Singaporejoki
Singaporejoki (engl. Singapore River) on Singaporen kaupungin ydinkeskustassa virtaava runsaan kolmen kilometrin pituinen joki Singaporen saaren eteläosassa. Joki laskee Marina Bayhyn kaupungin ydinkeskustan kohdalla.
Singaporejoki | |
---|---|
Singaporejoki OCBC centrestä nähtynä. |
|
Alkulähde | Alexandra Canal |
Laskupaikka | Marina Bay |
Maat | Singapore |
Pituus | 3,2 km |
Varhaishistoria
muokkaaSingaporejoen suulla sijaitsi 1300-luvulla kalastajakylä Temasek, josta kehittyi noin kymmenen tuhannen asukkaan satamakaupunki. Myöhemmin kaupunki nimettiin Singapuraksi, leijonan kaupungiksi. Tarinan mukaan nimen keksi Srivijayan prinssi Sang Nila Utama nähdessään tuntemattoman esineen jota hän luuli leijonaksi.[1][2][3]
1800-luvulla alueelle saapuivat britit. Sir Stamford Raffles perusti joen suulle brittien kauppasiirtokunnan vuonna 1819, jolloin sai alkunsa nykyinen Singapore. Singaporejoki tarjosi hyvät kulkuyhteydet mereltä kaupunkiin, ja vuosisata myöhemmin Singaporejoki oli maan tärkein kaupallinen elinehto.[3]
Joen saastuminen ja puhdistus
muokkaaMaan nopea urbanisoituminen toi mukanaan ympäristöongelmia. Väkiluvun ja kaupankäynnin kasvaessa ja liikennemäärien noustessa joki saastui pahasti. Joen laiturit kävivät myös ahtaiksi useille kauppa-aluksille, mikä johti siihen että Keppelin satamaa, nykyistä Singaporen sataman yhtä terminaalia alettiin kehittää enemmän. Singaporen itsenäistyttyä maassa aloitettiin massiiviset uudistukset jotka koskivat maan vesihuoltoa ja viemäröintijärjestelmiä, etenkin kaupungin ydinkeskustassa jossa Singaporejoki virtaa. Suurimpien liikennemäärien siirtyessä pois Singaporejoelta saatiin mahdollisuus joen tilan kohentamiseen.[2][4][5]
Vuonna 1977 Singaporen ympäristöministeriö aloitti Singaporejoen puhdistamisen. Jokea ruopattiin ja joen seinämät rakennettiin uudestaan. Molemmille puolille jokea rakennettiin rantakadut. Vuoteen 1983 mennessä joen tila oli kohentunut huomattavasti.[3][5]
Joki nykyisin
muokkaaVuonna 2008 rakennettiin Marinan pato Marina Bayn ja Singaporensalmen väliin erottamaan Singaporensalmen suolainen merivesi jokien makeasta vedestä. Nykyisin Marina Bay, sekä siihen laskevat Singaporejoki, Kallangjoki ja Geylangjoki, sekä Kallangjoen sivujoki Rochorjoki muodostavat tekoaltaan, joka tyydyttää 10% Singaporen vedentarpeesta. Tekoallas on Singaporen ensimmäinen ydinkeskustassa sijaitseva tekoallas. Siihen laskevien jokien valuma-alue on 10 000 hehtaaria, mikä on kuudesosa koko maan pinta-alasta.[6][7]
Joen rannalla on nykyisin paljon viihdekäyttöä ja ravintolatoimintaa. Jokimaisemaa hallitsevat ydinkeskustan pilvenpiirtäjät, mutta vanhoja rakennuksia kuten Singaporen parlamenttitalo on joen varrella muistuttamassa joen historiasta.[3][5]
Lähteet
muokkaa- ↑ World of Temasek worldoftemasek.com. Viitattu 14.8.2014. (englanniksi)
- ↑ a b Sang Nila Utama Singapore infopedia. Viitattu 14.8.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d The history of Singapore River singapore-river.com. Arkistoitu 21.6.2014. Viitattu 14.8.2014. (englanniksi)
- ↑ Singapore Harbor from Its Founding to the Present: A Brief Chronology scholars.nus.edu.sg. Arkistoitu 24.8.2007. Viitattu 14.8.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c Singapore River: historical overview Singapore infopedia. Viitattu 14.8.2014. (englanniksi)
- ↑ Marina barrage pub.gov.sg. Viitattu 14.8.2014. (englanniksi)
- ↑ Birth of the barrage pub.gov.sg. Viitattu 14.8.2014. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Singaporejoki Wikimedia Commonsissa