Colette

ranskalainen kirjailija
(Ohjattu sivulta Sidonie-Gabrielle Colette)

Sidonie-Gabrielle Colette (28. tammikuuta 1873 Saint-Sauveur en Puisaye, Yonne, Ranska3. elokuuta 1954 Pariisi, Ranska[2]) oli ranskalainen kirjailija, jonka tunnettuja teoksia ovat romaanit Gigi (1944)[3] ja viiden romaanin Claudine-sarja[4].

Sidonie-Gabrielle Colette
Henkilötiedot
Syntynyt28. tammikuuta 1873
Saint-Sauveur en Puisaye, Yonne, Ranska
Kuollut3. elokuuta 1954 (81 vuotta)
Pariisi, Ranska
Ammatti kirjailija, kriitikko, näyttelijä
Kirjailija
SalanimiWilly ja Colette Pavic [1]
Äidinkieliranska
Tuotannon kieliranska
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Henkilöhistoria

muokkaa
 
Jacques Humbertin muotokuva Colettesta noin vuodelta 1896.

Coletten isä oli veronkantaja, entinen zuavikapteeni Jules-Joseph Colette ja äiti Sidonie eli Sido Landoy. Colette kävi kansakoulun.Aviomiehensä pyynnöstä Colette ryhtyi kirjoittamaan lapsuusmuistelmiaan, joista muotoutui ensin hänen esikoisteoksensa Claudine à l'école ja sitten useamman Claudine-teoksen sarja. Gauthier-Villars julkaisi ne ensin omissa nimissään.[5] Avioliitto päättyi eroon virallisesti 1910,[6] ja Colette ryhtyi kirjailijan työn ohella näyttelijäksi. Vuonna 1912 hän solmi avioliiton Henry de Jouvenelin kanssa,[7] josta ero tuli voimaan 1925[8]. Avioituessaan vuonna 1935 Maurice Goudeketin kanssa Colette oli 62-vuotias,[9] joskin suhde oli alkanut jo 10 vuotta aiemmin.[10] Tämä kolmas avioliitto kesti kirjailijan kuolemaan saakka[3][11] ja oli elämäkerran kirjoittajan Judith Thurmanin mukaan avioliitoista kestävin ja seesteisin.[12] Elämänsä varrella hänellä oli suhteita kummankin sukupuolen edustajien kanssa.[13].

Colette sai vuonna 1920 nimityksen Kunnialegioonan ritariksi,[14] ja vuonna 1953 hän sai suurupseerin arvon. Hänet valittiin ranskalaisen Goncourt-akatemian puheenjohtajaksi sen historian ensimmäisenä naisena.[15][16] Hän oli avoimesti biseksuaalinen. Colette kuoli Pariisissa 81-vuotiaana, ja hänet haudattiin Père-Lachaiseen[17].

Colette oli ehdokkaana vuoden 1948 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Ehdottaja oli Ranskan akatemian jäsen[18] Claude Farrère.[19] Komitean mielipide oli murskaava: "...liikkuu tasolla, joka ei mitenkään voi tulla kyseeseen Nobelin palkinnosta päätettäessä." Lausunnossaan komitea hämmästelee, että häntä on yleensä edes ehdotettu[20].

Kirjallinen tuotanto

muokkaa

Colette julkaisi lähes 80 kaunokirjallista teosta sekä muistelmia ja näytelmiä[4] mutta kirjoitti myös pakinoita, matkakuvauksia ja teatteriarvosteluja, jotka ilmestyivät 1930-luvulla neljänä niteenä nimellä La Jumelle noire (1934–1938).[3]

Colette kertoo kiehtovasta elämästään teoksessa Mes apprentissages (1936), joka oli yksi hänen monista omaelämäkerrallisista teoksistaan, ja keskittyy siinä erityisesti ensimmäisen avioliittonsa aikaan Gauthier-Villarsin kanssa.[21]

Kirjailijantyönsä ohella Colette oli toimittaja, kolumnisti ja teatterikriitikko. 1930-luvulla hän oli Le Journalin pääasiallinen teatteriarvostelija. Hän arvosteli vähintään neljä teatteriensi-iltaa viikossa. Hänen kootut kolumninsa käsittävät neljä paksua nidettä nimellä La Jumelle noire. Thurman sanoo, että arvostelujen "skaalan laajuutta ja kynän sujuvuutta ei voi olla ihailematta, ja kaikesta henkii laaja sivistyneisyys – eurooppalaisen teatterin klassikkojen tuntemus ja perehtyneisyys uusimpiin virtauksiin".[22]

Ranskan saksalaismiehityksen aikana Colette julkaisi artikkeleita yhteistoimintaa kannattaneessa Le Petit Parisien -lehdessä ja lisäksi yhden artikkelin avoimesti saksalaismielisessä La Gerbessa.[23]

Teokset

muokkaa

Suomennetut teokset

muokkaa
  • Chéri, suom. Eeva Laura. Helsinki: Kustannustalo, 1946.
  • Claudinen koti, suom. Maija Lehtonen. Porvoo: WSOY, 1953. (Eurooppa-sarja, toinen kymmenvalikoima 9).1965. – WSOY, 1965. (Kolibrikirjasto; 21.)
  • Vilja oraalla, suom. Kyllikki Clément. Jyväskylä: Gummerus, 1958 (Kirjallinen löytöretki; 3.). – Gummerus, 1973. (Kompassikirja.). ISBN 951-20-0142-X. – Gummerus, 2002. ISBN 951-20-6100-7.
  • Chérin loppu, suom. Marja Haapio. Jyväskylä: Gummerus, 2001. ISBN 951-20-5843-X.

Teokset (valikoima)

muokkaa
  • Claudine à l'école, 1900
  • Claudine à Paris, 1901
  • Claudine en ménage, 1902
  • Claudine s'en va, 1903
  • Dialogues de Bêtes, 1904 (laajennettu painos 1907)
  • La Retraite Sentimentale, 1907
  • La Vagabonde, 1911
  • Chéri, 1920 (suom. Chéri)
  • La Maison de Claudine, 1922 (suom. Claudinen koti)
  • Le Blé en herbe, 1923
  • La Fin de Chéri, 1926
  • La Naissance du Jour, 1928
  • Sido, 1929
  • La Seconde, 1929
  • Le Pur et L'Impur, 1932
  • La Chatte, 1933
  • Duo, 1934
  • Mes apprentissages, 1936
  • Julie de Carneilhan, 1941
  • Gigi, 1944
  • L'Étoile Vesper, 1947
  • Le Fanal Bleu, 1949

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. (fr) Ranskan kansalliskirjasto, data.bnf.fr  . Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. Thurman, s. 43, 614
  3. a b c Palola, 1957, s. 361–367
  4. a b Thurman, s. 8
  5. Thurman, s. 7–8
  6. Thurman, s. 261
  7. Thurman, s. 314
  8. Thurman, s. 436
  9. Thurman, s. 511
  10. Thurman, s. 435
  11. Colette: The Last of Cheri. Random House, 2011 (kirjailijan esittely). ISBN 978-144-647535-5.
  12. Thurman, s. 431
  13. Thurman, s. 9–10
  14. Thurman, s. 380
  15. Colette Benguin Books. Arkistoitu 23.8.2017. Viitattu 23.8.2017. (englanniksi)
  16. Colette Oxford Reference. Viitattu 23.8.2017. (englanniksi)
  17. Thurman, s. 616
  18. Claude Farrère, Academie-francaise.fr, viitattu 11.10.2019
  19. Nomination Database Nobelprize.org. Viitattu 11.10.2019. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  20. Jukka Petäjä: Nobelilla on yllättävä yhteys Turkuun. Helsingin Sanomat, 11.10.2019, s. B 4.
  21. Colette’s Mes apprentissages. Modern Books and Manuscripts, Houghton Library, Harvard University. Viitattu 28.1.2017
  22. Thurman, s. 507
  23. Beevor 2009, s. 172

Aiheesta muualla

muokkaa