Sielun kykyjen riippuvaisuus ruumiin sekoituksista

Sielun kykyjen riippuvaisuus ruumiin sekoituksista (m.kreik. Ὅτι ταῖς τοῦ σώματος κράσεσιν αἱ τῆς ψυχῆς δυνάμεις ἕπονται, Hoti tais tū sōmatos krasesin hai tēs psykhēs dynameis hepontai, lat. Quod animi mores corporis temperamenta sequantur) on Galenoksen 100-luvulla kirjoittama antiikin kreikkalainen filosofinen psykologinen tutkielma.[1]

Sielun kykyjen riippuvaisuus ruumiin sekoituksista
Ὅτι ταῖς τοῦ σώματος κράσεσιν αἱ τῆς ψυχῆς δυνάμεις ἕπονται
Alkuperäisteos
Kirjailija Galenos
Kieli muinaiskreikka
Genre filosofinen psykologia
Julkaistu 100-luku jaa.
Suomennos
Suomentaja Marke Ahonen
Kustantaja Basam Books
Julkaistu 2019
ISBN 978-952-7240-52-6
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

HistoriaMuokkaa

Galenos eli ja kirjoitti 100-luvulla jaa. erityisesti keisari Marcus Aureliuksen aikana. Hänen teostaan Sielun kykyjen riippuvaisuus ruumiin sekoituksista ei ole kyetty ajoittamaan tarkasti. Joskus sitä on pidetty hänen myöhäisteoksenaan ja hänen sielua koskevien ajatustensa eräänlaisena yhteenvetona, mutta se voi olla myös hänen muita samaa aihepiiriä käsitelleitä teoksia varhaisempi. Galenos käsitteli sieluun liittyviä asioita myös muun muassa teoksissaan Sielun tunteiden tunnistamisesta ja parantamisesta ja Sielun erehdysten tunnistamisesta ja parantamisesta.[1]

SisältöMuokkaa

Galenos esittää teoksessaan sen nimen mukaisesti, että sielun kyvyt riippuvat ruumiista ja erityisesti ruumiin sekoituksista (krasis) eli aineellisesta tilasta.[2] Näkemystä on kuvattu ”humoraalioppiin perustuvaksi materialismiksi” tai ”lääketieteelliseksi materialismi”.[3]

Galenos lainaa teoksessaan filosofeja, erityisesti Platonia ja Aristotelesta, sekä Hippokratesta, ja runoilijoita, kuten Homerosta ja Theognista. Hän hyökkää erityisesti oman aikansa platonisteja eli niin kutsuttuja keskiplatonisteja kohtaan, sillä nämä katsoivat, Galenoksen mukaan jopa vastoin Platonin itsensä näkemystä, että sielu olisi ruumiista täysin itsenäinen ja riippumaton. Galenos itsekin jättää auki sen mahdollisuuden, että sielun ylin osa järkisielu voisi olla kuolematon ja säilyä olemassa ruumiista riippumatta, mutta vetoaa muuten siteeraamiensa lähteiden auktoriteettiin ja omaan lääkärinkokemukseensa pyrkiessään osoittamaan sielun tilojen olevan monella tavalla riippuvaisia ruumiista.[1] Tämän osoittavat niin esimerkit lääketieteestä, kuten sairaudet ja lääkkeiden vaikutus, kuin arkielämästä, kuten ympäristön ja alkoholin vaikutus sieluun.[2]

Galenos vaikuttaa esittävän, että sielu voidaan jopa samastaa ruumiin fysikaalisiin sekoituksiin. Tästä seuraa muun muassa, että sielullisia ongelmia voidaan hoitaa ruokavalion ja muiden ruumiin tasapainoa säätelevien asioiden avulla. Näin Galenos esittää varsin materialistisen ja deterministisen näkemyksen sielun ja ruumiin suhteesta ja siitä, kuinka sielun toiminnot riippuvat ruumiin sekoituksista. Teos on kuitenkin monin tavoin retorinen, ja siitä on hankala nähdä, mikä on Galenoksen omaa väitettä ja mikä lähinnä argumentointia, joka haluaa osoittaa, mitä hänen aikansa filosofioiden väittämistä sielun ja ruumiin suhteen kannalta seuraa.[1]

Galenos käsittelee myös determinisminsä suhdetta moraaliin ja moraaliseen vastuullisuuteen: voidaanko ketään kiittää tai moittia teoistaan, jos ne ovat seurausta vain siitä, miten hänen ruumiinsa sekoitukset ovat järjestäytyneet, ja nämä ovat tulleet hänen osakseen ulkopuolisista syistä?[2] Galenoksen vastaus on, että kiitämme hyvää itsessään ja moitimme pahaa itsessään aina sellaista kohdatessamme, riippumatta siitä, mikä on hyvän tai pahan syynä.[4]

Teoksen sisältö voidaan jakaa seuraavasti:

  • Pääväite: sielun kyvyt seuraavat ruumiin sekoituksista (767–768)
  • Pikkulapsissa ilmenevät erot (768–769)
  • ”Kyvyn” (dynamis) käsite (769–772)
  • Kysymys sielun kuolemattomuudesta (772–774)
  • Ruumiin vaikutus sieluun; miten sielu voisi olla aineeton (774–779)
  • Kuivuuden ja kosteuden vaikutukset sieluun (780–783)
  • Stoalainen käsitys sielusta (783–784)
  • Aineellisen todellisuuden luonne ja älykkyyden syy (785–787)
  • Sielu on alisteinen ruumiille (787–791)
  • Aristoteles ja veren vaikutus (791–794)
  • Aristoteleen fysiognomiset huomiot (795–798)
  • Hippokrates ja ympäristön vaikutus (798–805)
  • Platon itse osoittaa ”platonistien” olevan väärässä (805–814)
  • Voidaanko sekoituksen aiheuttamia ominaisuuksia kiittää tai moittia? (814–816)
  • Stoalainen käsitys pahasta (816–819)
  • Poseidonioksen poikkeava näkemys (819–820)
  • Yhteenveto (821–822)

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Ahonen, Marke: ”Johdanto”, ”Tähän kirjaan valitut tekstit”, ”Teoksen esittely”. Teoksessa Galenos 2019, s. 11–15, 104–107, 183–188.
  2. a b c Singer, P. N.: Galen The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
  3. Wolfe, Charles: Galen's contribution to the history of materialism Academia.edu. Viitattu 6.4.2020.
  4. Galenos: Sielun kykyjen riippuvaisuus ruumiin sekoituksista 814–816.

KirjallisuuttaMuokkaa

SuomennosMuokkaa

  • Galenos: Sielun kykyjen riippuvaisuus ruumiin sekoituksista. Teoksessa Galenos: Lääkärin kirjoituksia sielusta. Kirjoittanut ja suomentanut Marke Ahonen. Helsinki: Basam Books, 2019. ISBN 978-952-7240-52-6.

Muita käännöksiä ja tekstilaitoksiaMuokkaa

  • Galenos: Quod animi mores corporis temperamenta sequantur, ed. I. Müller, SM II, 1891.
  • Galenos: The Capacities of the Soul Depend on the Mixture of the Body. Teoksessa Singer, P. N.: Galen: Selected Works. Oxford: Oxford University Press, 1997. ISBN 978-0192824509.
  • Galenos: The Capacities of the Soul Depend on the Mixture of the Body. Teoksessa Singer, P. N. (ed.): Galen: Psychological Writings. Cambridge: Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-0521765176.
  • Γαληνός: Ότι ταις του σώματος κράσεσιν αι της ψυχής δυνάμεις έπονται. Συγγραφέας: Αθηνά Δ. Μπάζου. Αθήνα: Ακαδημία Αθηνών, Κέντρο Ερεύνης της Ελληνικής και Λατινικής γραμματείας, 2011. ISBN 978-960-404-136-7.