Sielunmessu

katolisen kirkon jumalanpalvelus, jossa rukoillaan edesmenneiden puolesta
(Ohjattu sivulta Sielumessu)
Hakusana ”Requiem” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan täsmennyssivulla.

Sielunmessu eli requiem on katolisen kirkon jumalanpalvelus, jossa rukoillaan edesmenneiden puolesta. Sen alkuperäinen nimi on lat. Missa pro Defunctis eli messu kuolleiden puolesta, mutta se tunnetaan yleisesti myös palveluksen tekstin ensimmäisellä sanalla Requiem eli "lepo".

Arkkipiispa, kardinaali Joachim Meisnerin requiem-messu Kölnin tuomiokirkossa 2017

Requiemin osat

muokkaa

Sielunmessu noudattaa yleisesti tavallisen messun kaavaa. Se sisältää täydellisessä muodossaan messun pysyvät osat paitsi Gloria, Credo ja evankeliumia edeltävä Halleluja, joka korvataan Tractus-osalla, sekä muuttuvat osat, joiden teksti sielunmessussa on aina sama. Requiemiin kuuluu sekvenssi-osa Dies irae. Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen liturgisissa uudistuksissa Dies irae -osan käytöstä luovuttiin.

Dies irae -sekvenssin on muotoillut Tuomas Celanolainen 1200-luvulla. Runoelman alku kuvaa viimeistä päivää mm. Ilmestyskirjan näyllä, keskiosa on katuvan rukousta ja sekvenssin loppujakso muuttuu minä-muodosta yleiseksi.[1]

Trenton kirkolliskokouksessa säädetyn requiem-messun osat ovat:

  1. Introitus
  2. Kyrie
  3. Graduale
  4. Tractus
  5. Sekvens
  6. Offertorium
  7. Sanctus
  8. Benedictus
  9. Agnus Dei
  10. Communio (Lux aeterna)

Kuuluisia requiem-sävellyksiä

muokkaa
 
Wolfgang Amadeus Mozartin Requiemin käsikirjoituksen Lacrymosa-osan tahdit 1–5.

Lukuisat säveltäjät ovat säveltäneet sielunmessun tekstin vuosisatojen aikana. Säveltäjät ovat usein käsitelleet requiemin järjestystä vapaasti muunnellen. Esimerkiksi Joonas Kokkosen Requiemista puuttuu Dies irae kokonaan. Kokkosen Requiemissa on viimeistä edellisenä osana osa "In paradisum".

Kuuluisia sielunmessuja:

Suomalaisia requiem-säveltäjiä

muokkaa

Katso myös

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Juha Auvinen (toim): Laulun siivin Kirkkokuorolaisen käsikirja, s. 96, 123. Kirjapaja, 1982. ISBN 951-621-385-5.