Sipoon kahakka
Sipoon kahakka oli Sipoon kirkonkylässä 9. tammikuuta 1918 tapahtunut Sipoon suojeluskunnan ja Helsingin punakaartin aseellinen yhteenotto. Välikohtaus käynnistyi, kun Helsingin punakaartin osasto saapui junalla Sipooseen suorittamaan elintarvike- ja asetakavarikoita. Sipoon vanhan kirkon tuntumassa he törmäsivät paikalliseen suojeluskuntaan, jonka jälkeen syntyneessä tulitaistelussa sai surmansa kaksi punakaartin jäsentä. Myöhemmin illan aikana molemmat osapuolet olivat saamassa myös apuvoimia, mutta lopulta tilanne raukesi, kun Nikkilän rautatieasemalle perääntyneet punakaartilaiset palasivat takaisin Helsinkiin.
| Sipoon kahakka | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Suomen sisällissotaa | |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
n. 60 |
n. 70 | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
ei tietoa |
2 kuollutta, | ||||||
Suomessa oli jo syksyllä 1917 tapahtunut suojeluskuntien ja työväen järjestyskaartien välisiä yhteenottoja, jotka olivat vaatineet useita kuolonuhreja. Sipoon kahakka oli kuitenkin ensimmäinen Suomen itsenäistymisen jälkeinen vakava välikohtaus. Puolitoista viikkoa myöhemmin Viipurissa sattuneen Pietisen tehtaan kahakan tavoin sitä on myös pidetty sisällissodan todellisena alkuna, vaikka virallisesti sota käynnistyikin vasta 27. tammikuuta.[1]
Taustaa muokkaa
Tammikuussa 1918 Suomessa vallitsi jo kesästä lähtien maata vaivannut elintarvikepula. Se näkyi erityisesti kaupungeissa, mutta Sipoon kaltaisissa vauraissa maalaispitäjissä ruokaa oli edelleen.[1] Hintojen nousun toivossa maanviljelijät ja varakkat porvarit olivat myös syyllistyneet elintarvikkeiden hamstrakseen ja jopa suoranaiseen keinotteluun.[2] Ruokapulan johdosta Helsingin seudulle perustetut työväen järjestyskaartit olivat jo kesästä saakka suorittaneet Sipoon maataloissa elintarviketakavarikkoja. Sisällissodan valkoisia edustaneen historioitsija M. G. Schybergsonin mukaan niitä tekivät erityisesti Mellunkylän ja Malmin järjestyskaartit. Pitäjässä oli ilmeisesti esiintynyt myös öisiä elintarvikevarkauksia.[3]
Kiristyneen yhteiskunnallisen tilanteen vuoksi porvaristo perusti eri puolille maata suojeluskuntia, jollainen muodostettiin myös Sipooseen 26. elokuuta 1917. Sen ensimmäinen päällikkö oli Söderkullan maanviljelyskoulun opettajana toiminut agronomi Carl Neovius, joka kuitenkin pian luopui tehtävästä työkiireidensä vuoksi. Tilalle valittiin Båskiksen kartanon omistajan Otto Hjalmar Oljemarkin vasta 17-vuotias poika Thorvald Oljemark, joka myöhemmin tuli tunnetuksi suomalaisten natsijärjestöjen puuhamiehenä. Sipoon suojeluskunta onnistui syksyn aikana hankkimaan Helsingistä kolmisenkymmentä sotilaskivääriä, lisäksi aseistuksena oli jäsenten omia metsästysaseita ja revolvereja. Marraskuun yleislakon aikana työväen järjestyskaartit alkoivat elintarvikkeiden ohella takavarikoimaan myös Sipoon porvariston aseita.[3]
Tapahtumat Sipoossa muokkaa
Punakaarti saapuu muokkaa
9. tammikuuta 1918 oli Sipoossa kylmä ja tuulinen päivä, jolloin lämpötila pysyi 20 pakkasasteen tuntumassa. Helsingin punakaartin osasto astui Keravalle kello 5.20 lähteneeseen paikallisjunaan, tarkoituksenaan jatkaa sieltä Sipooseen suorittamaan ase- ja elintarviketakavarikkoja.[1] Osa punakaartilaisista jäi junasta Malmin, Tikkurilan ja Korson asemilla, joille asetettiin vartiomiehet ja samalla myös kylissä sijainneet puhelinkeskukset vallattiin. Sanomalehtitietojen mukaan junanlähettäjä ei Keravalla suostunut päästämään Porvooseen matkalla ollutta junaa eteenpäin, jolloin punakaartilaiset pakottivat sen liikkeelle.[4]
Kun Porvoon juna viimein saapui Nikkilän asemalle, liittyi helsinkiläisten joukkoon vielä paikallisia järjestyskaartin miehiä.[4] Neljä punakaartilaista jäi asemalle vartioon, ja muut jakaantuivat kahteen osastoon. Niistä toinen valtasi Nikkilän kunnantalon ja puhelinkeskuksen, aloittaen samalla etsimään kylästä elintarvikkeita ja aseita. Toinen osasto puolestaan jatkoi nykyistä Isoa Kylätietä pitkin kohti reilun kilometrin päässä sijaitsevaa Sipoon kirkonkylää, jossa surin osa paikallisesta porvaristosta asui.[1] Suojeluskuntalaiset olivat jo saaneet Keravalta sähkeen, jonka mukaan noin 70 punakaartilaista oli saapumassa junalla Nikkilään. Sipoon kirkolle hälytettiin noin 60 miestä, joista vajaalla puolella oli sotilaskivääri, muiden ollessa varustautuneina haulikoilla ja revolvereilla.[3]
Yhteenotto muokkaa
Suojeluskuntalaiset asettuivat ampumaketjuun hautausmaan pohjoispuolella sijainneen Storkärrsskogenin metsän reunaan, jonne punakaartin kuuden miehen etujoukko saapui puolenpäivän aikaan. Suojeluskuntalaisiin kuulunut poliisi kehotti heitä antautumaan, johon punakaartilaiset Schybergsonin mukaan vastasivat ampumalla. Laukaustenvaihdon yhteydessä neljä punakaartilaista haavoittui ja kaksi lähti pakoon, joista toista ammuttiin kuollettavasti selkään. Punakaartin pääjoukon ehtiessä apuun, suojeluskuntalaiset vetäytyivät läheiseen pappilaan, jonne he asettuivat puolustusasemiin. Toinen tulitaistelu päättyi lopulta noin kello 14, jolloin punakaartilaiset perääntyivät Nikkilän asemalle odottamaan Helsingistä saapuvia apuvoimia. Haavoittuneet toimitettiin lääkärin hoitoon Nikkilän mielisairaalaan, jossa yksi punakaartilainen menehtyi vammoihinsa.[1][3]
Apuvoimat muokkaa
Punakaartin vetäydyttyä Nikkilän asemalle, suunnittelivat suojeluskuntalaiset tekevänsä kiertoliikkeen radan pohjoispuolella sijaitsevan Martinkylän kautta, ja näin saartavansa heidät. Ajatuksesta kuitenkin luovuttiin, kun tuli tieto, että Sipoon eteläpuolella Immersbyssä ja Söderkullassa oli 150:n punakaartilaisen osasto valmiina marssimaan kohti kirkonkylää. Ne estivät myös pitäjän eteläosassa olleiden suojeluskuntalaisten saapumisen apujoukoiksi. Helsingin suojeluskuntalaiset puolestaan olivat jo aamulla saaneet tiedon punakaartin toimista, jolloin he päättivät viedä Sipooseen lisää kiväärejä. Punakaartilaisten pitäessä hallussaan rautatieasemia, aseet kuljetettiin Eteläsatamasta meren jäätä pitkin hiihtämällä Sipoonlahden kautta. Richard Schybergsonin ja Ivar Ståhlen johtama 20 miehen ryhmä ehti kuitenkin perille vasta myöhään iltapäivällä taistelun jo tauottua.[3] Myös Porvoon suojeluskunta oli tulossa apuun, mutta päätti lopulta pysyä kaupungissa, kun punakaartilaisten pelättiin saapuvan hakemaan paikalliselta työväenyhdistykseltä sen hallussa olleita yleislakon aikana takavarikoituja aseita.[5]
Punakaarti sai myöhään illalla avukseen Helsingistä ja Korsosta saapuneen 100–150 miehen osaston. Lehtitietojen mukaan Helsingin rautatieasemalla olleet asemamiehet kieltäytyivät senaatilta saamansa käskyn johdosta päästämään heidän junaansa matkaan. Punakaartilaiset kuitenkin ottivat aseilla uhkaamalla käyttöönsä neljä vaunua ja veturin antamaansa maksusitoumusta vastaan. Juna pääsi lopulta liikkeelle kuuden jälkeen illalla, ja Keravalta apuvoimat jatkoivat Nikkilään kello 21.10 lähteneellä matkustajajunalla.[4] Helsingistä saapuneet olivat valmiita taisteluun suojeluskuntalaisia vastaan, mutta välikohtaukseen osallistuneet halusivat jo pitkän päivän jälkeen takaisin kotiinsa. Punakaartilaiset kävivät keskinäisiä neuvotteluja, ja päättivät matkustaa takaisin kello 22.20 lähteneellä junalla. Sisällissodan aikaisista Sipoon tapahtumista kirjoittaneen Martin Anderssonin mukaan Helsinkiin vietiin myös kaksi vangiksi saatua suojeluskuntalaista.[1] Sipoon suojeluskunta ehti vielä illan aikana hälyttämään apuvoimia Itä-Uudeltamaalta, mutta liikkelle lähteneet Porvoon maalaiskunnan, Pornaisten ja Mäntsälän suojeluskuntien joukot kääntyivät takaisin kuultuaan punakaartilaisten poistumisesta.[3]
Uhrit muokkaa
Kahakassa saivat surmansa merimies Herman Nylund (s. 1884) ja kirjansitoja Wilho Riipinen (s. 1900).[6][7] Heidät haudattiin juhlallisin menoin Hietaniemen hautausmaalle 20. tammikuuta. Saattoväki kokoontui Helsingin työväentalolle, josta surusaattue marssi soittokunnan johtamana Hietaniemeen. Kulkueessa oli Työmiehen tietojen mukaan 2 000 punakaartilaista sekä runsaasti katujen varsilta mukaan liittyneitä työläisiä.[8]
Seuraukset muokkaa
Tapahtumista kirjoittaneet työväenlehdet kutsuivat välikohtausta ”porvarien tekemäksi rauhallisten työläisten murhaksi”. Valtaosa porvarienemmistöisen Sipoon asukkaista puolestaan oli tyytyväinen suojeluskuntalaisten saavuttamaan voittoon.[1] Kahakan seurauksena Itä-Uudenmaan suojeluskuntalaiset tekivät 11. helmikuuta sopimuksen keskinäisestä yhteistyöstä.[3]
Sipoon kahakkaa käsiteltiin myös sosialidemokraattien puolueneuvoston kokouksessa vain viikkoa ennen sisällissodan käynnistymistä. Puoluesihteeri Matti Turkia piti punakaartin menettelyä ”lapsellisena”, ja kansanedustaja Arthur Useniuksen mukaan punakaartin omavaltaisuus on yksi syy perustaa vallankumouskomitea.[9]
Kirjallisuutta muokkaa
- Andersson, Martin: Inbördeskrigets händelser i Sibbo. Paipis: tekijä, 2014. ISBN 978-952-93447-2-7.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g Kronqvist, Dan: Här började inbördeskriget 9.1.2018. Hufvudstadsbladet. Viitattu 22.1.2018. (ruotsiksi)
- ↑ Varho, Eskoo: Päivälleen sata vuotta sitten Suomessa äänestettiin historian tärkeimmissä vaaleissa – maata riivasi nälkä ja pelko Kun Suomesta tuli Suomi. 1.10.2017. Yleisradio. Viitattu 22.1.2018.
- ↑ a b c d e f g Schybergson, M. G.: Sibbo under den röda tiden, s. 15–24. Helsingfors: Holger Schildts, 1918. Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ a b c Punakaartilaisten retki Sipooseen. Työmies, 10.1.1918, nro 8, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 22.1.2018.
- ↑ Punakaartin sotaretki Sipooseen. Uusi Päivä, 10.1.1918, nro 8, s. 2–3. Kansalliskirjasto. Viitattu 22.1.2018.
- ↑ Nylund, Herman Fritiof Suomen sotasurmat 1914–1922. 2001. Valtioneuvoston kanslia. Arkistoitu 22.1.2018. Viitattu 22.1.2018.
- ↑ Riipinen, Wilho Nestor Suomen sotasurmat 1914–1922. 2001. Valtioneuvoston kanslia. Arkistoitu 22.1.2018. Viitattu 22.1.2018.
- ↑ Helsingin asiat. Kaatuneitten punakaartilaisten hautaus. Työmies, 21.1.1918, nro 19, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 22.1.2018.
- ↑ Kauhanen, Riku: Sisällissota 100 vuotta sitten: Sipoon retki 9.1.1918 Hylsyin lentoja. 10.1.2018. Blogger. Viitattu 22.1.2018.