueelle on toimitettu erityisesti aseita. Sirniön kyläseura on aktiivisella toiminnallaan elvyttänyt vanhaa kyläseppäperinnettä. Kylällä järjestettiin vuosina 1998–2013 vuosittain kesäkuussa Sirniön seppäpäivät.[2] Tapahtuman perustivat muun muassa viikatteistaan maankuulun sepän Reino Kustaa Alasirniön nuorin poika, Ensio Alasirniö vaimonsa Paula Alasirniön (Os. Loukusa) kanssa. Myöhemmin tapahtuman järjestäminen jäi Sirniön kyläseuralle. Vuonna 2013 kyläseura päätti luopua tapahtuman järjestämisestä tulevina vuosina.[3]

LähteetMuokkaa

  • Päätalo, Liisa (toim.): Sirniön kylän historiaa. Posio: Sirniön kyläseura, 2007. ISBN 978-952-92-2208-7.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Sirniön kylä Posion matkailusivusto, arkistoitu versio 14.7.2015. Viitattu 14.7.2015.
  2. Sirniön Seppäkylä Posion matkailusivusto, arkistoitu versio 14.7.2015. Viitattu 14.7.2015.
  3. Tynkkynen, Jyri: Sirniön seppätapahtumalle etsitään jatkajaa Kaleva. 9.10.2013. Viitattu 14.7.2015.

Aiheesta muuallaMuokkaa