Sideriitti
Sideriitti (FeCO3) eli rautasälpä on karbonaattimineraali ja on myös rautamalmimineraali. Kemiallisesti se on rauta(II)karbonaattia. Mineraali sisältään 48 % rautaa[1]. Sideriitti on saanut nimensä kreikan rautaa tarkoittavasta sanasta sideros.
| Sideriitti | |
|---|---|
 |
|
| Luokka | karbonaattimineraalit |
| Kemialliset ominaisuudet | |
| Kemiallinen kaava | FeCO3 |
| Molekyylipaino | 115,85 g/mol |
| Fysikaaliset ominaisuudet | |
| Väri | valkoinen, harmaa tai ruskea |
| Kidejärjestelmä | rombinen |
| Kovuus Mohsin asteikolla | 3,5–4,5 |
| Ominaispaino | 3,7–3,9 g/cm3 |
| Optiset ominaisuudet | |
| Kiilto | lasikiilto, helmiäiskiilto tai silkkikiilto |
| Viiru | valkoinen, ruskea tai musta |
| Aiheesta muualla | |
Sideriitti on kidejärjestelmältään ortorombinen. Kiteet on tavallisesti perusromboedreja, jos mineraali on saanut kiteytyä vapaasti. Sideriitin väri vaihtelee harmaanvalkoisesta tuhkanharmaaseen, kellanruskeaan tai ruskeaan. Viiru on valkoinen, vaaleanruskea, tummanruskea tai jopa musta. Kiilto on lasinkiilto. Joskus se voi olla myös helmiäskiilto tai silkkikiilto. Sideriitin kovuus on 3,5–4,5 Mohsin asteikolla ja ominaispaino on 3,7–3,9 g/cm3.[2]
Sideriittiä tavataan usein ruskeina tai ruskeanmustina multamaisina tai kovina, rakeisesti massamaisina tai kuitumaisina kasaumina yhdessä götiitin ja limotiitin kanssa.
Suomessa puhdasta sideriittiä on löydetty saostuneena pohjavedestä Keski-Pohjanmaalta. Sideriittiä on myös esiintynyt soiden pintaosissa mm. Vihannin, Paavolan ja Oulaisten alueella.
Lähteet muokkaa
- ↑ Otavan Iso Fokus, osa 6, s. 3462. Otava, 1974.
- ↑ David C. Cook & Wendy L. Kirk: ”Sideriitti”, Mineraalit ja jalokivet, s. 129. Suomeksi julkaissut Gummerus Kustannus Oy. Suomentanut Kalle Taipale. Gummerus, 2009. ISBN 978-951-20-8083-0.
Aiheesta muualla muokkaa
- Mindat: Siderite (englanniksi)
- Webmineral: Siderite Mineral Data (englanniksi)
- Handbook of Mineralogy: Siderite (pdf) (englanniksi)