Avaa päävalikko
Shanhaiguanin taistelu
Kartta joukkojen taisteluun johtaneista liikkeistä ja seurauksista.
Kartta joukkojen taisteluun johtaneista liikkeistä ja seurauksista.
Päivämäärä:

27. toukokuuta 1644

Paikka:

Shanhaiguan, Hebei, Pohjois-Kiina

Lopputulos:

Kapinallisten tappio, mantšujen levittäytyminen Pohjois-Kiinaan.

Osapuolet

Qing-dynastia
Ming-dynastia

Kapinalliset

Komentajat

Dorgon
Wu Sangui

Li Zicheng

Vahvuudet

Qing
100 000 sotilasta
Ming
50 000 sotilasta
50 000 miliisisotilasta

noin 60 000 sotilasta

Tappiot

Ei tunneta

"kymmeniätuhansia ruumiita"

Shanhaiguanin taistelu käytiin lähellä Shanhaiguania Koillis-Kiinan Hebein maakunnassa Ming-dynastian kenraali Wu Sanguin ja Pekingin valloittaneiden Li Zichengin johtamien kapinallisten välillä 27. toukokuuta 1644. Wu Sangui pyysi apua Qing-dynastian perustaneilta mantšuilta, jotka käyttivät kapinallisten kukistamista syynä Kiinan valtaukselle.

TaustaMuokkaa

 
Kiinan muuri päättyy mereen Shanhaiguanissa.

1630- ja 1640-luvuilla Kiinan taloudellisesti tuottavimmat alueet Jangtsejoen suulla ja kaakkoisrannikolla kärsivät taloudellisesta lamasta, joka oli seurausta hopean nopeasta maahantuonnin hiipumisesta Meksikon Acapulcosta, Malakasta ja Japanista. Tilannetta pahensi entisestään epätavallisen huonosta säästä johtuneet satovuodet vuosina 1626–1640. Keskushallinnon kyvyttömyys vastata syntyneisiin ongelmiin vahvisti kapinallisjoukkoja Koillis-Kiinassa, jotka alkoivat nyt levittäytyä Pohjois- ja Kaakkois-Kiinaan.[1]

Vuonna 1641 Li Zichengin johtama kapinallisten joukko oli kasvanut niin suureksi, että sen onnistui vallata Luoyangin muurein puolustettu kaupunki ja Kaifeng seuraavan vuoden puolella. Ming-dynastian armeija oli voimaton vastaamaan kapinaan. Monet sen parhaista kenraaleista oli sijoitettu maan pohjoisrajalle mantšujen kasvavan uhan takia, eikä heitä näin voitu siirtää toimimaan kapinallisia vastaan. Keisari Chongzhen ja hänen hovinsa pysyivät näin toimettomina, kun Li Zichengin armeija valtasi Pekingin 25. huhtikuuta 1644. Keisari hirttäytyi ja pohjoisrajalle jääneet kenraalit, kuten Wu Sangui jäivät poliittisesti eristyksiin.[2]

Wu oli aluksi valmis hyväksymään kapinallisten asettamat rauhanehdot ja oli matkalla antautumaan, kunnes hän kuulu kapinallisten surmanneen hänen koko perheensä. Wu palasi Shanhaiguaniin, jossa hän torjui useita kapinallisten hyökkäyksiä 5. ja 10. toukokuuta. Wu yritti vielä neuvotella Lin kanssa Ming-dynastian kruununperillisen asemasta, mutta Li oli jo lähtenyt Pekingistä kohti Shanhaiguania mukanaan 60 000 sotilasta.[2]

Wulla ei ollut toivoa apujoukoista, eikä hänellä ollut pakoreittiä. Hänen setänsä ja monet serkkunsa olivat jo aiemmin kääntyneet mantšujen puoleen ja Wu joutui nyt seuraamaan näiden esimerkkiä. Tällä välin mantšut olivat päättäneet siirtyä ajoittaisista ryöstöretkistään Kiinan valtausyritykseen.[2] Mantšuhallitsija Abahai oli edeltäjistään poiketen omaksunut kiinalaisen hallitsijanimen ja ottanut vu8onna 1636 dynastiansa nimeksi Qing.[1] Kapinallisten kukistaminen toimisi hyödyllisenä tekosyynä Kiinaan tunkeutumiselle ja mantšujen armeija oli lähtenyt kohti etelää jo 14. maaliskuuta, eli jo ennen Wun lähettiläiden saapumista. Heidän saatuaan tiedon keisarin kuolemasta ja Wun avunpyynnön usko valtauksen onnistumisesta vahvistui. Mantšut muuttivat marssireittiään ja etenivät nyt kohti Shanhaiguania.[2]

TaisteluMuokkaa

 
Ming-dynastian aikainen kartta Shanhaiguanista.

Wu järjesti pääarmeijansa Shajoen rannalle muutaman kilometrin päähän Shanhaiguanista, jonne hän oli jättänyt voimakkaan varuskunnan. Li Zichengin joukot järjestyivät Wun joukkoja vatsapäätä. Yhteensä hänen joukkoihinsa kuului noin 50 000 sotilasta ja lisäksi toiset 50 000 paikallista miliisisotilasta. Mantšujen noin 100 000 miehen armeija saapui Shanhaiguanin edustalle vain hieman ennen taistelun alkamista 27 toukokuuta. Wu mahdollisesti antautui mantšujen komentaja Dorgonille samaan aikaan, kun hänen joukkonsa tekivät raskaita tappioita kärsien rynnäkköjä kapinallisten rivejä päin. Wun joukot olisivat todennäköisesti kärsineet tappion, mutta mantšujen ratsuväki hyökkäsi kapinallisten vasemman sivustan ympäri hiekkamyrskyn aikana ja kapinallisten tajuttua mantšujen saapuneen taisteluun, heidän armeijansa luhistui.[2]

SeurauksetMuokkaa

Li Zichengin joukkojen tarkkoja tappioita ei tunneta, mutta hänen mainitaan menettäneen kymmeniätuhansia ruumiita taistelukentällä. Tappionsa jälkeen Li vetäytyi Pekingiin, jossa hän viipyi vain sen verran, että hänet kerettiin kruunata keisariksi. Kruunauksen jälkeen hän sytytti kaupungin tuleen. Mantšut saapuivat kaupunkiin 5. kesäkuuta ja valtasivat sen ilman vastarintaa. Wun armeija lähetettiin ajamaan Litä takaa, kun taas mantšut jatkoivat Pohjois-Kiinan valtausta ja levittäytyivät Kiinan keskustasangon yli.[2] Mantšujen Qing-dynastian vallan vakiintuminen kesti kuitenkin vielä vuosikymmenien ajan. Ming-dynastialle uskolliset kenraalit kapinoivat heitä vastaan ja heidän viimeinen tukikohtansa Taiwanilla kukistui vasta vuonna 1683.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Kenneth Pletcher: The history of China, s. 214-217. Britannica Educational Publishing, 2011. ISBN 978-1-61530-181-2. (englanniksi)
  2. a b c d e f Jeremy Black: Maailman suurimmat taistelut, s. 136-137. Englanninkielinen alkuteos The Seventy Great Battles of All Time. Suomentanut Jukka Nyman. Otava, 2005. ISBN 951-1-20693-1.