Sinfonia nro 1 (Sibelius)

Jean Sibeliuksen sinfonia nro 1 e-molli op. 39 valmistui vuonna 1899 ja sai ensiesityksensä 26. huhtikuuta 1899 Sibeliuksen itsensä johdolla ja Helsingin kaupunginorkesterin soittamana.[1] Sibelius ei ollut tyytyväinen teokseensa vaan muokkasi uuden version keväällä ja kesällä 1900. Uusi versio ensiesitettiin Robert Kajanuksen johdolla 1. heinäkuuta samana vuonna.[2]

Sinfoniassa on kuultavissa Pjotr Tšaikovskin ja Aleksandr Borodinin vaikutteita. Teosta kuitenkin hallitsee Sibeliuksen itsenäinen tyyli: esimerkiksi Borodinin musiikkiin Sibelius tutustui vasta joitakin vuosia sinfonian valmistumisen jälkeen. Hän alkoi säveltää teosta Berliinissä vuonna 1898 ja saattoi teoksen päätökseen keväällä 1899.

Sinfonia poikkeaa jo pelkästään soitinnusratkaisuissaan totunnaisesta sinfoniaperinteestä. Esimerkiksi ensimmäinen osa alkaa patarummun hiljaisella tremololla, jota vasten piirtyy sooloklarinetin melankolinen laulu. Johdannon jälkeinen viulujen soittama pääteema on vauhdikkaampi ja intohimoisempi. Toinen osa (Andante) on kuin hellä serenadi dramaattisen teoksen keskellä. Scherzo-osa alkaa jousien pizzicatosäestyksellä, kimmoisan ja ytimekkään teeman esittelee patarummut. Scherzon triotaite on puhaltimien hallitsema luonnonidylli, jossa on kuultavissa kenties Anton Brucknerin vaikutus. Finaali alkaa ensimmäisen osan klarinettiaiheella, tällä kertaa suuremmalle orkesterille siirrettynä ja kohtalokkaammaksi muunnettuna. Osa on Sibeliuksen kenties pateettisinta musiikkia. Sibelius ei sorru tälläkään kertaa romanttisen sinfoniakirjallisuuden maneereihin: alun klarinettiteemasta ei muokata voitokasta loppuhuipennusta esimerkiksi Tšaikovskin tyyliinkenen mukaan?. Sibeliuksen 1. sinfonia päättyy kuohuviin sointuihin ja jousien alistuneisiin pizzicatoihin.

Vuonna 1902 Helsingfors Nya Musikhandel (Fazer & Westerlund) julkaisi sinfonian partituurin ja orkesteriäänilehdet. Saksalainen kustantaja Breitkopf & Härtel vastasi nuottiaineiston valmistamisesta.[3]

Teoksen osatMuokkaa

  1. Andante, ma non troppo - Allegro energico.
  2. Andante (ma non troppo lento).
  3. Scherzo: Allegro.
  4. Finale: Andante - Allegro molto - Andante assai - Allegro molto come prima - Andante.

LähteetMuokkaa

  1. Jean Sibeliuksen konsertti. Päivälehti, 27.04.1899, nro 110, s. 3. Kansalliskirjasto Viitattu 01.07.2014.
  2. Filharmonisen orkesterin konsertit. Uusi Suometar, 03.07.1900, nro 169, s. 4. Kansalliskirjasto Viitattu 01.07.2014.
  3. Kansalliskirjasto: Sibeliuksen ensimmäinen sinfonia julkaistu tarkistettuna editiona 11.2.2009. Kansalliskirjasto. Viitattu 14.2.2009.

Aiheesta muuallaMuokkaa