Shahar Zubari

Shahar Zubari (hepr. ‏שחר צוברי‎, s. 1. syyskuuta 1986 Eilat[1]) on israelilainen kilpapurjehtija. Hän on purjelautailun olympia- ja MM-mitalisti sekä kaksinkertainen Euroopan-mestari.[2]

Mitalit
Zubari Pekingin 2008 olympiapronssimitalistina.
Zubari Pekingin 2008 olympiapronssimitalistina.
Maa:  Israel
Miesten purjehdus
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Peking 2008 purjelautailu
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Auckland 2008 purjelautailu
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Tel Aviv 2009 purjelautailu
Kultaa Kultaa Sopot 2010 purjelautailu
Hopeaa Hopeaa Brest 2013 purjelautailu

Zubari syntyi juutalaiseen perheeseen. Hän on puoliksi jemeninjuutalaista, puoliksi aškenasijuutalaista syntyperää.[3][4]

Zubari saavutti purjelautailun olympiapronssia Pekingissä 2008. Hän hävisi kuusi sijalukupistettä kilpailun voittaneelle uusiseelantilaiselle Tom Ashleylle.[5] Lontoon olympialaisissa 2012 hän oli 19:s ja Rio de Janeirossa 2016 17:s[2].

Zubari saavutti purjelautailun MM-pronssia Aucklandissa 2008. Hän on sijoittunut MM-kilpailuissa lisäksi kuudenneksi 2016, seitsemänneksi 2013, kahdeksanneksi 2007 ja yhdeksänneksi 2012. Nuorten MM-kilpailuissa hän sai hopeaa mistral-luokassa 2004.[2]

Zubari voitti purjelautailun Euroopan-mestaruuden Tel Avivissa 2009 ja Sopotissa 2010 sekä sai EM-hopeaa Brestissä 2013. Lisäksi hän on ollut EM-kilpailuissa neljäs 2011, kuudes 2007 ja kahdeksas 2008.[2]

Zubari voitti purjelautailun maailmancup-kilpailun Qingdaossa 2013.[2]

LähteetMuokkaa

  1. Shahar Zubari sports-reference.com. Viitattu 17.11.2016. (englanniksi)
  2. a b c d e Shahar Zubari sailing.org. Viitattu 17.11.2016. (englanniksi)
  3. המדליות נשארות במשפחה - ערב ערב באילת www.ereverev.co.il. Viitattu 8.4.2019. (englanniksi)
  4. The historic end of aliyah from Yemen mfa.gov.il. Viitattu 8.4.2019.
  5. Sailing at the 2008 Beijing Summer Games: Men's Windsurfer sports-reference.com. Viitattu 17.11.2016. (englanniksi)