Wikipedia

Simo Häyhä

suomalainen sotilas, tarkka-ampuja

Simo Häyhä (17. joulukuuta 1905 Rautjärvi – 1. huhtikuuta 2002 Hamina) oli suomalainen sotilas Neuvostoliittoa vastaan käydyssä talvisodassa. Häntä pidetään yhtenä kaikkien aikojen tehokkaimmista tarkka-ampujista. Häyhän kolmen sotakuukauden aikana ampumien puna-armeijan sotilaiden määräksi on esitetty jopa 542 miestä (vähintään 505 sotilasta).[1][2][3] Häyhä itse väittää muistivihossaan ampuneensa noin 500 sotilasta.[4] Puna-armeijan sotilaat nimesivät Häyhän ”Valkoiseksi kuolemaksi” (ven. Белая смерть, Belaja smert).[5] Tästä ei kuitenkaan olla kokonaan varmoja, ja moni jopa väittää lempinimen tulevan Suomen puolelta, ja päästen suosioon aikaisintaan 21.12.1939. Sinä päivänä jona Häyhä sai 25 tappoa yhdessä päivässä. [6]

Simo Häyhä
Simo Häyhä talvisodassa 17. helmikuuta 1940.
Simo Häyhä talvisodassa 17. helmikuuta 1940.
Henkilötiedot
Syntynyt17. joulukuuta 1905
Rautjärvi, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut1. huhtikuuta 2002 (96 vuotta)
Hamina, Suomi
Ammatti maanviljelijä
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t) Suomi Suomi
Palvelusvuodet 1925–1926, 1939–1940
Taistelut ja sodat talvisota
Sotilasarvo Vänrikki
Kunniamerkit 1. ja 2. luokan Vapaudenmitali
3. ja 4. luokan Vapaudenristi

Perhetausta ja nuoruusaika muokkaa

Simo Häyhä syntyi Karjalassa Rautjärvellä ja oli kahdeksanhenkisen perheen toiseksi nuorin lapsi. Hän kävi kansakoulun Miettilässä ja viljeli kotitilaansa yhdessä vanhimman veljensä kanssa.[7] Perheessä harrastettiin ahkerasti kalastusta ja metsästystä.[8]

Suojeluskunta ja asepalvelus muokkaa

Heti täytettyään 17 vuotta Häyhä liittyi Rautjärven suojeluskuntaan, jossa harjoitti ampumataitojaan menestyen Viipurin Suojeluskuntapiirin ampumamestaruuskilpailuissa.[7][9] Vuonna 1925 Häyhä aloitti 15 kuukauden asepalveluksen Raivolassa, Polkupyöräpataljoona 2:ssa Valkjärvellä. Häyhä kävi aliupseerikoulun ja suoritti palveluksensa varusmiesaliupseerina Polkupyöräpataljoona 1:ssä Terijoella. Tarkka-ampujan koulutuksen Häyhä sai kuitenkin vasta yli yhdeksän vuotta varusmiespalveluksensa jälkeen Utissa.[7]

Talvisota muokkaa

Talvisodassa (30. marraskuuta 1939 – 6. maaliskuuta 1940) Häyhä määrättiin tarkka-ampujaksi, ja hän palveli tehtävässä aivan sodan loppuvaiheessa tapahtuneeseen vakavaan haavoittumiseensa asti. Häyhä palveli muun muassa Kollaan rintamalla Jalkaväkirykmentti 34:n Aarne ”Marokon Kauhu” Juutilaisen 6. komppaniassa[10].

Sotaan lähtiessään hän sanoi perheelleen: "Tää on meiän maa", naapuri kertoi.[11]

Saavutukset tarkka-ampujana muokkaa

Joidenkin lähteiden, kuten esimerkiksi sotahistoriaan erikoistuneen kirjailija Robert Brantbergin, mukaan Häyhä ampui kiväärillä jopa 542 puna-armeijan sotilasta.[12] Antti Rantamaa hyvitti Häyhälle kirjassaan myös 542 tappoa.[2] Kansallisbiografian julkaiseman historioitsija, dosentti Risto Marjomaan artikkelin mukaan oikea uhriluku voisi olla noin 200 sotilasta[3], mikä sekin tekee hänestä yhden kaikkien aikojen tehokkaimmista tarkka-ampujista.[13] Häyhän surmaamien vihollisten määrään ei laskettu ryhmänjohtajan ominaisuudessa konepistoolilla ammuttuja, joita joidenkin lähteiden mukaan oli yli 200.[14]

Häyhän tarkka-ampujana kiväärillä surmaamien neuvostosotilaiden virallinen määrä perustui erityisesti nimitetyn tarkkailijan tai taistelutoverien havaintoihin.[12] Laskuja ei tehty usean ampujan ampuessa samaa kohdetta. Häyhä teki kaikki tapponsa vain kolmen kuukauden sisällä ennen haavoittumistaan. Brandtbergin mukaan Häyhä muun muassa ampui ennätykselliset 25 neuvostosotilasta yhden päivän aikana, 21. joulukuuta 1939, minkä hän "korsuun" palatessaan saattoi ilmoittaa vain mainitsemalla luvun "kakskymmentviis".[14][7] Kolmen joulunaluspäivän yhteissaldo oli 51 miestä.[12] Osuman tulosta ei tietenkään voitu varmistaa, sillä kohteet olivat venäläisten puolella.[3] Asiaa mutkistaa vielä se, että Häyhän saavutuksia käytettiin propagandan välineenä: lehdistö rakensi jo varhaisessa vaiheessa Häyhän ympärille sankarimyyttiä.[13]

Jo ennen joulua 1939 kirjailija Mika Waltari oli Häyhän mukaan käynyt valokuvaamassa häntä ja Juutilaista "kuin joinakin ihmeinä".[15]

Taktiikka muokkaa

Häyhä käytti tarkka-ampujan tehtävässään suojeluskunta-asettaan, varhaisen tuotantomallin Sako M/28-30 ”Pystykorva” -kivääriä (suojeluskuntanumero S60974), ja toisin kuin neuvostoliittolaiset vastustajansa, hän suosi kiikaritähtäimen sijasta avotähtäimiä. Avotähtäimen avulla oli mahdollista saada nopeampi tähtäinkuva kuin kiikaritähtäimellä, jonka lasi lisäksi huurtui helposti talvella. Kiikaritähtäin myös heijasti toisinaan valoa paljastaen samalla ampujan sijainnin.[12] Kiikaritähtäin olisi myös edellyttänyt pään nostamisen muutamia senttejä korkeammalle, mikä saattoi olla kohtalokasta. Kylmiin oloihin varustautuakseen hän pani paljon vaatetta päälle. Pahimmillaan pakkasta oli esimerkiksi Kuusamossa 37,6 astetta.[16]

Elämäkerran Häyhästä kirjoittaneen sotatieteiden tohtori, dosentti Tapio Saarelaisen[17] mukaan maanviljelijänä elantonsa ansainnut Häyhä tunsi luonnon ja osasi käyttää sitä tehokkaasti hyväkseen myös taisteluissa. Esimerkiksi huolella valmistelemiinsa tuliasemiin hän siirtyi hyvissä ajoin ennen päivän valkenemista ja poistui niistä vasta auringonlaskun jälkeen. Hän varastoi taskuihinsa päivän ajaksi sokeripaloja ja leivänpalasia, joista oli mahdollista saada energiaa, silloin kun hän joutui olemaan tuliasemissa liikkumattomana tuntikausia. Häyhä kertoi olleensa paksusta vaatekerrasta huolimatta päivän päätteeksi hangessa makailusta turta.[14]

Häyhä myös kehitti erityisesti talvisiin oloihin sopivaa ampumistaktiikkaa ja -tekniikkaa. Hän muun muassa jäädytti vedellä hangen, jottei lumi lennähtäisi laukaisun yhteydessä, sekä piti lunta suussaan, jottei hengityksestä syntyvä vesihöyry paljastaisi häntä. Paksu vaatetus tasasi pulssia ja hengitystä. Häyhän pienikokoisuudestakin oli hyötyä viholliselta piilouduttaessa. Pisin matka, jolta Häyhä tiettävästi ampui vihollisen tarkka-ampujan, on noin 450 metriä.[18]

Haavoittuminen muokkaa

 
Marsalkka Mannerheim ylensi alikersantti Simo Häyhän vänrikiksi 28. elokuuta 1940. Kuvassa näkyy hänen talvisodan lopulla saamansa vamma.

Häyhä haavoittui vakavasti Kollaan rintamalla 6. maaliskuuta 1940. Hän sai vihollisen ampuman räjähtävän luodin kasvojensa vasemmalle puolelle.[19] Häyhän kasvojen alaosa silpoutui, ja hänen leukaluunsa murskautui.[8] Hänet evakuoitiin tajuttomana selustaan, ja hän palasi tajuihinsa vasta 13. maaliskuuta, päivänä, jolloin rauha julistettiin. Haavoittumisen jälkeen suomalaisjoukkoihin levisi huhu, jonka mukaan Häyhä olisi kuollut vammoihinsa.[12]

Häyhä kertoo olleensa Kollaalla metsässä ajamassa vihollista takaa ja heränneensä muutaman minuutin kuluttua, kun toverit käänsivät häntä kyljelle sitoessaan häntä ja huutaessaan lääkintämiehiä.[15] Evakuointimatkankin hän oli suurelta osin tajuttomana.[20]

"Miun äly pelas viel, mut mittään ei kyennyt liikuttamaan minkään vertaa", Häyhä kuvasi haavoittumistaan. Häntä oltiin laittamassa selälleen ahkioon, mikä olisi surmannut hänet minuuteissa, hän kertoi, "Mut sitten kun käänsi mahalleen, niin ei mitään mennyt keuhkoihin. Se, mitä tuli, valui alas ahkioon."[21]

Herättyään 13.3. viikon tajuttomuudesta Jyväskylän sairaalassa Häyhä luki lehdestä kuolemastaan ja siksi kirjoitti kotiväelleen kirjeen asiasta.[21]

Häyhää hoidettiin alkuun Jyväskylässä 30. sotasairaalan leukavammaosastolla Kinkomaalla ja sittemmin Helsingissä sairaala Mehiläisessä ja SPR:n Invalidisairaalassa. Vamma vaati sodan jälkeen pitkällisiä hoitoja ja useita leikkauksia. Leukaluuta korjailtiin Häyhän lonkasta otetulla luulla. Vamman vakavuuden vuoksi Häyhää ei anomuksestaan huolimatta otettu jatkosotaan.[8] Hänelle tehtiin 26 leikkausta.[15]

Päästyään sairaalasta Häyhä viljeli kotitilaansa jatkosodan ajan.[7] Rauhanteossa Suomi luovutti lähes puolet Rautjärvestä. Tila jäi Neuvostoliitolle luovutetulle alueelle.[18]

Kunnianosoitukset muokkaa

Häyhälle myönnettiin 1. ja 2. luokan vapaudenmitalit ja yleensä vain upseereille myönnettävät 3. ja 4. luokan vapaudenristit.[18] Ylimääräisenä huomionosoituksena Häyhä sai 17. helmikuuta vuonna 1940 ruotsalaisen Eugen Johanssonin lahjoittaman Sakon valmistaman siviilisarjan M/28-30 ”Pystykorva” -kiväärin (Kiväärin sarjanumero oli #100 781). Häyhä luovutti aseen myöhemmin Karjalan Jääkäripataljoonan perinnehuoneeseen, josta se Pohjois-Karjalan Prikaatin lakkauttamisen jälkeen siirtyi Sotamuseon kokoelmiin. Häyhä oli tuolloin ampunut erään epävirallisen laskennan mukaan 219 puna-armeijan sotilasta.[3] Häyhä oli aiemmin saanut vastaavanlaisina huomionosoituksina muun muassa taskukellon ja villahansikkaat. Armeija järjesti lahjakiväärin luovutuksesta näyttävän tapahtuman.[13]

Hieman sodan jälkeen 28. elokuuta 1940 marsalkka Mannerheim ylensi Häyhän suoraan alikersantista vänrikiksi.[22][8] Häyhästä tehtiin myös nimitysesitys Mannerheim-ristin ritariksi vuonna 1941. Vaikka osa talvisodan Mannerheim-ristiesityksistä on karun lyhyitä perusteluineen, niin Häyhän ehdotus oli jopa niihin verrattuna lyhyt. Esitys jäi kuitenkin "harkintaan".[23] Häyhä sai Kollaan taistelijoiden kunniamerkin Kollaan ristin hopeisen version numero 4.[18][14]

Sotien jälkeen muokkaa

 
Simo Häyhän hauta Ruokolahden vanhalla hautausmaalla

Sotien jälkeen Häyhä toimi maanviljelijänä Ruokolahdella. Häyhä metsästeli, ja hänen kanssaan hirvimetsällä vieraili muun muassa presidentti Urho Kekkonen.[8][24] Häyhä toimi Kollaan Taistelijoiden Veljesliitossa pitkäaikaisena johtokunnan jäsenenä.[13]

Häyhällä oli sotien jälkeen vihamiehiä, jotka eivät hyväksyneet hänen talvisodan aikana tekemiään tekoja. Hän sai paljon tappouhkauksia. Siksi hän ei voinut mennä paikkoihin, joissa oli paljon ihmisiä. Hän kärsi yksinäisyydestä. Ystäviä hänellä kuitenkin oli, ja hän vietti aikaansa myös vanhempiensa ja sisarustensa kodeissa.[11]

Hieman ennen 96-vuotispäiväänsä haastattelijan kysyessä, tunteeko hän omantunnontuskia ampumisistaan, Häyhä vastasi: ”Tein sen, mitä käskettiin, niin hyvin kuin osasin. Ei Suomea olisi, elleivät kaikki olisi tehneet samal viisii”.[25] Viimeiset vuotensa Häyhä vietti sotaveteraanien hoitokodissa Haminassa, jossa hän kuoli vuonna 2002 96-vuotiaana. Häyhä ei koskaan mennyt naimisiin eikä hänellä ollut lapsia.[26]

Vuonna 2004 järjestetyssä Suuret suomalaiset -äänestyksessä Häyhä sijoittui 74. sijalle.[27]

Simo Häyhä kulttuurissa muokkaa

Ruotsalainen metalliyhtye Sabaton on tehnyt Häyhästä kappaleen ”White Death”, joka julkaistiin yhtyeen vuoden 2010 albumilla Coat of Arms.[28][29]

Vuonna 2019 alankomaalainen Stien den Hollander (S10) julkaisi albuminsa Snowsniper, jonka nimi viittaa Häyhään. Den Hollander sanoo albumin kertovan "eristäytyneisyydestä, kylmäsydämisyydestä" ja siitä, että "pohjimmiltaan sotilas pyrkii rauhaan, kuten minä pyrin rauhaan itse". Myös skotlantilainen metalliyhtye Achren on julkaissut Häyhälle omistetun The White Death -nimisen EP-levyn (2014).[30]

Vuonna 2012 julkaistussa elokuvassa Hemingway & Gellhorn esiintyy kohtaus, jossa toinen elokuvan päähahmoista, sotareportteri Martha Gellhorn (Nicole Kidman), tapaa Suomessa rintamalla taistelevan Häyhän.[30][31] Häyhän roolissa näyttelee yhdysvaltalainen näyttelijä Steven Wiig.[30][31]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Rayment, Sean: The long view The Daily Telegraph. 30.4.2006. Viitattu 30.3.2009.
  2. ↑ a b Kivimäki, Petri: Tutkijan kädet alkoivat vapista – maailmankuulun sotalegendan Simo Häyhän muistelmat löytyivät sattumalta Yle.fi. 14.3.2018. Viitattu 18.9.2020.
  3. ↑ a b c d Marjomaa 2004.
  4. ↑ ”Koko sodassaoloaikanani ammuin noin 500”: Simo Häyhän julkaisematon muistikirja esitellään tänään MTVuutiset.fi. 13.3.2018. Viitattu 29.12.2019.
  5. ↑ Niskanen, Matti: Simo Häyhä Olli Kleemola & Janne Niemistö. Viitattu 20.12.2010.
  6. ↑ ”What Really Happened When Soviets Invaded Finland (The Winter War)”. fi-FI
  7. ↑ a b c d e Helsingin Reservin Sanomat 2006.
  8. ↑ a b c d e Heiskanen 2002.
  9. ↑ Lehtinen, Pasi: Vaatimaton legenda Iltalehti. 4.12.2009. Viitattu 20.12.2010.
  10. ↑ Valkoinen kuolema Verkkouutiset. 30.10.1998. Arkistoitu 6.1.2005. Viitattu 20.12.2010. ()
  11. ↑ a b Tappouhkaukset ja pelko varjostivat sotalegenda Simo Häyhän elämää Yle uutiset. 19.6.2017.
  12. ↑ a b c d e Brandtberg 2004.
  13. ↑ a b c d Suuret suomalaiset 2004.
  14. ↑ a b c d Tarkka-ampuja Simo Häyhä ei koskaan saanut Mannerheim-ristiä Ilta-Sanomat. Arkistoitu 27.11.2015. Viitattu 11.1.2016.
  15. ↑ a b c Tutkijan kädet alkoivat vapista – maailmankuulun sotalegendan Simo Häyhän muistelmat löytyivät sattumalta Yle uutiset. 15.3.2018.
  16. ↑ Simo Häyhän pakkasvinkki – näin tarkka-ampuja pärjäsi tuntikausia liikkumatta lumikuopassa talvisodassa Ilta-Sanomat. 8.1.2016. Viitattu 29.12.2019.
  17. ↑ Sotalegenda Simo Häyhän aseen kohtalo on vuosikymmenien mysteeri: "Sen löytyminen olisi sensaatio" Yle
  18. ↑ a b c d Lappalainen 2001.
  19. ↑ Räjähtävien luotien käyttö on kielletty jo Pietarin julistuksessa vuonna 1869 (Lappalainen 2001).
  20. ↑ Montako patruunaa tarkka-ampuja Simo Häyhä sai? Talvisodan legendasta kertovista faktoista kehkeytyi erikoinen kiista Iltasanomat. 4.12.2018.
  21. ↑ a b Kolme päivää, 51 kuollutta neuvostosotilasta – tarkka-ampuja Simo Häyhän uskomaton elämä MTV Uutiset. 6.12.2017.
  22. ↑ Kuitenkin väite, että Suomen sotilashistoriassa kukaan muu ei ole koskaan saanut vastaavaa ylennystä, ei pidä paikkaansa. Valvontaupseereissa esimerkiksi Turun alatoimiston päällikkö Tauno Ellilä ylennettiin korpraalista vänrikiksi, mutta oikeutettiin lisäksi käyttämään kapteenin virkapukua. Päämajan komento-osaston esikuntakäsky n:o 11/41 (26.7.1941) Kasvottomien miesten sota. Sotahistorian laitos, Julkaisusarja 2 N:o 7
  23. ↑ Hurmerinta, Ilmari & Viitanen, Jukka (toim.): Suomen puolesta: Mannerheim-ristin ritarit 1941–1945, s. 522. Helsingissä: Ajatus, 1994. ISBN 951-9440-28-3.
  24. ↑ Tonder, Harri: Simo Häyhä: Tein sen, mitä käskettiin ja niin hyvin kuin osasin 3.3.2010. E-Karjala maakuntaportaali. Viitattu 20.12.2010. [vanhentunut linkki]
  25. ↑ Lehtinen, Pasi: Tarkka-ampuja Simo Häyhä - Vaatimaton legenda Iltalehti. 4.12.2009. Viitattu 7.3.2022.
  26. ↑ Simo Häyhä oli talvisodan legendaarinen tarkka-ampuja, ja nyt palkittu yhdys­valtalais­kirjailija käsittelee häntä homo­eroottisessa tarinassa Helsingin Sanomat. 4.9.2019.
  27. ↑ Jaana Iso-Markku (toim.): Suuret suomalaiset, s. 259. Helsinki: Otava, 2004.
  28. ↑ Räsänen, Mikko: Ruotsalaisbändi laulaa suomalaisesta sotasankarista Ilta-Sanomat. 11.5.2010. Sanoma Media Finland. Viitattu 27.7.2019.
  29. ↑ White Death – Lyrics Sabaton Official Website. Sabaton. Viitattu 27.7.2019. (englanniksi)
  30. ↑ a b c Yhdysvaltain Nato-käsittelyssä mainittiin Simo Häyhä – legendaarinen tarkka-ampuja on maailmalla yllättävän tunnettu popkulttuurihahmo Yle.fi. 4.8.2022. Viitattu 4.8.2022.
  31. ↑ a b Cannes 2012: Nicole Kidman Simo Häyhän seurassa rintamalla HBO-draamassa Hemingway & Gellhorn Suomenkuvalehti.fi. 22.5.2012. Viitattu 4.8.2022.

Kirjallisuutta muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Simo_Häyhä&oldid=22333755”