Shoham on kaupunki Israelin Keski-Israelin hallintoalueella. Kaupunki on perustettu vuonna 1993 ja sen asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 20 990.

Shoham

Shoham

Koordinaatit: 31°59′48″N, 34°56′34″E

Valtio Israel
Hallintoalue Keski-Israel
Väkiluku (2018) 20 990


















Maantiede muokkaa

 
Paikallinen puisto.

Shoham sijaitsee Israelin keskiosassa suurin piirtein Tel Avivin ja Jerusalemin kaupunkien puolimatkassa. Kaupungin vieressä sijaitsee Ben Gurionin kansainvälinen lentoasema.[1]

Historia muokkaa

Shoham on perustettu moniin muihin kaupunkeihin verrattuna vasta melko hiljattain vuonna 1993. Sittemmin kaupunki on kasvanut nopeasti. Kaupungin suunnittelua on kuvailtu ympäristöpainoitteiseksi. Se sisältää esimerkiksi puistoaluetta, jonka keinokastelussa on huomioitu veden säästäminen. Shohamissa järjestetään vuosittain esimerkiksi taidefestivaali ja Jitzhak Rabinin mukaan nimetty maastopyöräkisa.[1]

Väestö muokkaa

Shohamin asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 20 990.[2] Vuonna 2002 vastaava lukema oli 15 600.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 18 San-Sol, s. 509. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2. (englanniksi)
  2. List of localities, in Alphabetical order (pdf) Central Bureau of Statistics. Viitattu 16.1.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa