Simo Halonen (s. 21. maaliskuuta 1947 Taipalsaari) on suomalainen ampumahiihtäjä.

Halonen innostui ampumisesta ja hiihtämisestä vasta jäätyään puolustusvoimien palvelukseen ja aloitti varsinaisen ampumahiihtoharjoittelun 25-vuotiaana. Jo vuonna 1974 hän voitti Pohjoismaiden mestaruuden 10 kilometrillä sekä saavutti Minskin MM-kilpailuissa viestissä hopeaa ja 10 kilometrin kilpailussa viidennen sijan seitsemän sekuntia pronssimitalistille hävinneenä. Seuraavana vuonna hän voitti Anterselvan MM-kilpailuissa kultaa viestissä, mutta vuoden 1976 Innsbruckin olympialaisiin hän ei päässyt jalkansa loukkaantumisen vuoksi, ja myös myöhempinä vuosina loukkaantumiset haittasivat hänen uraansa. Viestissä hän saavutti MM-hopeaa vielä vuosina 1977 ja 1979 sekä Pohjoismaiden mestaruuden vuosina 1975–1977.

Halonen voitti Suomen-mestaruuden 20 kilometrin pienoiskivääriampumahiihdossa vuonna 1976 sekä viestissä vuonna 1982 Riihimäen Kiskoa edustaen.

Simo Halosen sotilasarvo on sotilasmestari ja reserviarvo yliluutnantti.[1]

Lähteet muokkaa

  • Arponen, Antti O.; Hannus, Matti; Honkavaara, Aarne; Leinonen, Kimmo; Mäki-Kuutti, Tarmo; Raatikainen, Voitto; & Raevuori, Antero: Talviurheilun tähdet, s. 398. WSOY, 1986. ISBN 951-0-13095-8.

Viitteet muokkaa

  1. Mäntylä, Olli: Maailmanmestari ampuu yhä mielipiteitä. Salon Seudun Sanomat, 15.11.2023, s. 18. Artikkelin verkkoversio.


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.