Seppo Määttä

suomalainen virkamies ja Oulun kaupunginjohtaja

Seppo Johannes Määttä (s. 12. kesäkuuta 1966 Ranua) on suomalainen virkamies, joka toimi Oulun kaupunginjohtajana 1. huhtikuuta – 7. joulukuuta 2023.[1]

Seppo Määttä
Oulun kaupunginjohtaja
2023
Edeltäjä Päivi Laajala
Henkilötiedot
Syntynyt12. kesäkuuta 1966 (ikä 57)
Ranua

Koulutus muokkaa

Määttä valmistui ylioppilaaksi Oulun Lyseon lukiosta vuonna 1985, hallintotieteiden maisteriksi vuonna 1992 ja kauppatieteiden tohtoriksi vuonna 2005.[1]

Työura muokkaa

Määttä toimi eurooppalaisen julkishallinnon instituutin projektijohtajana (European Institute of Public Administration) 2004-2006 ja Pohjoismaiden ministerineuvoston sihteeristön neuvonantajana (1994-1997).[2][3]Ulkomaan työtehtävien välissä hän toimi valtiovarainministeriön neuvonantajana vuosina 1999-2004.[2][3]

Vuosina 2006-2011 hän työskenteli Talent Partners Oy:n johtotehtävissä, viimeksi toimitusjohtajana[4][3]. Vuoden 2011 lopulla hän siirtyi Taideyliopiston projektijohtajaksi, vastuullaan Kuvataideakatemian, Sibelius-Akatemian ja Teatterikorkeakoulun yhdistäminen Taideyliopistoksi.[4]

Määttä toimii Broad Scope Management Consulting Oy:n vanhemman osakkaan ja hallituksen puheenjohtajan tehtävässä vuosina 2011-2019.[5][3][2] Sen jälkeen hän työskentelitammikuusta 2019 alkaen valtioneuvoston kanslian strategiaosaston määräaikaisena osastopäällikkönä ja ylijohtajana.[2]

Määttä valittiin joulukuussa 2022 Oulun kaupunginjohtajaksi 1. huhtikuuta 2023 alkavalle kuusivuotiselle toimikaudelle. Äänestyksessä hän voitti istuvan kaupunginjohtajan Päivi Laajalan äänin 34–33.[6][7]Hän aloitti tehtävässä viransijaisena 6. helmikuuta 2023.[8] Määttä irtisanoutui kaupunginjohtajan tehtävästä 7. joulukuuta 2023. Virkasuhteen viimeinen päivä on 11. helmikuuta 2024, mutta työvelvoite päättyi välittömästi, joten hän ehti toimia tehtävässä alle vuoden.[9] Syynä eroon oli poliittisten ryhmien tyytymättömyys Määtän yleisjohtajuuteen.[10]

Julkaisuja muokkaa

Opinnäytteet muokkaa

  • Valtion keskushallintotasolla harjoitettava toiminnan ja talouden ohjaus - prosessi, sisältö ja välineet. Pro gradu. Opinnäytteet, ylempi korkeakoulututkinto [35799]. Tampereen yliopisto, 1992. [11]
  • Strategian ja strategisen informaation tulkintahorisontteja : case Valtiovarainministeriö . Turun kauppakorkeakoulun julkaisuja. Sarja A : 2:2005. Turun yliopisto, 2005. Teoksen verkkoversio (viitattu 13.12.2022).

Muut julkaisut muokkaa

  • Määttä, Seppo: Looking for a Deliverable Lisbon Strategy on Sustainable Growth and Jobs. Provisional Agenda for Strategy-Focused Public Governance. 85 sivua. Ministry of Finance, 2006. Teoksen verkkoversio (viitattu 13.12.2022).
  • Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta 2010. Helsinki: Sitra. Viitattu 13.12.2022.
  • Seppo Määttä ja 10 muuta tekijää: COVID-19 -kriisin yhteiskunnalliset vaikutukset Suomessa : Keskipitkän aikavälin arvioita. 74 sivua; Valtioneuvoston julkaisuja 2022:14. Helsinki: Valtioneuvosto, 2022. ISBN Määtt. Teoksen verkkoversio (viitattu 13.12.2022).

Lähteet muokkaa

  1. a b Ervasti, Antti: Lue Kalevan hen­ki­lö­ku­va Seppo Mää­täs­tä: "Tällä ka­ve­ril­la on taa­tus­ti puhtaat jauhot pus­sis­sa", sanoo pit­kä­ai­kai­nen ystävä Kaleva. 13.11.2022. Oulu: Kaleva365 Oy. Viitattu 12.12.2022.
  2. a b c d Kauppatieteiden tohtori Seppo Määttä valtioneuvoston kanslian strategiaosaston osastopäälliköksi 24.1.2019. Valtioneuvoston viestintäosasto. Viitattu 24.12.2022.
  3. a b c d Seppo Määttä: Seppo Määtän LinkedIn profiili LinkedIN. Viitattu 24.12.2022.
  4. a b Taideyliopiston projektijohtajaksi Seppo Määttä Yle.fi, uutiset. 22.11.2011. Viitattu 24.12.2022.
  5. Timo Haapala: Hallituksen uusi huippuvirka meni pääministeri Juha Sipilän ehdokkaalle – ohitti nipun kokeneita virkamiehiä. Ilta-Sanomat, 23.1.2019. Sanoma. Artikkelin verkkoversio.
  6. Harjumaa, Jarkko: Seppo Määttä va­lit­tiin Oulun kau­pun­gin­joh­ta­jak­si, kukisti Päivi Laa­ja­lan yhden äänen erolla 34–33 Kaleva. 12.12.2022. Oulu: Kaleva365. Viitattu 12.12.2022.
  7. Sipola, Timo: Oulun kaupunginjohtajaksi nousi Seppo Määttä erikoisten käänteiden jälkeen – Miksi Suomen viidenneksi suurimman kaupungin korkein virka ei kiinnostanut? Yle Uutiset. 12.12.2022. Helsinki: Yleisradio. Viitattu 12.12.2022.
  8. Pasanen, Antti: Seppo Määttä aloit­taa kau­pun­gin­joh­ta­ja­na aiottua aiemmin hel­mi­kuus­sa, Laajala pitää vuo­si­lo­mia ja vir­ka­va­paa­ta Kaleva. 19.12.2022. Oulu: Kaleva365. Viitattu 22.12.2022.
  9. Peltonen, Heidi ja Harjumaa, Jarkko: Oulun kau­pun­gin­joh­ta­ja Seppo Määttä eroaa teh­tä­väs­tään – ehti toimia kau­pun­gin­joh­ta­ja­na alle vuoden Kaleva. 7.12.2023. Oulu: Kaleva365 Oy. Viitattu 7.12.2023.
  10. Juha Virranniemi: Vuosi sitten valittu Oulun kaupunginjohtaja irtisanoutuu 7.12.2023. Yle.fi, uutiset. Viitattu 8.12.2023.
  11. Seppo Määttä: Valtion keskushallintotasolla harjoitettava toiminnan ja talouden ohjaus - prosessi, sisältö ja välineet Trepo / Opinnäytteet - ylempi korkeakoulututkinto. 1992. Tampereen yliopisto. Viitattu 25.12.2022.
  Edeltäjä:
Päivi Laajala
Oulun kaupunginjohtaja
2023–
Seuraaja:
(nykyinen)
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.